Avoin kirje koululle, varhaiskasvatukselle ja vanhemmille

Koulu on nykyään joidenkin vanhempien puheissa kirosana. On tullut Wilma-inho, haluttomuus mennä vanhempainiltoihin ja opettajien somelynkkaukset. Miksi?

En enää jaksa keskustelua koulumaailman parjaamisesta ja välinpitämättömyyden ja jopa vihamielisyyden keskusteluilmapiiristä! Enkä muuten jaksa keskustelua varhaiskasvatuksenkaan perusteettomasta haukkumisesta.

Meidän lapset ovat 8-, 13- ja 16-vuotiaita. Perheemme historiaan mahtuu lapsiperhe-elämässämme kolme eri asuinkuntaa. Siihen kuuluvat kolmen eri seurakunnan perhekerhot ja päiväkerhot, kolme eri perhepäivähoitajaa, kolme eri päiväkotia, kaksi eri alakoulua, yksi yläkoulu ja yksi lukio. Lähivuosina lista karttuu muilla toisen asteen koulutuspaikoilla.

Minulla on vain yksi sana sanottavanani. Jotta sanomani olisi vaikuttavampi, lisään sanan eteen kirosanan. Kirosanaa kuvatkoon tässä kirjoituksessani kirjain x.

X kiitos!

ekaluokkalainen koulu alkaa

Koulu tuo elämäämme tolkun ihmisiä

Olen kiitollinen jokaisesta aikuisesta, joka on läsnä lasteni arjessa.

Suurin ajatukseni on kiitollisuus. Suomen varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmä on ainutlaatuinen aina terveellisen ruoan tarjoamisesta nenien pyyhkimiseen ja ilmastokasvatukseen.

Olen saanut aina luottaa siihen, että lapseni on saanut viettää suurimman osan päivästään ammattitaitoisen, sydämellisen ja jämäkän tolkun ihmisen kanssa. Enkä puhu vain lastentarhanopettajista ja luokanopettajista, puhun myös lastenhoitajista, koulun ohjaajista, siivoojista ja keittäjistä ja joskus myös erityisopettajista, kuraattorista ja koulupsykologista.

Olen kiitollinen jokaisesta aikuisesta, joka on läsnä lasteni arjessa ja ohjaa heitä oikeaan suuntaan.

Jos lapseni hölmöilee ruokalassa, kiitos, että puutut ja sanot, että se ei sovi. Jos hän jättää vaatteensa lattialle, kiitos, että ohjeistat ja sitten taas ja taas muistutat. Jos hän piirtää pulpetin kanteen eikä paperiin, kiitos, että jyrähdät. Kiitos, että koko yhteisö ja instituutio kasvattaa lastani kanssani.

Jos kukaan ei kiellä, lapsi ei ikinä opi. Saa aiheuttaa pettymyksiä ja olla aikuinen. Kiitos siitä.

koulu

Vanhemmat kieltävät tuen tarpeen

Kiitos, että lapseni on niin tärkeä, että puutut.

Olen seurannut paljon keskusteluja ja kuullut myös kasvatusalan työtä tekeviltä ystäviltäni, että ajan yksi ongelmista ovat vanhemmat.

Koulu on huolissaan ja tarjoaa lapselle tukitoimia. Vanhemmat nostavat käden eteen ja sanovat, että wou, nyt ope pää kiinni ja peli seis, meidän lapsessa ei ole mitään vikaa. Ei todellakaan mihinkään tunnetaitoryhmään tai kuraattorin puheille, x!

Ei tietenkään kaikki vanhemmat, mutta jotkut.

Jos ja kun minä saan sellaista viestiä, sanon mielumminkin, että (x) kiitos! Ihanaa, että haluat auttaa meitä, mikä olisi suunnitelma, mitä voin itse tehdä, miten tästä eteenpäin, hyvä, että puutut, kiitos, että lapseni on noin tärkeä, kiitos vielä kerran.

koulu

Koulun aikuinen välittää

Kaikilla vuosien aikana kohtaamillamme ammattilaisilla on ollut sydän mukana.

Varhaiskasvatus ja koulu ovat aina olleet merkittävä osa meidän perheemme turvaverkkoa. Luulen, että meillä asia korostuu myös siinä, että meillä ei ole täällä lähipiiriä lähellä.

On ihan mieletön rikkaus, että lähellä on aikuinen, joka aidosti välittää lapsemme hyvinvoinnista, huomioi häntä ja kuuntelee viikonlopun kuulumiset tai teinin murheet. On rikkaus, jos lastentarhanopettaja tai luokanopettaja oppii tuntemaan lapsen ja perheen niin hyvin, että on mahdollista jopa heittää huulta yhdessä ja todeta, että on se Ville-Kalle kyllä melkoinen haaste, mutta eiköhän kääritä yhdessä hihat tämän lapsen vuoksi.

Vaikka ammattilainen sulkee perheemme sulkiessaan työpaikkansa oven, palaa hän lapsen lähelle seuraavana päivänä. Uskon, että näillä kaikilla vuosien aikana kohtaamillamme ammattilaisilla on myös ollut sydän mukana. Harmi vain, että tulevaisuuden veronmaksajien, päättäjien ja ammattilaisten kasvattamisesta saatu palkka on todellakin ihan x:n x (käytän tässä tekstissä kirjainta x tarkoittamaan kirosanaa).

On myös ihana nähdä, miten lapsi rakastuu omaan aikuiseensa. Kiitos päiväkodin Elisa, sinusta puhutaan yhä. Kiitos ope.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

En oikein jaksa keskustelua siitä, miten koulumaailmassa olisi muka kaikki päin persusta. No eihän ole! Meidän lapsilla on aina ollut ammattitaitoiset, välittävät ja fiksut opettajat ja ohjaajat ympärillään. Nämä aikuiset kuuntelevat lasta ja ymmärtävät perheen arkea. 🙏 . Miettikää nyt, miten ihanaa on sekin, että koulupäivän aikana pääsee joskus uimaan, luistelemaan tai leikkipuistoretkelle Tampereelle tavallisen arjen keskellä ja että aamulla ja iltapäivällä saa valita, heittääkö open kanssa yläfemman vai antaako jopa ihan halin. ⛸️🥰 . #koulu 💕 #opettajat 💕 #ohjaajat 💕 #pirkkala 💕 @naistenmatkankoulu 💕 #naistenmatkankoulu

Henkilön Bloggaaja / Yli pyykkivuorten (@hannamaariap) jakama julkaisu

Koulupuheen ilmapiirin muutos

Lapset eri kunnissa ja eri kouluissa ovat eri asemassa.

Ymmärrän, että moni byrokratian rattaissa huojuva on väsynyt. Monilla on tunne, että lasta ei arvosteta ja perhettä ei kuunnella. Tukitoimia ei saa tai ne eivät toimi. Arki, diagnoosit, resurssit ja muut haasteet kuormittavat. Lapset eri kunnissa ja eri kouluissa ovat eri asemassa. Haluan silti uskoa, että ammattilaiset yrittävät parhaansa. Yksilölliset tilanteet ovat asia erikseen.

Haluaisin kuitenkin muuttaa sitä keskusteluilmapiiriä, johon kuuluu, että Wilma on x:sta, vanhempainillat eivät kiinnosta, opettaja on yksi iso x x ja lapselle on ok sanoa aamulla, että yritä nyt pärjätä tässä x:n koulussa, että koko tämä koulujärjestelmä on x:sta.

(Jälkimmäisen olen kuullut omin korvin. Itkuisen näköinen äiti toi hartiat lytyssä kävelevät lapset kouluun, kiroili ja huusi omaa kiirettään. Kun olin kuunnellut sitä hetken joka aamu koulun käytävällä, kerroin huoleni koulun henkilökunnalle, joka otti minut tosissaan. Toivon, että äiti sai apua.)

koulu

Kiitos koulu

Uusi musta on yhteistyö, avoimuus ja kunnioitus.

Ajatelkaa, että meidän koulusysteemissä lapset pääsevät myös välillä uimahalliin, metsäretkelle, konsertteihin ja luistelemaan.

Koulupäivän alussa ja lopussa opettaja kohtaa jokaisen oppilaan silmästä silmään ja heittää läpyn tai muun oppilaan toivoman tervehdyksen, jolla lapsi tulee kohdatuksi varmasti kaksi kertaa päivässä.

Vaikka minuakin väsyttää muistaa retkieväät, lupalaput, lelupäivät, luistimet ja muut vanhempien kestävyyskuminauhaa venyttävät asiat, olen niistä kiitollinen.

Kiitos opettajat, ohjaajat ja muut aikuiset, että niistätte, neuvotte, neulotte ja näpäytätte. Kiitos, että autatte minua kasvatustyössä, johon minulla ei ole edes koulutusta eikä jokaiseen uuteen vaiheeseen kokemustakaan.

Wilmasta, metatyöstä ja kiireestä valittaminen ei ole uusi musta. Uusi musta on yhteistyö, avoimuus ja kunnioitus.

Kiitos.

X kiitos.

Lue myös

Nyt puhuvat opettajat: haasteena riittämättömyydentunne ja kohtuuttomat vanhemmat

Äiti testasi: Tällainen on yläkoulu ja päivä seiskaluokassa Pirkkalassa

Yläkoulu läpi tapaamatta yhtäkään lapseni opettajaa

Onko huonoa vanhemmuutta, jos lapsen vanhempainilta on evvk?

Kaunis kiitos kaikesta, päiväkodin kasvattajat!

Back to school! Meidän lasten koulut: alakoulu, yläkoulu ja lukio

Kommentit

22 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Ehdottomasti! Yhden arvosana 7 ja toisen 10 voivat vaatia yhtä kovan työn. Ihanaa, että teillä on sujunut hyvin.

Avatar

”Olisit voinut valita toisinkin. Aloittaa aamusi kahvilla ja kävelyllä, tehdä siistiä sisätyötä taustalla pelkkä paperin valkoinen kahina. Heittää takin hartioille huolettomasti aina lounasaikaan, ja syödä, mitä milloinkin mieli tekee, seurassa, jota kulloinkin kaipaat.

Mutta sinä valitsit toisin. Nyt aloitat päiväsi pimeällä. Ennen kuin ehdin tarttua päiväkodin ovenkahvaan, olet valmistellut rauhan, johon saan tuoda itseni ja lapseni kaikissa mielentiloissa. Ruokaillessasi nostelet pudonneita haarukoita, takin sijasta puet kurahousuja sarjassa, pyyhit poskilta äidinikävää.

Olisit voinut valita toisinkin. Silti joka päivä palautat syliini leikistä kylläisen lapsen. Hymyillen sanot ”ei se mitään” ja ”älä huolehdi”, vaikka joudut muistuttamaan samasta asiasta kolmatta kertaa. Pakkaat reppuun piirrustukset ja kiviaarteet. Kotona kuulen lastenhuoneesta haparoivaa laulua – sinä olet opettanut sen.

Olisit voinut valita toisinkin. Mutta valitsit lapseni, valitsit minut, ja valitsit vastuun, joka olisi kenelle tahansa raskas kantaa. Valintasi ansiosta minä voin päivisin hengittää syvään ja öisin nukkua rauhassa. Ja vaivannäkösi vuoksi jokainen pimeä ja kylmä talviaamu alkaa perheessämme paremmin.

Siksi, että sinä valitsit toisin.
Kiitos, että valitsit toisin.”

Tämä tuli tänään vastaan facessa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Onpa ihana! Kiitos!

Avatar

❤️

Avatar

Aivan x:n kaunis teksti ❤️ Kiitos myös teille ihanille vanhemmille, jotka välitätte lapsistanne. Koulussa huomaa heti, kun lapsi tulee onnellisesta ja rakastavasta perheestä.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitti x:sti tekemästäsi työstä ja tästä kommentista 😉

Avatar

Minä olen kiitollinen myös kaikille tädeille ja sedille jotka on meitä auttanut lasten kasvatuksessa. Poika 6lk ja tyttö 4lk ja 1,5v nyt pph:ssa.

Meidän kohdalle on sattunut ihanat apu kasvattajat.

Aikoinaan kun lapset meni päiväkotiin, niin onneksi äitini lasteni mummo opetti, että kaikki palaute mitä saat tarkoittaa lapsen parasta ja sitä, että hoitajat haluaa yhdessä kasvattaa lapsia meidän kanssa.

Täällä ei nyt kirjoittele vanhempi jonka lapset pääsisi koulukäyntiä helpolla, vaan sitä oikea tapaa opiskella on opettajien kanssa yhdessä suunniteltu. Suunnittelu on tuottanut tulosta ja koulu sujuu.

Meidän lapset on lähtenyt aina innokkaana hoitoon ja kouluun 💜 Kiitos ihanat apu kasvattajat!

Koen että minun vastuulla on kotona opettaa vähintään käyttäytymistä, jotta koulussa säilyy rauha oppia eri aineita.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos viestistä! Ihana opetus mummolla 🙂

Avatar

Mulle tuli ihan poru. No niinpä! Resurssit saattaa olla joissain asioissa vuosi vuodelta huonompia tai ryhmäkoot suuria tai sisäilma huolettaa. Mutta ne käytännön tason IHMISET! Ne on kultaa! Ja ne tekee töitä meidän ihanien ja ärsyttävien lastemme eteen joka työpäivä niillä resursseilla, mitä on. Minäkin koululla ohjasin, kasvatin ja rakastin. Ehkä jonain päivänä taas.
Olet loistava kirjoittaja.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Voi kiitos kauniista sanoista. 🙂

Avatar

On varmasti helppoa olla kiitollinen, jos kaikki menee hyvin. Meilläkin voi olla kiitollinen kolmen pojan kohdalla kaikesta.
Mutta jos ei sujukaan, niin kiitollisuus ei ole ensimmäinen sana mikä tulee mieleen. Jos koulutusjärjestelmä ei toimi jonkun lapsen kanssa, niin se uuvuttaa.

Ei riitä paukut vastaanottaa kymmentä negatiivista viestiä eeityislapsestaan päivittäin. Ei riitä paukut istua palavereissa, rehtorin, opettajan, kuraattorin, psykologin ja Erityisopettajan kanssa vuoronperään. Ei riitä paukut opettaa lapselle kirjat läpi joka lukuvuosi, kun tunnilla ei ole mitään oppinut.

On sekin pystyttävä ääneen sanomaan, jos on pettynyt kouluun. Ei se sen turhempaa avautumista ole, kuin sekään, että valittaa äitiyden raskaudesta, terveyskeskuksen palveluista tai vaikkapa siitä, ettei naisia ole johtajina niin paljon kuin miehiä.
Ihmiset nyt valittaa asioista jotka koskettavat heitä. Osalla vanhemmista on valitettavaa liittyen kouluun.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Juuri niin, perheitä ja tilanteita on monenlaisia.

Avatar

Kiitos tästä, Jonna!

Kun ei jaksakaan. Kun apu ja tuki ei kohtaa ja riitä, on sekin voitava sanoa.

Avatar

Kiitos tästä. Jo tämän voimalla jaksan vielä kolme viikkoa opettaa, kasvattaa, muistuttaa, ojentaa, kerrata yhdessä objektimuodot, etsiä kadonneet hanskat, huomauttaa kiroilusta, ärähtää tarvittaessa, tsempata kisoihin, korjata kokeet, kuunnella kuulumiset ja avata Wilman aina vähän jännittyneenä siitä, onko joku kuitenkin taas minun toimintaani pettynyt.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tsemppiä loppurutistukseen. Voin kuvitella, että vanhempien palaute on karua luettavaa välillä.

Avatar

Kiitos tästä! Tämän voimin jaksaa lukuvuoden viimeiset päivät! Ihanaa, että on teitä ihania huoltajia, jotka tekevät työstämme tekemisen arvoista, luottavat, uskovat ja auttavat <3 Tätä työtä ei kukaan tee kiusaukseen tällä palkalla, täällä päässä on kutsumusammatissa olevia lasten ja Suomen tulevaisuudesta välittäviä ihmisiä!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos! Kiitos sinulle, että autat meitä vanhempia kasvatustyössämme.

Avatar

572 kiitosta sinulle tämän kirjoittanut äiti! Terveisin eräs paikka somessa, jossa noin monta kasvatusalan aikuista tykkäsi tai ❤️ kirjoituksestasi 24 tunnissa.

T. Äiti, joka allekirjoittaa joka sanan omien lasten kohdalla. Ja ilahtuu aina opena, kun saa epäsuoraakin kiitosta siitä ”tavallisesta hyvästä”, jota koulussa ja päiväkodissa tapahtuu joka päivä.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hui mikä määrä, kiitos! Lämmin kiitos teille työstä, jota teette lastemme ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden eteen.

Avatar

Voi että, tämä teksti kyllä lämmitti tulevan varhaiskasvatuksen opettajan mieltä! 😍 Ihanaa, että on vanhempia, jotka arvostaa sitä kaikkea, mitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tarjotaan!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos! 💗

Avatar

Meillä koulupolku on sujunut hyvin myös erityislapsen kanssa. Arvostan opettajien ja ohjaajien työtä, sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten. On tärkeää muistaa antaa positiivista palautetta myös erityislapselle, sillä jos saa aina negatiivista niin motivaatio kärsii helposti. Positiivinen palaute ja oikeanlainen tuki (koulun ja vanhenpien) niin eväät koulupolulle ovat paremnat.

Vastaa käyttäjälle Ope Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä