Vaikeasti työllistävä ala vaikuttaa itsetuntoon

Valitse ala, jota rakastat, they say. Valitse ala, josta työllistyy helposti, they say. Eli kumpi? Kumpi kannattaa valita?

Ja hei: mistä voi uravalintaa tehdessä tietää, millä alalla on varmasti töitä viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden päästä?

Olen seurannut ihaillen Tehtävänimikkeenä Lauran ura-ajatuksia. Kolmannen lapsen äitiyslomalla kypsyi ajatus jäädä pois lastenhoitajan työstä. Hän haki ja sai toisen työpaikan. Hetken töissä oltuaan hän ymmärsi, että kaipaa takaisin hoiva-alalle ja lasten pariin. Laura huomasi avoimen työpaikan uudessa päiväkodissa, jossa hänen ystävänsä oli töissä. Laura haki työtä, kävi haastattelussa ja sai työpaikan.

En voi kuin ihaillen katsoa Lauran rohkeutta ja elämäniloa. Upeaa kokeilua ja itsensä etsimistä!

Samalla vajoan pikkuisen taas alemmaksi.

työ

Viisi vuotta, viisi työpaikkaa

Nämä viisi vuotta ovat myös olleet rankkoja.

Valmistuttuani yliopistosta ja täydennyskoulutuksesta olen ollut pari vuotta hoitovapaalla ja uudessa kotikunnassa puolitoista vuotta työttömänä.

Näiden jälkeen jää tähän päivään asti mitattuna viisi vuotta töitä. Näinä viitenä vuotena olen saanut olla upeissa työpaikoissa tekemässä sijaisuuksia. Olen saanut tehdä ihan mahtavia ammattiani, koulutustani ja intohimoani vastaavia töitä ja tutustua upeisiin ihmisiin, joista osa on jäänyt hyviksi ystävikseni.

Viidessä vuodessa cv:ni on täydentynyt viidellä työpaikalla, neljällä eri ammattinimikkeellä ja yhdeksällä eri työsopimuksella.

Olen saanut tehdä töitä rakastamallani viestintäalalla, mutta nämä viisi vuotta ovat myös olleet rankkoja.

Sijainen opettelee uutta

Sijaisella ei ole lomaa vaikka tekisi työtä vuoden ympäri.

Sijaisuuksien tekeminen on antoisaa. On hienoa päästä osaksi uutta työyhteisöä ja uudenlaista työtehtävää. Uusia haasteita on jatkuvasti ja uutta oppii koko ajan.

Samalla on koko ajan rankkaa olla se uusi, jolla ei ole takana kyseisen työn tapojen ja työyhteisön historian tuntemusta. Sijaista pitää perehdyttää ja opastaa. Uuden opettelu kuluttaa ja myös fyysisesti väsyttää.

Sijaisella ei ole lomaa, paitsi palkatonta tai saldomiinuksia, mikä taas vaikuttaa vahvasti työssäjaksamiseen mahdollisen loman jälkeen. Sijainen on yrittäjän asemassa. Usein lomat maksetaan, mikä lämmittää, mutta ilman lomia ei loputtomiin jaksa – varsinkaan, jos tekee lomalla kertyneiden miinusten takia ylipitkiä päiviä. Toki edellisestä työstä säästetyt lomarahat korvaavat seuraavan työn palkatonta lomaa, mutta aina sijaiselle ei anneta lomamahdollisuutta.

työ

Viestintäala: 200 hakijaa

Rekrytointiprosessi saattaa kestää kaksi kuukautta.

Viestintäalalla yhtä työpaikkaa hakee hirvittävän suuri joukko. Jo sijaisuuksia hakee useita hakijoita. Nykyisen työpaikkani sijaisena sain 30 hakijan joukosta.

Vakipaikkoja hakee aina 50-200. Onnistumismahdollisuudet eivät suoranaisesti saa hyppimään riemusta – varsinkaan, kun rekrytointiprosessi saattaa kevyesti kestää kaksi kuukautta ja sisältää haastattelujen lisäksi lukuisia ennakkotehtäviä, kuten videoita, ja lopussa soveltuvuusarviointejakin.

Minun paras suoritukseni on 200 hakijan joukosta haastattelupaikka 5:n muun hakijan kanssa. Siihen päättyi se tie. Tuorein vakityön rekrytointikokemukseni on 54 hakijan joukosta 2:n parhaan joukkoon pääseminen ja lopulta näppien nuoleminen tilanteessa, jossa äänet jakautuivat ja heitettiin arpa – ja minä hävisin.

Olen käynyt lukuisissa haastatteluissa ja edennyt monta kertaa lähes kalkkiviivoille asti. Siinä vaiheessa putoaa jo aika korkealta.

Työ on osa identiteettiämme

Jatkuva ”Ei kiitos” vaikuttaa itsetuntoon.

On vaikea yhtälö tehdä töitä alalla, jota rakastaa ja jossa on hiton hyvä ja samalla alalla, jossa vakituisesta työpaikasta taistelee verissäpäin valtava joukko yhtä rautaisia ammattilaisia.

Työ määrittelee identiteettimme ja jopa itsetuntomme. Jos jatkuvasti joutuu vastaanottamaan Kiitos, mutta tällä kertaa ei kiitos -vastauksia työnhakuun, mitä se tekee itsetunnolle? Toiset hakevat töitä ja saavat sen heti. Vaikka alat ja työnhakijoiden määrä suhteessa työpaikkojen määrään ovat huikean erilaiset, ei voi sille mitään, että alkaa pohtia, että itse ei riitä eikä kelpaa.

Olisiko vain parempi sanoa omalle nuorelle, että valitse ala, jolla työllistyt heti eivätkä työnsaantimahdollisuudet ole promillen luokkaa? Eli unohda se, mihin koet intohimoa ja missä työssä näkisit itsesi, jos työn saaminen vaatii valtavasti työhakemuksia, haastatteluja ja pyörimistä pätkätöiden jatkuvassa kehässä (jos niitä nyt sitten saa). Yritä rakastua alaan, jolla on töitä!

Viestintäala ei ole tietenkään ainoa ala, jolla työllisyys näyttää tältä. Mietin vain, että jos haastattelukutsuja ei tule, kuinka kauan jaksaa taistella? Vielä kerran: Mitä se tekee itsetunnolle?

työ

Mitä seuraavaksi?

Olenko valmis siirtymään yrittäjäksi?

Minä olen saanut olla onnekas ja tehdä tätä rakastamaani työtä nyt jo putkeen yli neljä vuotta, vaikka toki neljässä eri työpaikassa. Tämän vuoden aikana, syksyn kuluessa, sijaisuuteni loppuu. Juuri nyt en tiedä, mitä seuraavaksi teen. Jos kiinnostavia paikkoja on auki pari vuodessa, kannattaako jäädä odottamaan?

Tiedän, että työttämäksi jäädessäni teen mahdollisimman paljon tiedottajan, toimittajan ja bloggaajan töitä freelancerina ja tarjoudun sijaisiksi päiväkoteihin ja kouluihin, mutta riittääkö se työllistämään 40-vuotiaan kolmen lapsen äidin? Olenko henkisesti ja tiedollisesti valmis yrittäjäksi ja sen mukanaan tuomiin paperitöihin ja selvittelyihin kirjanpitäjineen?

On vahva tunne, että olisi lähdettävä opiskelemaan nopeasti, mutta mitä opiskelisin? Sitä, mikä kiinnostaa vai sitä, missä on töitä? Voisivatko nämä kaksi kohdata?

Oikeasti minun piti kirjoittaa nyt blogiin ihan muuta, mutta pyörittelen nyt tätä koko ajan mielessäni, joten päädyin kirjoittamaan tästä, vaikka ei pitänyt. Ehkä se toi vertaistukea jollekin.

Kerro Facebookissa, Instassa tai blogin kommenttikentässä, oletko kotiäiti, työtön, opiskelija, pätkätöissä, vakityössä, yrittäjä tai jotain muuta. Millä alalla olet?

Lue myös

Työtön: 15 vinkkiä työnhakuun!

Ensimmäinen työpäivä: selvisin hengissä!

Lasten saaminen vaikuttaa yllättävällä tavalla työelämässä

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No vau, pääkaupunkiseudulla?

Avatar

Osaan samaistua fiiliksiin, vaikka työurani on hyvin erilainen. Olen kouluttautunut alalle, jossa on todella hyvä työllistyminen ja takana on vielä jatko-opinnotkin. Silti, koska olen valinnut ”sen mitä haluan tehdä”, on työurani pätkää toisen perään, näin siis akateemisella puolella (lopetin laskemisen, kun 20 tuli täyteen, viimeisen 4 vuoden aikana mulla on ollut esim. 3 työpaikkaa, 6 eri työpistettä, vaikka olenkin käytännössä työskennellyt samassa projektissa). Kilpailu on kovaa ja pysyvistä työsuhteista ei voi kuin haaveilla. Viime vuoden lopussa koitti sitten se pelkäämäni hetki, kun ekaa kertaa elämässäni uutta sopimusta ei ollut tiedossa projektin loppuessa. Ja se kyllä söi tätä naista. Hylkäsin haaveet ja hain parempipalkkaisia yksityisen puolen töitä…ja se vasta työstä käykin. Ja se vasta risoo kun saa kuulla olevansa tosi hyvä tyyppi mutta silti jääneensä kakkoseksi. Sitten yksi päivä sain soiton, että mut on valittu toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ja se tuntuu edelleen uskomattomalta. Mun pisin työsopimus ikinä on kolme vuotta ja siksi tuntuu ihan käsittämättömältä, että voisi olla mahdollista olla samassa työpaikassa useampia vuosia.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Ihanaa, onnea! Ehkä minäkin saan joskus tuon puhelun.

Avatar

Hei. Sain vakituisen työpaikan heti valmistumiseni jälkeen 12v sitten sitten. Tämä kyseinen työpaikka oli minulla tiedossa jo heti opintojeni alussa, joten työllistymistä valmitumisen jälkeen ei tarvinnut murehtia. Olen vaihtanut työnantajaani kerran. Alallani vallitsee työntekijän markkinat, työttömyyttä ei kai ole ollenkaan, opiskelijat soitetaan koulunpenkiltä suoraan töihin.

Sain isältäni lukion kolmannella luokalla kallisarvoisen ohjeen: opiskele alaa, mikä työllistää. Tämä ohje seuraa kyllä isältä tyttärelle ja tyttärentyttärelle 🙂 Paras ohje ikinä! Tosin pidän myös alastani kovasti, muuta en osaisi itselleni kuvitellakkaan. Olen bioanalyytikko.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kuulostaa hyvältä! Minua kiinnostaa nyt vain eniten tämä ala, mutta ehkä aika näyttää.

Avatar

Labrahoitajan neuvo opiskella alaa, jolla työllistyy, on hyvä, muttei se ihan joka alalla toimi. Osa hakee korkeakouluihin n. 7 vuoden opintoihin ja huomaa valmistuttuaan, ettei töitä ole (esim. monilla kääntäjillä kävi näin). Totta kai tähän voi vastata, että mieti aivoillasi, mikä työ tulee jatkumaan ja mitä ei robotti voi korvata, mutta ei jokaisen alan tulevaisuutta monen vuoden päähän pysty aina selvästi näkemään. Ymmärrän kuitenkin tuon pointin ja voisin itse neuvoa samaa. Tulevaisuutta ei vain aina voi ennustaa!

Moni kaverini valmistui viestinnän puolelta ja kaikki ovat kyllä päätyneet vakityöhön parin vuoden sisällä.

Avatar

Kun valmistuin, samaa vakituista työpaikkaa haki aina reilusti yli kaksi sataa hakijaa. Nykyään, 20 vuotta myöhemmin, samalla alalla on huutava työvoimapula. Työllisyystilanteen vaihtelevat ja nykyään työnantajat kilpailevat alalla työntekijöistä, jotka taas valitsevat joko tulla tai olla tulematta töihin.

Lyhyiden työsuhteiden ja määräaikaisten tehtävien tekeminen on kuluttavaa. Jos ei alan työllisyysnäkymät pitkällä tähtäimellä näytä yhtään paremmilta, olisiko aika hakea kouluun nyt keväällä? Vaikka vaihtaa vallan toiselle alalle?

Ps. Tuo ”varasuunnitelmasi” työpaikan menetyksen varalle kertoo jotain olennaista meidän kasvatusalan ammattilaisten arvostuksesta. Koska ”kuka tahansa osaa hoitaa lapsia”, voi sijaiseksi päiväkotiin tai kouluun mennä ilman alan tutkintoa?
Valitettavasti, toisin kuin monesti luullaan, äitiys tai isoäitiys ei pätevöitä vielä päiväkotityöhön.
Enkä tarkoita, ettetkö voisi olla lasten kanssa tosi hyvä tai etteikö tiukassa paikassa aikuinen käsipari, alalla kouluttamatonkin, tulisi välillä tarpeeseen. Haen tällä lähinnä sitä ajatusta, että kasvatusalan ammattitaitoa ei oikein osata nähdä ammattitaitonsa lainkaan. Harvoin kuulee kenenkään hakevan parturi-kampaajan sijaiseksi sillä perusteella, että osaa leikata saksilla. Kokiksikaan en kelpaisi, vaikka laitan päivittäin ruokaa.

Ja anteeksi. Ohi aiheen laukkasi.
Tai ehkä juuri kuitenkin sen ytimeen:
voiko tiedottajan ja toimittajan hommia tehdä, jos vain osaa kirjoittaa?

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyvä huomio, mutta vastaisin sillä tarpeeseen, minkä tiedän omassa kunnassani olevan. Tiedän, että hätätilanteessa he palkkaavat epäpätevän, kun on saatava apua. Olen työttömänä ollut flunssa-aikana sijaisena ja auttanut näin kun on ollut pakkotilanne. En millään tapaa tarkoita, että kuka vain osaisi. Kaikki sympatiani alalle. Lähinnä siis ajatus, että ilmoittautuisin apuun, jos tarvitaan äitiosaamista.

Oletko lukenut tämän postaukseni:
https://www.kaksplus.fi/blogit/ylipyykkivuorten/2019/12/15/nyt-puhuvat-opettajat-haasteena-riittamattomyydentunne-ja-kohtuuttomat-vanhemmat/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä