NÄIN JÄRJESTÄT HELPOT JA STRESSITTÖMÄT SYNTTÄRIT

Järjestimme tänään Aavan 9-vuotissynttärit. Synttärit olivat juuri sellaiset kuin Aava toivoi. Aavalla oli syntymäpäivä etäkoulun aikaan, mutta nyt uskalsimme pitää juhlat.

Juhliin kutsuttiin kolme luokkakaveria ja kolme muuta kaveria, joita hän oli nähnyt muutenkin. Aiemmin Aavan synttäreillä on ollut paljon vieraita. Jo monena synttärinä on tullut tunne, että hän ei nauti isosta porukasta. Nyt kutsuimme hänen toiveittensa mukaan vain kuusi, joista vain kolme pääsi tulemaan. Juhlat olivat Aavan mielestä ihan parhaat ja vierasmääräkin sopiva.

Nappaa tästä synttärivinkkejä!

synttärir synttärit synttärit

Synttärit onnistuvat hyvin näin

* Kuuntele lasta vierasmäärässä. Luokalta tai päiväkotiryhmästä ei saa jättää kutsumatta vain yhtä tai kahta, mutta kolme ehkä saa jo jättää kutsumatta, jos kaikki eivät mahdu. Lapsi voi nauttia hyvin vain parista vieraasta. Vinkki pienille: yhtä monta vierasta kuin kuinka monta vuotta lapsi täyttää.

* Järjestä juhlat puoliltapäivin, niin koko päivä ei mene valmisteluun. Me järjestimme juhlat kello 12-14 ja tarjosimme ensin suolaista. Näin kenenkään ei tarvinnut syödä kotona lounasta.

* Kun kaikki vieraat ovat tulleet, lapset istuvat ringissä lahja sylissään. Sankari pyörittää pulloa ja se keneen osuu, antaa lahjan. Näin jokaisen lahjaa ihastellaan yhdessä. Lahjan antanut pyörittää pulloa seuraavaksi.

* Tarjosimme suolaisena nakkeja ja ranskalaisia, leipäjuustoa, tuoretta ananasta, viinirypäleitä, porkkanoita ja kurkkuja sekä dippikastiketta. Nämä kaikki Aavan toiveesta.

* Jälkkärinä tarjosimme Aavan toiveesta suklaisen täytekakun, jonka Matilda leipoi ja Aava koristeli. Tarjosimme myös karkkeja, sipsejä ja popcornia.

* Vinkki: osta kaikki valmiina! Mutakakku ja vaniljakastiketta, nakkeja, lihapullia, viinirypäleitä ja kurkkua tikkuihin, keksejä, karkkeja ja popcornia. Mitään ei tarvitse leipoa. Voileivätkin maistuvat kaikille.

synttärit

* Lapset syövät hirveän vähän. Esimerkiksi kaikki eivät halua kakkua. Jos teet vaikka pitsaa tai mokkapaloja, leikkaa palat sellaisiksi nakkien kokoisiksi. Yleensä lautasille jää hirveästi herkkuja. Vain karkit, keksit ja kasvistikut menevät yleensä meillä juhlissa. Tällä kertaa kaikkea jäi ihan hirveästi, ja minä söin. Ei pitänyt mennä niin, mutta taas meni…

* Leikkejä, ongintaa, aarteenetsintää, askartelua, piilosta, disco… Pienet tarvitsevat ohjattua toimintaa enemmän kuin isot. Kannattaa olla mielessä monta ohjelmaa, joista nappaa heti yhden, jos tilanne vaatii keskittymistä ja ohjaamista. Joskus, kun poikien synttäreillä meno villiintyi ja kaikki kortit oli käytetty, rakensimme kahdessa tiimissä mahdollisimman korkeita Duplo-torneja.

* Meillä ei ole ollut koskaan juhlia missään muualla kuin kotona. En ole halunnut maksaa mitään 200 euroa juhlista. Henrikin juhlat ovat olleet monena vuonna ulkona, kun synttärit ovat kesällä. Ulkona on oltu muun muassa lipunryöstöä, polttopalloa ja vesi-ilmapalloilla pituusheittoa. Eväät voi syödä metsässäkin.

Aava oli hirmuisen onnellinen juhlistaan. Minä olin iloinen siitä, että hänellä oli kivaa ja myös siitä, että lahjamäärä oli maltillinen. Nämä juhlat olivat stressittömät, helpot ja mukavat! Herkuttelua, piilosillaoloa, ongintaa ja aarteenetsintää.

 Missä kuussa sinun lapsillasi on synttärit? Miten yleensä juhlitte?

Lue myös

Aavan kepparisynttärit: 10 ideaa heppahullun synttäreille

Joskus lasten synttärimuistaminen menee äideillä överiksi

Lastemme synttärit: Ei koskaan sisäleikkipuistoissa, ei koskaan sukulaisjuhlia

Seitsemänvuotissynttärit: herkkukioski, ongintaa ja leikkejä

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Vieraslahjat on kyllä ongintana kiva ohjelmanumero. Riittää tikkari, laku tai keksi. Ei sen kummempaa vaadi. 💗

Avatar

Meillä on ollut sekä kotijuhlia että muualla edullisesti. Sankari ei koskaan ole halunnut mitään suuria juhlia ja vieraita max 6 kutsunut. On oltu hoplopissa riekkumassa ja tultu meille herkuttelemaan, paikallisessa liikuntakeskuksessa jossa ohjattua toimintaa, keilaamassa ja kotona. Korkeintaan viety helppoja tarjottavia. Ei stressiä ja kotijuhlatkin olleet hyvin vapaamuotoisia, on ne keksineet tekemisensä. Tarjottavia on mennyt kyllä kakusta sipseihin reippaasti, liekö meillä lapsen kavereissa kunnon herkkusuita. Synttärit ovat loppusyksyllä eikä ole omaa pihaa, niin keksitään jotain juhlapaikkaa. Kaveripiiri on ollut samantyylistä joten kenenkään ei tarvitse ajatella että pitäs olla suurta ja hienoa ja kallista.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kuulostaa hyvältä! Omannäköiset juhlat. 🙂 Joo mäkin ihmettelen aina miten vähän meillä menee noita herkkuja!

Avatar

Tämä oli varsin tarpeellinen postaus näin lasten synttärimaailmaan vasta astuvalle 😀 Muksun 3-veet sattu just karanteeniaikaan, joten skipattiin kokonaan ekat kaverisynttärimeiningit, mutta ens vuonna todennäköisesti haluaa sitten jo muutaman päiväkotikaverin kylään. Hirvitti jo alkuvuodesta, kun tuntuu että lasten synttärit on niin kilpavarustelua koristelun, lahjojen kuin tarjoilujenkin osalta, miljööstä puhumattakaan. Ei mun lompakko ainakaan kestä mitään hoplop-bileitä, enkä ihan rehellisesti ymmärrä miksi vieraillekin pitäisi ostaa lahjoja. Uh, nyt alan jo ahdistua ensi vuodesta valmiiksi…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä