Nelikymppisen paha kännykkäriippuvuus – lapsi takavarikoi kännykän

Rehellisesti totuus esiin: minulla on kännykkä lähes aina kädessä. Kännykkäni on täynnä erilaisia sovelluksia ja talletettuja verkkosivuja. Käytän useita eri somekanavia sekä viestisovelluksia.

Pieni perustelu: teen töitä somessa. Päivisin olen potilasjärjestön somesta ja verkosta vastaava viestinnän asiantuntija, iltaisin somevaikuttaja ja bloggaaja. Teen kännykällä töitä, mutta myös pidän yhteyttä ystäviin – sekä toki myös pyörin päämäärättömästi somessa ja uutissivuilla. Kännykkä liittyy myös hyviin hetkiin ystävien kanssa, kuten valokuvien ottamiseen, WhatsApp-ryhmissä heitettyyn huumoriin ja puheluihin.

Ongelma: Teen kännykällä paljon välttämättömiä asioita, kuten tarkistan lasten kokeita, mutta yleensä samalla eksyn aina someen. Kännykkä on kädessäni liian usein. Mutta toisaalta: kaikki, mikä voidaan digitalisoida, digitalisoituu. Kännykässä on kaikki, ihan kaikki. Monesti on vain pakko tarkistaa tilin tilanne, reitti perille, bussiaikataulut, koulun viikkoaikataulut, miehen wapilla laittama tieto vaikka remontin aikataulusta tai muuta, mikä on tarkistettava heti. Ne kaikki ovat kännykässä.

Kännykässä on kaikki, ihan kaikki.

Ongelma kaksi: Somevaikuttajan sometyö ei katso kelloa. Somekanavia on päivitettävä jatkuvasti. Ajanhermoilla on oltava koko ajan. Viesteihin tulee vastata. Lukuja tulee seurata. Luvut kertovat suosiosta, menestymisestä ja palkasta. Sekä nousevat että laskevat seuraajaluvut tietävät lisää työtä. Koukuttava, innostava ja rakastettu työ vie mukanaan helposti.

Mutta hei, olen noin nelikymppinen perheenäiti, en mikään kännykkäriippuvainen teini! Vai onko meissä eroa?

 kännykkä

Kännykkä kädessä sängyssä

Tavallisena tammikuisena lauantaiaamuna heräsin kello 9. Toivuin flunssasta, joten en ollut menossa koko päivänä minnekään, edes ulos. Otin sängyssä kännykän käteen ja hyppelin puoli tuntia Instassa, Facebookissa ja WhatsAppissa. Tuttu pieni someärtymys alkoi taas lähestyä.

Vastasin viesteihin ja kommentteihin ja tykkäsin blogin kanaviin tulleista kommenteista. Juttelin äidin kanssa wapissa. Laitoin tsemppiviestin ystävälle, joka oli joutunut kauhukseni pahoinpitelyn kohteeksi, minkä luin Instasta. Lähetin myös ystävälleni E:lle viestin,  jossa tiedustelin hänen perheensä huomisesta vierailusta meille.

kännykkä

Lapsi takavarikoi kännykän

”Ota mun kännykkä takavarikkoon”, sanoin lapselle.

Vähän ennen puoli kymmentä mies ja Henrik lähtivät Henrikin säbäturnaukseen. Minä hyppelin yhä päämäärättömästi somekanavilla, yhä sängyssä. Tuijotin hetken kännykkääni ja päätin, että nyt loppuu. Tätä päivää en maleksisi kännykkä kädessä vaan tekisin reippaasti tälle päivälle suunnittelemiani siivouksia ilman somea.

Huusin Aavaa, joka katseli telkkaria.

– Ota tämä mun kännykkä takavarikkoon ja anna se takaisin 12 tunnin kuluttua eli illalla, kun menet nukkumaan, sanoin.

Aava alkoi nauraa ihan hirveästi ja juoksi hypellen pois kännykkä kädessään.

– Et tule katsomaan yhtään, mihin piilotan tämän, hän sanoi.

Ajattelin kokeilla, kuinka riippuvainen olen kännykästä, missä tilanteissa olisin kaivannut sitä oikeasti ja kaipaako minua oikeasti yhtään kukaan, jos en katso kännykkääni. Pohdin myös tarvitseeko ihmisen olla aina tavoitettavissa. Haittaako 12 tunnin kännykättömyys mitään?

Päätin, että en saa avata myöskään tietokonetta enkä käyttää järjestelmäkameraani. En saisi dokumentoida päivääni muuten kuin kirjoittamalla ylös fiiliksiäni.

Puhelimessa oli äänet päällä. Jos joku soittaisi, vastaisin. Soittamisen kynnys on iso, joten puheluihin kyllä vastaisin.

kännykkä

Kello 9.30-12

Kirjoitin koko päivän fiiliksiäni ylös ruutupaperille. Keskellä kursiivilla olevat tekstit ovat WhatsApp-viestejä, jotka olen nähnyt ja lukenut vasta kello 21.30.

9.45 mietin, että laitan kaverille viestin koskien yhtä viikonloppua. Ja muistan, että en voikaan laittaa. Harmittaa.

9.56 paras ystäväni toiselta puolelta Suomea kertoo lapsensa harrastukseen liittyvästä asiasta.

10.00 syön aamupalaa ja mietin, että laitan aamupalasta kuvan Instan stooriin GIF-kuvalla, joka kertoo rennosta lauantaifiiliksestä. Ja muistan, että en voi laittaa.

11.00 mietin, että laitoin aamulla viestin ystävälle E. heidän huomisesta meille tulosta ja nyt en ole vastaamassa. Mitä hän ajattelee, kun kysyn enkä sitten kuittaa vastausta? Mietin myös pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta ystävääni, joka saattoi nyt jo vastata viestiini. Mietin, että teen väärin, kun en vastaa heille. Mitä, jos ystävä nyt tarvitsee minua? No, hän soittaa. Silloin tietysti vastaan.

11.13 alkaen pojan säbäryhmässä tulospalvelua maali-maalilta lähes minuutin välein.

11.15 Siivoilen kotia. Siivoamiseni ei keskeydy kertaakaan. Saan nopeasti paljon aikaan.

– Näetkö äiti, miten paljon sulla on nyt muuta tekemistä! Näin mullekin aina käy, kun en saa kännykkää! Teen muuta, sanoo Aava. Mietin, että tämähän onkin yhtä tärkeä opetus lapselle. Yes!

Lapsi kehuu minua: Kato nyt äiti mitä kaikkea sä olet tehnyt, kun sulla ei ole ollut kännykkää!

11.20 tajuan yhtäkkiä, että pojan säbämatsi on jo alkanut. Voi ei, nyt en voi seurata pelin kulkua WhatsApp-ryhmän kautta. Voi ei.

11.30 siivoilen kirpparitavarakasaa ja päätän äkkiä kuvata Pekka Töpöhäntä -kirjat ja laittaa Fb-kirpparille myyntiin. Vaan sitähän en voi nyt tehdä. Kirjat jäävät siihen, missä ne nytkin ovat.

11.44 säbäryhmässä ensimmäisen erän päätös voittoon 6-5.

11.45 Aava palaa kehumaan minua.

– Kato nyt äiti mitä kaikkea sä olet tehnyt, kun sulla ei ole ollut kännykkää!

Myöntelen, mutta mietin, että teen kyllä samat siivousjutut muulloinkin, mutta siivoamiseni kyllä usein vähän keskeytyy…

11.53 keksin, että laitan kännykästä Spotifyn ja kuuntelen kuulokkeilla musiikkia. Ja tajuan, että ei onnistu.

kännykkä takavarikossa

Kello 12-15

Tajuan, että olen kännykällä todella sosiaalinen!

12.oo mietin, että jos minulla olisi älykello ja siihen tulisi kaikki viestit ja muut ilmoitukset, pääni ehkä räjähtäisi. Silloin ei edes töissä auttaisi, että puhelin on laukussa. Vaan kai ne ilmoitukset saa poiskin? Saan keittiön siivottua ja mietin, että otan muutaman kuvan stooriin ja myös kodista kertovaa blogipostausta varten. No, ei onnistu kännykällä enkä myöskään kaiva esiin järkkäriä.

12.05 tajuan, että huomisesta kakusta puuttuvat strösselit. Äkkiä viesti miehelle, että tuo niitä, kun he tulevat kotiin. No, kun tajuan, että en voi laittaa, päätän, että en pyydä tyttöjäkään laittamaan. Ei tätä asiaa ole pakko juuri nyt hoitaa!

12.13 paras ystävä puhuu Gmailin käytöstä ja pyytää siihen apua.

12.30 yritän houkutella Aavan ulos. Hän ei lämpene ajatukselle. Päätän laittaa naapuriin viestin ja sopia lasten yhteisestä ulkoilusta perheen äidin kanssa. Kun tajuan, että se ei onnistu, lahjon Aavan pelaamislupauksella pihalle hakemaan lapsia.

13.00 päätän kysyä, haluaako paras ystäväni Noshin mekon, jota en käytä. Sekin viesti jää nyt tietysti lähettämättä, tajuan heti. Ajattelen koko ajan käyttäväni kännykkää, en vaan tajua, että sitä ei nyt ole!

13.10 Matilda leipoo mokkapalakakkua. Ajattelen, että voisin tehdä blogiin postauksen siitä. Kuvathan on otettava nyt! Ei kun ei.

13.28 eräs ystävä kysyy yhdestä lahja-asiasta yhdellä viestillä.

13.30 mokkapalakakun resepti on työkaverini kehittämä. Kun kakku menee uuniin, päätän lähettää työkaverille heti kuvan kakusta. Vaan enhän voi. Tajuan, että olen kännykällä todella sosiaalinen! Ehkä ihan liiankin sosiaalinen! Ajattelen koko ajan, että tämän asian kerron tälle ja tämän tuolle ja nyt heti, äkkiä vain laitan viestin.

13.45 mietin, monelta pojan pelit loppuvat. Tarkistaisin kännykästä Hobbydeedistä, jos voisin…

kännykkä

13.57 säbäryhmässä lopputulos 6-2, jälleen voitto.

14.00 mietin, tarvitseeko joku minua. Tunne on vahva. Päätän, että yhdelle on pakko kertoa: miehelle. Matilda laittaa hänelle viestin, että äitiin saa yhteyden hänen kauttaan. Mietin, että olisiko pitänyt kertoa parhaalle ystävälle.

Siivoilen yhä. Silitän verhot ikkunaan jouluverhojen jälkeen. Siivoan lehtikoria.

14.02 ystävä E. vastaa viestiini heidän tulostaan kahden viestin verran.

14.05 mietin, katsoisinko hetken kännykällä Sykettä. No en katso, en.

14.10 kysyn Matildalta, oliko iskällä asiaa minulle. Ei ollut.

Päätän, että yhdelle on pakko kertoa: miehelle.

14.15 tajuan, että en ole ajastanut tälle päivälle mitään blogin Instaan ja blogin Facebookiin! Somevaikuttajan on julkaistava joka päivä jotain, mieluiten monesti. Mietin, miten tyhmää sekin on. Jos seuraajat nyt lähtevät, niin sille ei vaan voi mitään. Heippa! Minä siivoan nyt!

14.18-14.19 miehen suvun ryhmässä on kuva liikennemerkistä, jossa on sukunimemme.

Viisi viestiä asian ympärillä.

14.45 tajuan, että en ole kertonut Instan stooreissa sometauosta! Hitto, pitääkö se kertoa? Jotkut somevaikuttajat kertovat. Minäkin joskus. Aikamoista, oikeasti!? Pitääkö?

14.50 sydän ihan käpristyy, kun mietin, että pahoinpitelyn kohteeksi joutunut ystäväni saattaa nyt tarvita minua. Haluan uskoa, että hän soittaa, jos tarvitsee. Onko tällainen kännykätön päivä julmaa itsekkyyttä?

14.51 yksi viesti suvun ryhmässä liikennemerkistä.

14.55 mietin, odottaako E. vastaustani heidän huomiseen tuloonsa. Mietin, että täytyykö meidän heti vastata. Onko aikuisilla tähän etikettiä? Me emme sentään ole mitään Snapchat-sukupolvea, mehän hyvänen aika kirjoiteltiin myös aikoinaan etanapostilla kirjeitä!

14.51-14.53 kolmen naisen kaveriporukassa puhutaan niitä-näitä viiden viestin verran.

Minua ei kysellä, hiljaisuuttani ei kyseenalaisteta.

kännykkä takavarikossa

Kello 15-18

Tajuan, että tarvitsen kännykästäni kavennusohjeen, joten neulominen jää.

15.00 mies ja poika palaavat. Lehtikorin siivouksesta jää paljon aikakauslehtiä. Mietin, että laitan ne nyt Facebookin rosvalavalle tai vinkkaan naapureiden wa-ryhmässä. Tekisin sen tietysti nyt heti. Koska en voi tehdä, se jää. Lehdet menevät autotalliin ja sieltä paperinkeräykseen. En taatusti muista myöhemminkään. Meni jo.

16.08 viesti suvun ryhmässä liikennemerkistä. Se on todella tehnyt vaikutuksen!

16.15 muistan karmean unen, josta voisin kertoa nyt kolmen naisen ryhmässä (missä on tietämättäni puhuttu niitä-näitä puoli tuntia aiemmin).

16.20 puhelimesta kuuluu Instagram-viestin merkkiääni. Joku ehkä tykkäsi jostain aiemmasta stooristani. Kiva juttu. 100!

16.30 Matilda lähtee Tampereelle ystävien kanssa ja mies, Aava ja Henrik lähtevät ostamaan muun muassa uutta säbämailaa Henrikille. Jään yksin kotiin. En saa heitä kiinni, mutta jos tulee hätä, he soittavat minulle. Silloin vastaan.

Siivoilen yhä ja pesen ja taittelen pyykkejä.

16.39 paras ystävä: ”Missä Hanna?”

17.10 katson Sykettä telkkarista ja mietin, että voisin neuloa villasukkaani. Tajuan, että tarvitsen kännykästäni kavennusohjeen, joten neulominen jää.

17.52 paras ystävä: ”Mä oikeesti huolestun kohta…”

kännykkä takavarikossa

Kello 18-21.30

19.13 paras ystävä on huolestunut katoamisestani.

18.05 Sykkeessä mainitaan helsinkiläisiä hoitokoteja. Mietin viestinnän työntekijänä, onko kyseessä sponsorointi ja päätän kurkata Googlesta, ovatko hoitokodit olemassa. No, enpä kurkkaa.

18.07 paras ystävä kysyy yhdestä asiasta, mihin toivoo apua.

18.10 perhe tulee kotiin. Syön hetken suklaata ja luen uutta Annaa. Ai että, stoorin arvoinen #hygge-hetki, mutta jää tietysti ottamatta. Nyt maailma ei tiedä, että #anna #hygge #marabou #lovemylife.

18.30 päätän kirjoittaa Henrikin uuteen mailaan hänen puhelinnumeronsa, mutta en muista numeroa. Kännykkää on taas ikävä!

19.00 löydän itseni katsomasta kelloa ja miettimästä, kuinka monta tuntia on puoli kymmeneen. Mietin, ovatko pari kaveriani pettyneet minuun. Tuntuu aika hullulta miettiä. Sellaistako tämä nykyään on? Miksi päivän kännykkätauko ahdistaa näin paljon? Mutta siinä ahdistaa vain se, että olen huono ystävä. Ei mikään muu.

19.13 paras ystävä on huolestunut katoamisestani ja kertoo samalla perheeseensä liittyvän asian.

19.15 paras ystävä jatkaa edellisen viestin asiaa.

19.45 syödään iltapalaa ja jutellaan koko perheen voimin. Tai melkein, Matilda on yhä Tampereella.

19.50 entinen työkaveri kysyy neljän naisen ryhmässä, onko kukaan käynyt Tohlopin jäällä. 

19.53 toinen entinen työkaveri vastaa jääasiaan.

20.10 Matildan ystävän äiti kysyy, että olihan se ok, että hänen tyttönsä tulee meille yöksi.

20.30-21 Matilda viestittelee ja soittelee isänsä kanssa kotiintuloajasta. Vähän naurattaa seurata vääntöä. Hei, ei minulle voi tänään viestitellä, vääntäkää vain keskenänne! Säestän kyllä vierestä omia mielipiteitäni 16-vuotiaan ja yökylään tulevan ystävän kotiintuloajasta.

21.00 nolottaa olla näin huono kaveri! Pahoinpidelty ystävä saattaa oikeasti kaivata minua. No, hän soittaa. Hän soittaa!

21.26 pari viestiä Tohlopin jääasiasta.  

Kännykkä takaisin

Somessa ei ole mitään, mitä olisin voinut kaivata.

Aava tuo kännykän minulle 21.30 mennessään nukkumaan. Kurkistan kännykkää jännittyneenä.

25 WhatsApp-viestiä sekä säbäryhmästä 22 viestiä pelin tuloksista. Hämmästyn määrää, koska minulle saattaa tulla esimerkiksi eri bloggaajaryhmistä helposti yli sata viestiä päivässä. Harvinaisen hiljainen lauantai! Todella hiljainen! Liikutun ja nolostun parhaan ystävän huolesta. Sen sijaan olen huojentunut, että minun tukeani ei ole tarvittu ystävän vaikeassa tilanteessa. Huh!

Instagramissa on kaksi viestiä, yksi kommentti ja 22 tykkäystä. Todella vähän mitään! Blogissa on käynyt 1400 yksilöllistä kävijää, vaikka en ole julkaissut mitään tänään.

Selaan Instan ja Facebookin läpi. Siellä ei ole mitään, mitä olisin voinut kaivata.

– No, montako viestiä siellä oli, kysyy mies. Kun vastaan, että ei kovinkaan monta, mies jatkaa:

– Nonni eli se olet sinä joka roikut siellä WhatsAppissa.

Niin, mutta kun, mutta kun… Asun niin kaukana ystävistä, että WhatsApp on minulle henkireikä. Jos viette minulta wapin, viette ystävät.

kännykkä takavarikossa

Havainnot kännykättömyydestä

Havaitsen, että kännykän tärkein merkitys minulle on pitää yhteyttä ystäviin, selvittää asioita kuten säbäaikatauluja ja Wilmaa ja esimerkiksi myydä kirppistavaroita. Some on lisä, joka vie aikaa ja tuo myös ärtymystä. Toki teen somessa erittäin paljon töitä, mutta se ei ole tarpeellista jokaisena lauantaina.

Kännykätön päivä tuo tunteen siitä, että pystyn hengittämään paremmin. Somea selatessa aamun ärtymys palaa. Se ei ole hyvä tunne.

WhatsApp-viesteistä vain osa oli suoraan minulle tarkoitettuja. Kuulun kymmeniin ryhmiin, joissa onneksi on asiaa vain silloin tällöin. Sen sijaan mietin, että jos olisin kaivanut puhelimeni esiin jokaisen viestin tultua, olisi kännykkä ollut minulla kädessä 47 kertaa – ja tämä oli hiljainen päivä. Miettikää, että lapsille voi tulla jo yhden kouluviikon arkiyönä satoja viestejä!

Päätös: Pidän jatkossakin viikonloppuna kännykkää vaikka makkarissa ja mietin kaksi kertaa, tarvitsenko sitä nyt heti vai en. Kokeilu oli hyvä, ehdottomasti. Ja hei paras ystävä: jatkossa kerron, että et huolestu.

Pidätkö kännykättömiä päiviä?

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Yritetään kumpikin 🙂

Avatar

Hyvä teksti! Ja tunnistan tästä kyllä myös itseni. Ei tapahdu mitään, vaikka somesta pitäisi taukoa. Pitäisi itsekin yrittää paastoa välillä! T. Sari / pikkuleijonatblogi

Vastaa käyttäjälle Sari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä