MEIDÄN RUOKAVALIOMME, RUOKAILUTAPAMME JA RUOAN KUSTANNUKSET

Ruokavalio, ruokailutavat ja ruoan kustannukset vaihtelevat monesti sekä perheiden välillä että elämäntilanteiden mukaan. Pikkulapsiperheessä ruoan kulutus on erilaista kuin teini-ikäisten lasten perheessä. Kun arki on vain kotona, on ruokailu erilaista kuin silloin, kun arki täyttyy työstä, päivähoidosta, koulusta ja harrastuksista.

Meidän perheessämme on siis äiti, isä, tyttö 9, poika 14 ja tyttö 17. Näin me syömme ja maksamme ruuasta.

kanaleipä

Ruokavalio

Olemme sekasyöjiä, mutta olemme vähentäneet selkeästi lihan määrää lähivuosina. Pääasiassa meillä syödään vain kalaa ja kanaa sekä käytetään kananmunia ja maitotaloustuotteita. Joskus harvoin meillä on jauhelihaa, mutta esimerkiksi pihvejä emme syö edes kerran kuussa. Teemme hyvin usein kasvisruokia tai välillä jopa vegaanisia ruokia. Käytämme maitotuotteita lähinnä jugurttina, ruoanvalmistuskermana ja vaikka puuromaitona. Juomme aina vain vettä. Kahvissa osa käyttää kauramaitoa.

Jos syömme vaikka pizzaa, osa meistä syö kinkkupizzaa. Leikkeleitä syövät vain perheen miehet. Nakkeja tai makkaraa meillä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa.

Ruokavaliomme on gluteeniton, laktoositon ja pähkinätön. Kolme meistä syö tosin tavanomaisia leipiä ja muroja.

Ostamme aina paljon kasviksia ja hedelmiä. Välillä ostamme luomua, mutta emme aina. Pyrimme syömään maanantaista perjantaihin terveellisesti, monipuolisesti ja kevyesti. Herkut säästämme aina viikonloppuun.

ruoka

Ruokailut

Aamupala

Minä ja Aava syömme arkiaamuisin puuroa ja marjoja. Mies syö jugurttia ja mysliä, isommat esimerkiksi leipää tai smoothieta. Jokainen syö omassa aikataulussaan itsenäisesti. Välillä Aava keittää meidän puuromme, mutta useimmiten minä. Minä en juo koskaan kahvia, mutta mies juo.

Viikonloppuisin syömme runsaammin esimerkiksi paistettuja kananmunia, leipää, jugurttia, smoothieta, avokadoa ja kasviksia. Teinit eivät aina herää kanssamme aamupalalle vaan syövät sitten, kun heräävät. Jos meillä on vieraita, syömme usein aamulla runsaan brunssin.

Lauantaisin lapset syövät aamupalan jälkeen karkkeja. Se on viikonlopun vakiojuttu, jota varsinkin pienin odottaa. Isommat saattavat syödä eri aikaan omia herkkujaan, mutta Aava syö aina karkit aamupalan jälkeen ja lukee samalla Aku Ankkaa.

ruoka

Lounas

Arkisin lapset syövät lounaan koulussa. Mies syö töissä ja minä etätöissä kotona tai työpaikalla ollessa jossain lounasravintolassa. Minä ja mies syömme lounaaksi oikeastaan aina vain salaattia. Se ei väsytä keskellä päivää ja riittää istumatyötä tekevälle.

Viikonloppuisin syömme vain yhden lämpimän ruuan. Meillä yleensä mies tekee ruuan. Viikonlopun lounaaseen panostamme. Se voi olla esimerkiksi valkoviinirisottoa, paistettua lohta, bearneisekastiketta ja parsaa tai vaikka intialaista tikka masalaa. Tällä viikonlopun lounaalla on aina koko perhe syömässä.

Gluteenittomat naanleivät ja intialainen kanaa tikka-masala
Bataattiranskikset, lohimedaljongit, lehtikaalisipsit ja sienikastike
Terveellinen pizzapohja porkkanasta
Täydellinen kanaleipä

gluteenittomat naanleivät
ruoka
pizzapohja porkkanasta (9)

Välipala

Lapset syövät välipalan koulun jälkeen. Yleensä he syövät leipää, jugurttia, muroja tai hedelmiä. Minä saatan syödä töissä kahvitauolla hedelmän, riisikakkuja tai proteiinivanukkaan. Ehkä paras välipala ikinä on sokerittomat marjat ja raakalakritsijauhe!

Me kannatamme sellaista kulttuuria, jossa hedelmiä saa syödä koska vaan, mutta muuten syödään vain ruoka-aikoina, joita on viisi päivässä. Emme siis kannata sitä, että kesken päivää käydään monta kertaa ottamassa jotain ”välipalaa”, kuten vaikka lämpimiä leipiä tai muuta, joka on yleensä rasvaista ja epäterveellistä. Hedelmän voi ottaa, jos on nälkä ennen seuraavaa ateriaa tai tekee mieli jotain makeaa.

ruoka

Päivällinen

Meillä syödään aina arkena päivällinen. Se joko tehdään silloin tai lämmitetään tähteitä. Päivällinen syödään kello 17 maissa. Yleensä lapsilla ei ole silloin vielä harrastuksia ja pystymme syömään kaikki yhdessä. Arkena syömme usein keittoja, uunilohta, kana-tacosalaattia tai tonnikalasalaattia, pastaa ja kastiketta ja laatikkoruokia. Thai-kanakastike on yksi suosikeistamme. Joskus syömme kevyesti tortilloja, jotka täytetään pöydässä tai täytetään etukäteen ja laitetaan uuniin.

Jos meillä on eineksiä, ne ovat gluteenittomia lihapullia, bataattipullia tai nugetteja. Niiden kanssa syömme makaronia, perunoita tai riisiä sekä salaattia. Joskus perjantaina saatamme lämmittää uunissa pakastepizzoja, mutta arkena maanantaista perjantaina syömme aina terveellisesti. Teemme myös joskus vaikka intialaista ruokaa valmiskastikkeesta, mikä nopeuttaa ruoan valmistumista.

Meillä on aina päivällisellä salaattia ja välillä myös muita kasviksia.

Meidän perheen arkiruuat (gluteeniton ja laktoositon)

Thai-kanakastike

Täytetyt kanatortillat uunissa
thaimaalainen ruoka

Iltapala

Minä ja mies olemme tottuneet siihen, että emme syö arkena iltapalaa. Korkeintaan syömme vähän jugurttia ja mysliä. Meillä ei siis arkena ole enää illalla nälkä. Lapset syövät puuroa, leipää, munakasta, hedelmiä tai muroja.

Kun viikonloppuisin syömme vain yhden lämpimän ruoan, saatamme sitten kuitenkin illalla tehdä itse pizzaa, Subwayn tyylisiä patonkeja, tacopeltiä, voileipägrillillä leipiä tai muuta vähän raskaampaa, jolla myös juhlistamme viikonloppua.

Subway-tyyliset täytetyt patongit

Parmankinkku-mozzarellapizza: paras pizza ikinä

täytetyt patongit täytetyt patongit täytetyt patongit

Herkuttelu

Minä olen tänä vuonna vähentänyt reilusti sokerinkäyttöä. En enää himoitse viikonloppuisin isoa karkkisäkkiä tai suklaata. Facebookissa onkin yhä käynnissä sokerittomuushaasteeni, joka on auttanut muitakin. Kurkkaa tästä.

Lapset saavat viikonloppuna karkkia ja limsaa. Sipsejä tai nachoja syömme välillä, mutta emme usein. Välillä leivomme jotain hyvää, kuten vaikka kinderpiirakkaa. Me saatamme miehen kanssa syödä illalla tapaksia, savulohisalaattia ja rapusalaattia tai sushia ja juoda vähän viiniä. Minä olen syönyt joskus vähän sokerittomia karkkeja tai suklaata tai muutaman karkin lasten karkkipusseista. Se on lähinnä riittänyt.

Tykkään tästä tyylistämme, että arkena emme pääsääntöisesti syö herkkuja. Sillä erotamme arjen ja juhlan ja ruokailut pysyvät pääsääntöisin terveellisinä ja kevyinä.

Ravintolaruokailu

Käymme ehkä pari kertaa kuussa syömässä jossain ravintolassa joko koko perheellä tai osa perheestä. Välillä käymme hakemassa kotiin pizzaa, siipiä ja hampurilaisia, kukin toiveensa mukaan.

tue yrittäjiä

Ruoan kustannukset

Panostamme ruokaan: ostamme laadukkaita raaka-aineita ja teemme ruoan pitkälti aina itse. Käymme kaupassa kerran viikossa emmekä yleensä joudu heittämään ruokaa roskiin. Suunnittelemme viikon ruokalistan etukäteen. Käymme välillä toisenkin kerran kaupassa, jos meille tuleekin vieraita, suunnitelmat muusta syystä muuttuvat tai joku tuote loppuu.

Käytämme ruokaan rahaa kuukaudessa 800 euroa. Tähän päälle tulevat esimerkiksi pesuaineet ja paperit ja ravintolassa syöminen. Osa ruoan kustannuksista tulee huomattavasti tavanomaista kalliimmasta gluteenittomasta ruoasta, johon keliaakikkolapsi onneksi saa valtiolta korvausta. Gluteenittomuuden kustannukset ovat yhtä gluteenitonta ruokavaliota käyttävää kohti reilu 60 euroa kuukaudessa enemmän kuin tavanomaista ruokavaliota käyttävän. Tämä laskelma on Keliakialiiton tutkimuksesta viime vuodelta.

Millä tavalla te syötte? Mitä teidän ruoka maksaa?

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos, oli kiva kuulla teidän ruokailuista!

Avatar

Meitä 2 aikuista sekä 9 ja 11v. pojat. Mies ei syö lihaa, 11v poika on allerginen palkokasveille ja kanalle. Lapset syövät aamupalaksi leipää, jogurttia, viiliä, mysliä tai muroja kotona. Minä ja mies syömme aamupalan töissä. Mies tekee mulle iltaisin tuorepuuron jonka syön työpaikalla, mies syö leipää ja rahkaa aamupalaksi. Lounaan syömme töissä ja koulussa. Pojat syövät iltapäivällä välipalaa kotona, samanlaista kuin aamulla ja välillä myös esim pinaattilettuja, pannaria, karjalanpiirakoita tai smoothieta. Syömme yhteisen iltaruuan klo 19-19.30 maissa, tämä aika sopii meidän aikatauluihin parhaiten ja kaikki ovat silloin kotona ja ruuan ehtii valmistaa rauhassa. Pojat eivät syö erillistä iltapalaa tämän jälkeen koska heillä alkaa iltatoimet ruuan jälkeen.
Viikonloppuisin syömme yhdessä runsaamman aamupalan, usein paistamme croissanteja ja keitämme munia ja tuoremehua meillä on vain viikonloppuaamuina. Viikonloppuisin panostamme iltaruokaan enemmän ja se saattaa olla vaikkapa äyriäispastaa tai tuoretta kalaa, tai itse tehtyä pizzaa tai hampurilaisia. Aikuiset voivat ottaa lasilliset viiniä ja lapset saavat limsaa. Istumme ja juttelemme kiireettä.

Meillä syödään kasviksia joka aterialla. Hedelmiä on aina kulhossa ja niitä saa ottaa vapaasti. Emme ole juuri rajoittaneet lasten välipalojen syöntiä paitsi jos on pian ruoka tulossa. Karkkipäivää ei ole, herkkuja tulee kyllä syötyä muutenkin esim. kaverisynttäreillä, koulussa, jos meille tulee vieraita ja joskus ihan vaan kun tekee mieli. Itse saatan ottaa pari palaa suklaata silloin kun tekee mieli ja toivon että kohtuus-asenne tarttuu lapsiin.

Tilaamme ruuat kerran viikossa kotiin. Lisäksi täydennämme lähikaupasta tarvittaessa. Mies tykkää käydä kaupassa ajan kanssa tuotteita tutkien silloin tällöin. Minä teen ruokatilauksen ja suunnittelen sen myötä viikon ruuat; yleensä joku keitto, joku laatikkoruoka, joku kalaruoka ja joku kasvis ruoka. Pakastimessa on aina hätävara-ruokia kiireisille päiville. Vähän haasteita tuottaa kaikille sopivan proteiinin löytäminen ja välillä jos mies on iltatöissä syömme lasten kanssa liharuokaa.

Meillä menee ruokaan n. 800e kuussa mukaanlukien kodin siivoustarvikkeet, vessapaperit jne. Ravintolassa käymme 1-2 kertaa kuussa.

Tämä oli kiva ja kiinnostava aihe!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Olipa kiva, että kerroit! Oli kiva lukea!

Avatar

Meillä syödään hyvin samalla tavalla kuin teillä. Perheessä 9-vuotias tyttö ja 12-, ka 14-vuotiaat pojat. Arkisin syödään samanlainen aamiainen kuin teillä eli mies, minä ja keskimmäinen syödään puuroa marjoilla ja kaksi muuta syövät leipää. Lounas lapsilla koulussa. Ollaan oltu etätöissä miehen kanssa maaliskuusta saakka ja syödään kotona lounaaksi joku ruokaisa salaatti, kasvispihvejä ja salaattia tai munakas ja salaatti. Lapset syövät koulusta tullessaan hedelmiä, leipää tai jogurttia. Päivällinen on klo 17 maissa ja sillin syödään kerran tai kaksi viikossa jotain kasvissosekeittoa (kukkakaali, bataatti, porkkana, tomaatti, linssi yleisimmät, kalaa vähintään kerran, kanaa kerran viikkoon , jauhelihaa kerran viikossa tai joka toinen viikko. Meilläkään ei pihvejä syödä. Syödään aika paljon kulhoruokia, joissa salaattipphja, jotain uunivihanneksia tai -juureksia. Lapset syövät pastaa pari kertaa viikossa, me aikuiset harvemmin. Myös me syödään viikonloppuisin vain yksi lämmin ateria ja aamulla runsas aaminen (leivotaan aina sämpylöitä tai pataleipää).

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä