Viiden vuoden päässä oleva elämä vähän pelottaa

Portaalibloggaajakollegani Anette blogista Operaati äiti kysyi Instagramissaan, missä hänen seuraajansa kokevat olevansa viiden vuoden kuluttua. Pohdin hetken, ennen kuin vastasin.

Vastasin lopulta, että ainakin perhearki vähän pelottaa.

Juuri nyt kaikki on tässä

Juuri nyt meillä on kaikki hyvin.

Lapseni ovat viiden vuoden kuluttua 13-, 18- ja melkein 21-vuotiaita. Se tuntuu tällä hetkellä jostain syystä pelottavalta. Tai jos nyt ei pelottavalta, niin jännittävältä. Epävarmalta.

Ainakin haikealta.

Juuri nyt meillä on kaikki hyvin. Pelottavan hyvin. Jokainen lapsi pärjää hienosti opiskeluissaan alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Kenenkään kanssa ei tarvitse vääntää mistään. Arki heidän kanssaan on täynnä hyviä keskusteluja, naurua ja pieniä hetkiä yhdessä.

Meillä on rauhallista ja mukavaa. Nautin omasta ajasta yksin vessassa, suihkussa ja vaikka lenkillä. Erityisesti nautin siitä, että olemme kaikki yhdessä, koko perhe yhdessä tässä ihanassa kodissamme, jonne olemme päätyneet eri maakuntien, eri kuntien ja eri kotien kautta.

arki

Viisi vuotta on liian lyhyt aika

Ihan kohta tätä ei enää ole.

Ehkä isoin pelon aihe on tunne siitä, että tämä kaikki katoaa sormieni välistä. Ihan kohta tätä ei enää ole.

Kohta he lähtevät kotoa eivätkä sitten enää palaa. Sitten täällä on tyhjät huoneet, joiden ovella en käy enää aukomassa päätä lattialla olevista pyykeistä ja pyyhkeistä. Sitten mietin, että osasinko tukea, rakastaa, välittää ja ohjata oikein ja laittaa jokaiselle lapselle sellaiset rajat, jotka tukevat hänen kasvuaan oikealla tavalla. Ja sitten mietin, että olisipa niitä pyykkejä vielä lattialla.

Aika lapsen kasvussa vastasyntyneestä eskarin porteille tuntuu loppujen lopuksi aika lyhyeltä, mutta 16-vuotiaasta 21-vuotiaaksi ihan järkyttävän pitkältä. Tai jotenkin lopullisen pitkältä. Tai siis liian lyhyeltä! Tai siis en minä tiedä, mutta 21-vuotias, minun vauvani! Ei!

Yritän sanoa: En halua, että kohta on jo se ”viiden vuoden kuluttua”. Toisaalta ymmärrän kyllä, että vanhin lapseni ei muuta viiden vuoden kuluttua kotoa vaan esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua. KOLMEN!

Ja sitä paitsi osa 16-vuotiaista asuu jo nyt omillaan! Hurja ajatus, vaikka tiedän, että he pärjäävät. Me emme olisi kukaan valmiita siihen.

Viisi vuotta kuluu suorittamiseen

Viidessä vuodessa ehdin nukkua liian vähän ja suorittaa liikaa. Lasteni tärkeinä kasvun vuosina.

Haluaisin, että lapset olisivat tässä kanssani aina. Luulen, että olen sellainen, joka haluaisi aina pienen lapsen syliinsä ja rinnoilleen. Toisaalta tiedostan omat rajani ja voimavarani. Tunne ”valmiista” perheestä tällä lapsimäärällä on vahva meillä kummallakin.

Tulevana viiden vuoden aikana ehdin itse vaihtaa pätkätyöläisenä muutaman kerran työpaikkaa, jos ei löydy vakituista. Ehdin kasvattaa hiuksia ja järjestää juuri ja juuri viisi joulua. Ehdin ehkä pestä vähän ikkunoita, mattoja ja pyykkivuoria, tulla kotiin töistä väsyneenä ja viettää muutaman kesäloman.

Ehdin nukkua liian vähän, kuntoilla liian vähän ja suorittaa liikaa. Viidessä vuodessa ehdin juuri ja juuri soittaa kaverille, jolle ei tule juuri koskaan soitettua ja ehkä istuttaa takapihalle porkkanoita, joita ei vaan tule yleensä ikinä kasvatettua. Ehkä. En välttämättä ehdi.

Viidessä vuodessa lapseni ehtivät kasvaa 8-vuotiaasta 13-vuotiaaksi, 13-vuotiaasta 18-vuotiaaksi ja melkein 16-vuotiaasta melkein 21-vuotiaaksi. Ihan älyttömän merkittäviä vuosia!

Minun arkeni on heidän lapsuutensa.

arki

Viisi vuotta sitten purjehtimassa, kun lapset olivat 3-, 8- ja 10-vuotiaita. En ehkä kestä noita Aavasen lapasia, jotka taisivat olla isoäidiltä veneessä lainatut.

Opettelen vanhemmuutta joka päivä

Seuraavien kymmenen vuoden aikana kodissamme asuu murrosikä.

Seuraavan viiden-kymmenen vuoden aikana täällä jyllää sellaiset murrosikävuodet, että en ihan tiedä, miten tulemme selviämään siitä kaikesta. Onneksi tätä vanhemmuutta saa opetella lasten mukana. Olkoonkin, että esikoinen saa vastaansa aina ne kasvukipuiset vanhemmat, joille jokainen vaihe on uusi ja liian iso ja vähän pelottavakin ehkä.

Kirjoitin tämän nyt vain ajatuksenvirtana pysähtyessäni miettimään, että niinkin lyhyen kuin viiden vuoden kuluttua elämämme on ihan toisenlaista kuin nyt. (Yritän tässä myös häivyttää sen ajatuksen, että itse olin 22-vuotiaana naimisissa jo ja ihan järkevä aikuinen.)

Minkä ikäisiä sinun lapsesi ovat viiden vuoden kuluttua?

Lue myös

Kihloihin 19-vuotiaana – mitä oikein ajattelin?

Äidiksi 23-vuotiaana: Jäin paitsi vain opiskelijabileistä

Back to school! Meidän lasten koulut: alakoulu, yläkoulu ja lukio

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Oi ihanaa, onnea! Kiitos!

Avatar

Kiitos ihanasta blogista! Olen itse saanut 2 ekaa lasta saman ikäisenä kuin sinä ja nyt olen 32 ja raskaana. Viiden vuoden päästä meillä on 14v, 11v ja toivottavasti 5v.

Avatar

Kiitos, kun muistutit siitä, miten nopeesti aika menee! Lapset on nyt 1v ja 3v, ja liian usein lähinnä toivon, että saisin olla täydessä hiljaisuudessa ilman mitään vaatimuksia. Tän luettuani melkein itkettää, miten vähän osaa nauttia tästä arjesta. Toivottavasti muistan taas vähän aikaa, että kohta ne on jo isoja ja sitten ikävöin <3

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos 🙂 Silti saa ajatella, että en jaksa ja ajatella, että pää kiinni, kun joku sanoo, että nauti nyt, kun ovat pieniä, äkkiä se menee. No ei se äkkiä mene. 20 vuotta on ihan silleen pitkä aika…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä