Voimat vähissä? Syynä pimeys, kiire vai taas se ferritiini?

Kaupallinen yhteistyö Terveystalo

Tuntuuko teistä välillä siltä, että on voimat vähissä, ferritiini miinuksella ja syksy on täynnä pelkkää pimeää, märkää ja kylmää? Väsyttää ja kiire töissä tai perheen asioiden hoitamisessa?

Kaikkia kiukuttaa, ja illoissa tuntuu olevan maksimissaan puoli tuntia aikaa ennen kuin on pakko mennä nukkumaan. Aamuisin herätyskellot torkuttavat joka huoneessa liian myöhään ja lopulta vessajonoon raahautuvilla on kulmat kurtussa ja nyrkit pystyssä.

Minulla tämä pimeys on vaikuttanut jaksamiseen. Olen ollut kotona monesti vasta kello 18 aikaan, minkä jälkeen on lasten kuljetuksia, muutamia sivutyön projekteja, vanhempainiltoja ja muita menoja.

Onko ferritiini syynä siihen, että en jaksa liikkua?

Illat ovat olleet niin kiireisiä, että en ole ehtinyt ja jaksanut liikkua kunnolla. Ajatus salille menosta tai ryhmäliikuntatunnista on tuntunut  ylivoimaiselta. Olen ollut monta vuotta pahasti raudanpuutteinen, joten olen myös miettinyt, että ehkä se on syynä siihen, että ei ole edes voimia lähteä salille. Ferritiiniarvoni on ollut koko ajan 17–20.

Olen syksyn aikana miettinyt, mikä vaikuttaa eniten jaksamiseeni. Työt, töiden ja perheen yhdistäminen, pimeys, juuri rauta-arvot vai esimerkiksi se, että näin ruuhkavuosissa monen lapsen äitinä pitää revetä moneen suuntaan eikä ole juurikaan aikaa itselle ja levolle.

ferritiini, voimat vähissä

Voimat vähissä -tutkimuspaketti

Moni kokee, että kiireisen arjen keskellä voimat ovat vähissä esimerkiksi rankan työputken takia, mutta syynä voikin olla anemia. Väsymys, suorituskyvyn lasku ja sydämen tykytys ovat anemian ja raudanpuutteen oireita. Anemia on oire tai tila, joka voi johtua monesta eri syystä, kuten raudan, B12-vitamiinin tai folaatin puutteesta.

Olen mittauttanut säännöllisesti ferritiiniarvojani. Terveystalo otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko lähteä testaamaan Voimat vähissä -tutkimuspakettia. Pakettiin on kasattu tärkeimpiä testejä juuri anemian ja raudanpuutteen selvittämiseksi. Voimat vähissä -paketti selvittää anemian ja raudanpuutteen lisäksi vitamiinien määrää sekä mahdollisia piileviä tulehduksia.

Erityisen kiinnostunut olin kuulemaan ferritiini-, B12-vitamiini- ja D-vitamiiniarvoni.

ferritiini voimat vähissä

Laboratoriotesteihin ilman lähetettä – ferritiini!

Sain testattavakseni keskikokoisen Voimat vähissä -tutkimuspaketin. Siihen sisältyi verenkuva, tulehdusarvo, elimistön rautavarat, vitamiinipuutokset (B-12) ja D-vitamiini.

Laboratoriovastaukset tulevat Oma terveys -sovellukseen.

Pääsin Terveystalon laboratoriokokeeseen nopeasti ilman lähetettä vain varaamalla verkkosivuilla ajan. Tulokset tulivat parissa päivässä Oma terveys -sovellukseen ja Terveystalon verkkosivuille. Yhtä nopeasti olisin voinut myös varata Terveystalosta lääkäriajan.

Oli ihan mahtavaa saada lukea tarkkoja tuloksia omasta terveydestä. On tosi hyvä saada tietää, missä mennään, kun tuntuu, että aikaa omalle hyvinvoinnille ei ole juurikaan hektisessä arjessa. On ihan ensiarvoisen tärkeää ennaltaehkäistä sairauksia, kun tietää, millaiset ovat omat arvot esimerkiksi verenkuvassa.

Ilahduin tuloksistani. Pääosin kaikki arvoni olivat erinomaisia.

ferritiini, voimat vähissä

Ferritiini yhä matala

Kuten arvasin, ferritiiniarvoni oli kuitenkin yhä matala. Se oli nyt 29,9. Nousua edellisestä mittauksesta oli hieman, mutta ei paljon. Ferritiini on siis raudan varastoproteiini, joka kuvastaa hyvin rautavaraston määrää. Viimeisimpien tutkimusten mukaan raudanpuutteesta voidaan puhua, kun ferritiiniarvo on alle 30 μg/l, joten joka tapauksessa varastorautavarastot ovat minulla täysin tyhjät.

Olen välillä syönyt rautaa ja välillä pitänyt siitä taukoa. Täytyy alkaa taas syödä rautaa säännöllisesti, kun sain nyt Voimat vähissä -tutkimuksen avulla tietää, että ferritiiniarvoni eivät ole vieläkään hyvät.

Lue myös: Ferritiini ja raudanpuute.

voimat vähissä ferritiini

D-vitamiiniarvo liian matala

D-vitamiini on keskeinen tekijä osteoporoosin ehkäisyssä sekä sydän- ja verisuonitautien, MS-taudin, syöpätautien, reumatautien, metabolisen oireyhtymän ja diabeteksen riskien hallinnassa.

D-vitamiiniarvoni oli normaaliarvoja huonompi. Arvon olisi hyvä olla korkeampi kuin 75. Minun arvoni oli 71,9. Ihan hälyttävä tilanne ei varmastikaan ole, mutta D-vitamiinilisä ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Olen huomannut selkeästi muutoksen jaksamisessani, kun olen syönyt kuureittain rautaa ja vitamiinilisiä. Täytyy taas muistaa ne! Toki myös monipuolisella ruokavaliolla on merkitystä raudan ja vitamiinien lähteenä.

Oli tosi hyvä tietää, että pääosin kaikki arvoni ovat hyviä. Ehkä nyt täytyy vaan varata kalenterista enemmän aikaa levolle, liikunnalle ja virkistäytymiselle. Ja hei, kohtahan on jo joulukin ja sitten alkaa päivä pidentyä!

Tsemppiä, kannattaa testata omia arvoja, jos väsyttää kovasti!

Oletko sinä testannut omia arvojasi Terveystalon laboratoriokokeilla? Tiedätkö omat ferritiini-, D- tai B-12-arvosi?

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hei, arvon tulisi olla yli 35. Minulla se oli jopa 146.

Avatar

Hei, mikä oli sun b12 arvo? Ja mikä sen olisi hyvä olla?:)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi