31.12.1999 olin 19 – ja menimme salaa kihloihin

Aloimme seurustella, kun minä oli lukion toisella luokalla ja mieheni lukion kolmannella luokalla. Minä olin 17 ja hän 18.

Muistan, että puhuimme tulevaisuudesta paljon. Aika varhaisessa vaiheessa seurustelua aloimme haaveilla naimisiin menosta sitten joskus. Sen vaan jotenkin heti tiesi, että tässä se nyt on.

Nyt kun näin kukkahattutäti-iässä ja lukiota käyvän tytön äitinä ajattelen vauhtiamme, niin kyllähän se tuntuu tosi hurjalta. Olimme vain jotenkin tosi varmoja.

Puhuimme kihloista joskus loppusyksystä 1999, kun olin 19-vuotias. Lopulta hän kosi minua vähän ennen joulua. Hän toivoi, että kihlapäiväksi tulisi vuosituhannen viimeinen päivä 31.12.1999.

kihlat

Kihlakuva 31.12.1999

Jännitti ostaa kihlasormukset

Katsoimme, että kukaan tuttu ei varmasti näe meitä.

Mies oli silloin kadettikoulussa ja minä töissä ala-asteella kouluavustajana. Asuin jo yksin, mutta minulla tai miehellä ei ollut kummallakaan autoa. Muistan, että pyysimme pari kertaa vanhemmilta autoa lainaksi ja ajelimme Punkaharjulta Savonlinnaan ensin tilaamaan sormukset ja sitten hakemaan sormukset. Emme kertoneet kenellekään kuitenkaan mihin olemme menossa.

Muistan yhä, miten jännittävää oli mennä koruliikkeeseen valitsemaan sormuksia. Katsoimme, että kukaan tuttu ei varmasti näe meitä. Siinä me katselimme kihlasormuksia, me 19- ja 20-vuotiaat, toistemme ensirakkaudet.

Meillä oli ihan pieni budjetti, mutta se ei haitannut. Ostimme kauniit sormukset, joissa oli reunoissa kuviointi.

Kihlasormuksessa väärä päivämäärä

Miehen äiti luuli, että romutimme auton.

Kun haimme sormukset uudenvuodenaattona, kihlapäivänämme, saimme huonoja uutisia. Todella moni oli menossa kihloihin 1.1.2000 eikä 31.12.1999 kuten me. Minun sormukseeni oli kaiverrettu epähuomiossa päivämääräksi tuo 1.1. Otimme väärän sormuksen vastaan, koska pitihän kihlapäivänä olla kummallakin sormus! Kävimme myöhemmin korjaamassa siihen oikean kaiverruksen.

Menimme ensin minun vanhempieni luo. Muistan yhä miten meitä jännitti kertoa. Ehkä ajattelimme, että muut vastustavat tai paheksuvat ajatustamme mennä kihloihin jo niin nuorina.

Aloimme ensin kertoa äidilleni, koska emme löytäneet isääni. Hän olikin pesemässä vessaa ja ryntäsi luoksemme. He ilahtuivat kovasti.

Seuraavaksi menimme miehen vanhempien luo. Seisoimme vakavana miehen äidin edessä emmekä oikein saaneet heti sanottua. Hän tuijotti meitä yhtä vakavana takaisin. Kun hän kuuli asiamme, hänkin onnitteli. Olimme heidän autollaan liikkeellä, joten hän luuli, että olimme hajottaneet auton, kun olimme niin vakavia!

kihlat

”Miksi sä kaadat iltapalalla kuoharilasiin Vichyä?” ”Koska sä tuut nyt kippistämään mun kanssa ja mä otan kuvan.” ”Jaaha”, hän sanoo, huokaa ja tulee. Semmoista se on 30.12.2019 keskellä perhearkea, heh.

31.12.1999: maailmanloppu?

Vuosituhannen viimeisen illan vietimme ensin ystäväperheen luona illallisella ja sitten Savonlinnan keskustassa. Muistan, että baareissa ei ollut oikein ketään, kaikki olivat jossain juhlissa. Muistan, miten halailimme Savonlinnan torilla rakettien paukkuessa.

Muistan myös, että jotkut puhuivat maailmanlopun tulemisesta. Ajattelin vähän huvittuneena, että saanpa sentään olla hänen kanssaan, jos se nyt tulee. Että mitäpä maailmanlopusta.

kihlat

31.12.1999 näistä juotiin kyllä ihan skumppaa. Ja muutaman kerran sen jälkeenkin, mutta ei maanantai-iltana 30.12.2019 keskellä työviikkoa.

Sormus putosi mereen

Kukaan ei ehkä yllättynyt kihloistamme eikä varsinkaan tuominnut meitä.

Tuosta uudestavuodesta muistan myös vahvasti 2000-luvun numeroilla merkityt servetit, confetit, pullonkorkit, mukit ja kaiken muun juhlarekvisiitan, jota oli kaikki kaupat täynnä jo hyvissä ajoin. Me saimme sormusten kaupanpäällisiksi kuoharilasit, jotka ovat meillä yhä tärkeänä muistona.

Loppujen lopuksi kukaan ei ehkä yllättynyt kihloistamme eikä varsinkaan tuominnut meitä. Ja hyvinhän meille kävi! Minäkin sain korjatun sormuksen – mutta itse asiassa mies joutuikin tilaamaan kokonaan uuden sormuksen itselleen! Kurssikaverit heittivät hänet kadettikoulun perinteiden mukaan hyiseen mereen, jonne sormus sitten jäi. Hän ei saanut kerrottua sitä muille ja kerättyä kolehtia, joten sormusten osto tuli meille kalliiksi.

Muuten kävi hyvin. Kun olin 22, menimme naimisiin. Matilda syntyi, kun olin 23, Henrik, kun olin 26 ja Aava, kun olin 31. Meillä on haaveilemamme yliopistotutkinnot, ammatit, työpaikat, ihana koti ja yhteinen elämä. Nyt olemme 39 ja 40 ja vuosikymmen taas vaihtuu.

Paitsi, että minulla ei ole ollut kuukauteen sormuksia, mutta se on toinen tarina se.

kihlat

Onko täällä ketään muuta nuorena kihloihin mennyttä? Tule keskustelemaan Facebookiin tai Instagramiin!

Lue myös

Kihloihin 19-vuotiaana – mitä oikein ajattelin?

Äidiksi 23-vuotiaana: Jäin paitsi vain opiskelijabileistä

Olin valmis luopumaan sormuksista sairauden takia

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä