Perjantai-iltana makaan sohvalla ja kerron teille tämän

Perjantai-ilta kello 21.50. Mies lukee makkarissa kirjaa. Matilda on matkalla kotiin Tampereelta, missä oli lukiokavereidensa kanssa. Henrik pelaa kavereidensa kanssa Fortnitea, kun sai vihdoin pelin päälle, kun se oli päivitystilassa kolme tuntia juuri, kun oli luvattu, että saa pelata.

Makaan olkkarin sohvalla peiton alla. En uskalla enkä halua liikkua. Luin Aavalle poikkeuksellisen kauan kirjaa tässä, ja hän nukahti kesken lukemisen tähän kainalooni peiton alle. Sitä ei ole tapahtunut vuosiin.

Katselen hänen pitkiä ripsiään ja pörröistä tukkaansa tässä kirjoittaessani tätä kännykällä. Kohta pyydän miehen viemään Aavan nukkumaan. Itse en saa nostettua Aavaa nukkuvana kerrossängyn yläpedille, jossa Aava taas haluaa nukkua. Alasänky on nyt taas varattu yökyläkavereille ja pehmoleluille.

Tämä viikko oli harvinainen, kun mies ei ollut työmatkalla toisessa kaupungissa tai toisessa maassa. Kun tulin töistä siinä viiden-puoli kuuden aikaan, mies oli joka ilta ehtinyt tehdä ruokaa. Se on suuri onni elämässäni silloin, kun se on mahdollista.

Matildalla on ollut koeviikko ja Henrikilläkin testejä ja kokeita. Nykykoululaiset ovat tosi kovilla. Varsinkin lukiolaiset ovat helposti burn outissa, jos asiaa ei tiedosta. Lukion työmäärä ja uudenlaiset opiskelutavat ovat yllättäneet meidät kaikki. On aika iso juttu lukea yhtäkkiä kokeeseen koko kirja ja tehdä lisäksi esitelmiä ja kirjoitelmia – ja kokeita ja deadlineja on monta päivää peräkkäin joka päivä. Ei mikään pieni muutos yläkouluun verrattuna!

Nyt mies kantoi Aavan sänkyyn.

Yli pyykkivuorten

Aloitan nyt aknelääkityksen. Se tuntuu ihan lahjalta ja helpotukselta. Ihoni on huonontunut hirveästi enkä jaksa taistella finnien kanssa enää. Mahdollista reumaanikin tutkitaan taas ensi viikolla niin kuin on tutkittu jo kolme vuotta. Jospa vihdoin saisin niveloireille syyn ja avun. Ei kyllä yksin tule tämä vanhuus, vaikka finnit toki yrittävätkin pitää yllä illuusiota nuoruudesta.

Olen yrittänyt etsiä tasapainoa elämään kahden työn, kotitöiden, kolmen lapsen kanssa olon, ystävien tapaamisen, ulkoilun, urheilun, lukemisen, tv:n ja esimerkiksi lasten uusien vaatteiden ja muiden tavaroiden hankkimisen välille. En yksinkertaisesti saa tätä kaikkea mahtumaan elämääni koko ajan. Jotenkin luulen, että sen pitäisi mahtua, ja kun se ei onnistu, koen epäonnistuneeni.

Olin torstaina Helsingissä järjestöviestijöiden päivässä. Sieltä jäi mieleeni erityisesti puhe kiireestä. Kaikki valittavat, että on kauhea kiire. Se puhe on sosiaalisesti hyväksyttyä, sen avulla vaikuttaa aikaansaavalta ja yhteiskunnan rattaissa oikealla tavalla pyörivältä. Kuitenkaan kukaan ei tunnusta, että kiireen syy onkin elämänhallinnan puutteessa. On opittava sanomaan osalle asioista ei. Sitä nyt opettelen, ja olenkin ehkä jo oivaltanut jotain. Ei on vain niin paljon vaikeampi sana kuin kyllä.

Aloitin kolmen viikon ruokavaliokokeilun aiemmin ostetulla ruokavaliolla. Jospa saisi vähän virtaa, kun saa turvotusta pois. Pelkkä sokerittomuus ei nyt toimi tällä kertaa.

Lähden huomenna Matildan kanssa koko päiväksi Helsinkiin. Katsellaan joululahjoja ja käydään syömässä. Jos aikaa jää, mennään vaikka leffaan. Ihana päivä tulossa!

Sunnuntaille minulla on kolme toivetta: kaamosvaloja ulos (ei kai vielä jouluvalonimellä), vessojen pesu ja salilla käyminen. Ja jos ehtii, niin töitä, pyykkejä, lautapeliä lasten kanssa, ulkoilua… Ehkä kaikkea ei vaan ehdi. Yritän oppia hyväksymään sen.

Nyt ehkä nousen tästä sohvalta vaaleanpunaisen peiton alta ja teen munakkaan valkuaisista ja herasta ja laitan päälle marjoja. Nam!

Ei kun en nousekaan vielä tästä vaan uppoudun Kaksplussan portaalin naisten kanssa keskusteluun somemaailman viehkeydestä ja ei-niin-viehkeydestä, johon kuuluu jostain ihmeen syystä dick-pickit. Miksi, oi miksi?

Hei mutta ihanaa viikonloppua teille muruset! Ihanaa, että hirmuisen moni teistä on tullut nyt Instaanikin!

Ps. Tämä oli kokeilu. Kerro kommenttikentässä, Facebookissa tai Instassa @hannamaariap, kiinnostaako tällainen kuulumis- ja ajatuksenvirtapostaus. Pitääkö aina olla tarkoin harkittu postausaihe?

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos! Ihanaa, että seuraat. Muistan kyllä sinut, kun näin meiliosoitteesta sukunimen. 😊 Aina on yhtä hämmentävää ja hassua kuulla, että joku meidät oikeasti tunteva on löytänyt blogini. 💕

Avatar

Minusta tälläinen teksti on lukijanakin kiva ja kuulostaa kuin tutun ystävän kertomalta. Itse makoilen samalla sohvalla puhelin laturissa, lapsi jalkopäässäni katsomassa Seikkailukonetta ja hieman mietin tulevaa viikkoa. Ihanaa viikonloppua sinulle!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No kiva kuulla! Ihanat puuhat sielläkin.

Avatar

Aknelääkitys eli roaccutanko? (vai joku voide?)
Mä meinasin jo hakeutua ihotautilääkärille ja vaatia itselleni roaccutan-kuurin, vaikka pelkään hirveästi sen sivuvaikutuksia. (Oon 31v ja sukurasitteena akne.)
Mutta päätin kokeilla jättää vielä maitotuotteet pois (lähes kokonaan) ja tadaa, sehän tepsi. Nyt en edes hoida ihoa mitenkään, siis MITENKÄÄN (eikä sinänsä tarvi kun jätin puuterinkin arkikäytöstä pois), ja iho voi aika hyvin.
Vältyin siis pelkäämältäni kuurilta.
Mutta jos se kuuri on sulla edessä niin ois kiva lukea kuulumisia matkan varrelta! Toivottavasti hoito toimii. 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Vau, mahtavaa! Kiva juttu. Mulla ei oo tuota lääkettä vaan toinen, missä ei oo antibioottia.

Avatar

Olipa ihastuttava kirjoitus! Kuin olisi kuunnellut kuunnellut ääniviestin, että mitä sulle kuuluu, mut luen tämän nyt kun mullakin on hetki aikaa vaan olla. Ei tarvii aina olla ”kunnon” aihe vaan tämmöset on mielestäni kaikilta bloggaajilta kivoja vaikka kerran viikossa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No kiva! Pitää tehdä toistekin siis. 🙂

Avatar

Kiitos näistä kirjoituksista. Tämä on ainoita blogeja, joita edes seuraan. Seuraan sua myös Instassa. Itse asiassa on tunnustettava, että ollaan käyty aikoinaan samaa yläastetta ja sun mies oli mun kanssa samalla luokalla 😁

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä