Mies järjestää synttäreikseni unelmieni matkaa – korona perhana!

Minullahan on se neljänkympin kriisi. Se alkoi, kun täytin 35, ja nyt, kun huhtikuussa olen täyttämässä 40, kriisi on yhä täällä.

En osaa sanoa siihen syytä. Se liittyy ehkä ammatilliseen minuuteen, koulutukseen, terveyteen, suvusta kaukana asumiseen, lasten kasvuun… Kyllä tästä selvitään, mutta kyllä minulla on oikeus näihin tunteisiin ihan niin kuin takavuosien Putous-hahmolla Antskullakin oli oikeus omiin tunteisiinsa.

Lue myös En ehkä pysty siihen, mitä neljäkymppiseltä vaaditaan.

Unelmien matka aikuisporukalla

Synttärijuhlat aion ehdottomasti järjestää, koska sehän on vähintä, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Vuosikymmen vaihtuu, joten juhlitaan nyt sitten ainakin! Tosin ehkä vasta kesällä.

Loppuvuodesta mies paljasti, että aikoo viedä minut yllätysmatkalle jonnekin! Ihanaa! Samaan aikaan kuulin, että joukkoon liittyvät meidän ystävät, joten lähdemme neljästään reissuun aikuisporukalla.

He lupasivat viedä minut neljäksi päiväksi unelmieni matkalle! Kohdetta minulle ei kerrottu, mutta se olisi Suomen rajojen ulkopuolella. Isovanhemmat lupautuivat matkustamaan halki Suomen lasten seuraksi.

Korona tai Pariisi

Mutta sitten: korona!

Koska kaikki on nyt veitsenterällä, sain liittyä jännittäjien ja uutisten kyttääjien joukkoon, ja kuulin kohteen. Se on Pariisi.

Huhtikun lopun ja toukokuun alun Pariisi. Hotellin ikkunasta näkyy Eiffel-torni. Riemukaari, Seine, Louvre. Baskerit, patongit, viini, keväässä hehkuva luonto.

Huippuseura, huippumatka.

Syntymäpäivä Eiffel-tornin huipulla.

Tästä yllätysmatkasta, sen suunnittelusta ja toteuttamisesta piti tehdä ihan erilaisia postauksia kuin tämä.

Pariisi

Syntymäpäivä karanteenissa?

Tässä maailmanlaajuisessa koronatilanteessa minun Pariisini ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Mutta saahan se harmittaa ihan hirveästi, jos emme pääse. Ehkä pääsen sinne joskus muulloin, jos en nyt.

Saa nähdä, olenko syntymäpäivänäni Pariisissa, karanteenissa vai jossain muualla. Toivotaan, että tämä on pian ohi ja sairastumiset saadaan katkaistua ihan kaikilta ja talous, erityisesti matkailuyrittäminen, takaisin jaloilleen. Voimia kaikille, joiden työtä ja arkea korona mullistaa ihan täysin.

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Onnea teille! Juhlikaa sit myöhemmin isommin. 💗

Avatar

Niiiiin ymmärrän sun ahdistuksen! Itse samassa tilanteessa, reissu (tosin kahdestaan) tulossa jo ensi viikolla. Meidän kohteessa tartuntoja ei ole viel montaa. Matkakuume on laantunut tämän koronan vuoksi ja jännityksessä elän vielä koko tulevan alkuviikon. Matkalle tahtoisin ehdottomasti lähteä, mutta tälläkin hetkellä lentoyhtiöt ovat peruneet hurjasti lentoja. Meidän lennot vielä tällähetkellä lennetään. Ei hitto sentään miten ärsyttävää… Pidetään peukkuja teillekin!!!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Voi ei, tsemppiä hirmuisesti!

Avatar

Meillä on tänään 20 vuotis hääpäivä. Viikonloppuna pitäisi lähteä jonnekin, tällä kertaa vain Suomen rajojen sisäpuolella. Haaveilin Helsingistä. Mutta korona latisti kaiken. Onneksi mitään ei olla maksettu. Ehkä vain pitää mennä jonnekin erämaakämppään kauaksi kaikista.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä