Ravinto

Gluteenittomuus on edelleen pahimmillaan tätä – viisi seikkaa, joissa jopa ammattilaiset erehtyvät

Gluteeniton ruokavalio kasvattaa suosiotaan, mutta keliakiaa sairastavalle se on välttämättömyys. Hän saakin olla tarkkana ulkona syödessään, sillä gluteenia voi löytyä yllättävistä paikoista.

Teksti:
Satu Lithovius
Kuvat:
Istock

Gluteenittomuus on murun tarkkaa, kun sairastaa keliakiaa.

Gluteeniton ruokavalio kasvattaa suosiotaan, mutta keliakiaa sairastavalle se on välttämättömyys. Hän saakin olla tarkkana ulkona syödessään, sillä gluteenia voi löytyä yllättävistä paikoista.

Gluteenittoman ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Kun sitä aiemmin noudattivat lähes pelkästään keliakiaa sairastavat, nyt gluteenia välttelevät myös monet muut.

Joku saattaa kokea saavansa gluteenittomuudesta helpotusta toiminnallisiin vatsavaivoihin, kun taas toinen uskoo gluteenin olevan terveydelle haitallista. Tosiasiassa gluteenin välttämisestä ei ole todettu olevan terveyshyötyä oireettomille henkilöille, joilla ei ole keliakiaa.

Keliaakikoilla gluteeniton ruokavalio on ainut hoito sairauteen. Heillä vehnän, ohran ja rukiin gluteeni aiheuttaa ohutsuolen tulehdusreaktion ja suolinukan tuhoutumisen. Kaurakaan ei keliaakikolle käy, ellei se ole gluteenitonta puhdaskauraa. Suolisto toipuu gluteenittoman ruokavalion avulla. Hoitamaton keliakia voi puolestaan johtaa ravintoaineiden imeytymishäiriöihin, hedelmättömyyteen ja jopa pahanlaatuisiin kasvaimiin.

Vaikka kyse on verrattain vakavasta sairaudesta, jopa ravintola-alan ammattilaiset tekevät virheitä, jotka altistavat keliaakikon gluteenille.

Gluteenin välttely ei riitä keliaakikolle

Muista syistä gluteenittomuutta suosiva voi tyytyä gluteenin välttelyyn, mutta keliakiaa sairastavalle gluteenittomuus on murun tarkkaa. Tämä tarkoittaa, että pienikin määrä gluteenia voi tuhota suolinukan uudelleen. Ruokavalion on siis oltava ehdottomasti ja tarkasti gluteeniton. Jos tarkoitus on, että keliaakikotkin voivat nauttia kahvilan leivostarjonnasta, gluteenittomat kahvileivät eivät voi olla vitriinissä kylki kyljessä tavallisten kanssa.

Tämä kannattaa muistaa myös, jos meinaa kestitä keliaakikkoa kahvipöydässä.

Keliaakikko tarvitsee oman margariinin

Murun tarkkuus näkyy myös siinä, että keliaakikko ei voi käyttää samaa margariinia kuin muut. Ei siis auta, jos tarjolla on gluteenitonta leipää, mutta yhteiskäytössä oleva margariini.

Jokainen tietää, miltä margariinirasia näyttää leipien voitelun jälkeen: murusia on siellä täällä. Niinpä keliakiaa sairastava tarvitsee erillisen margariinin. Samasta syystä keliaakikon leipiä ei voi leikata samoilla, puhdistamattomilla veitsillä ja leikkuulaudoilla kuin tavallisia, eikä hän voi käyttää leivänpaahdinta, jolla on paahdettu gluteenia sisältäviä leipiä.

Uivatko ranskalaiset ja nugetit samassa öljyssä?

Monet ravintolat ja pikaruokalat huomioivat gluteenittomuuden hyvin. Silti edelleen on paikkoja, joissa gluteenittomaksi väitetty ei olekaan gluteeniton.

Ei auta, vaikka ranskalaiset itsessään eivät sisällä gluteenia, jos ne uppopaistetaan samassa öljyssä gluteenia sisältävien nugettien kanssa. Voileipäbaarin gluteeniton leipävaihtoehto ei lämmitä keliaakikon mieltä, jos täytelaareihin pöllähtelee tavallisten leipien murusia. Keliaakikolle ei riitä, että ruuan ainesosat ovat gluteenittomia. Myös valmistustavan pitää olla gluteeniton.

Lue myös: Gluteeniton kvinoa tuo vaihtelua arkiruokaan – näin käytät sitä lisukkeena tai teet herkullisia salaatteja, puuroja ja kasvisruokia

Gluteenittomuus ja buffetin murheenkryynit

Lounasbuffet saa keliaakikon varpailleen, jos samassa buffetissa on sekä gluteenitonta että gluteenia sisältävää ruokaa. Salaattipöydän murheenkryyni on makaronia tai couscousia sisältävä salaatti, joka sijaitsee liian lähellä muita vaihtoehtoja. Vaarana on makaronien putoilu muiden salaattien joukkoon tai otinten päätyminen väärään laariin.

Myös sipulirouheet ja krutongit saattavat löytyä salaattien yläpuolelta, jolloin niitä voi putoilla salaattien joukkoon.

Keliaakikko ei yritä olla hankala

Keliakian vakavuutta tuntuu monen olevan vaikea ymmärtää. Gluteenin kerta-altistus ei yleensä vie keliaakikkoa sairaalaan eikä välttämättä aiheuta edes oireita. Ohutsuoli vaurioituu silti joka kerta, ja jokainen altistus ylläpitää sen tulehdustilaa.

Ruuan valmistustavasta ja ainesosista kyselevä keliaakikko ei yritä olla hankala tai nirso – hänen on vain varjeltava suolistoaan.

Tämä on suurin ero keliakiaa sairastavan ja muuten vain gluteenia välttelevän välillä: jälkimmäisen suolisto ei tuhoudu, vaikka ruokaan gluteenia päätyisikin.

Lisää aiheesta:

Gluteenittomien elintarvikkeiden ravintosisältö lähes sama kuin tavallisten tuotteiden – muille kuin keliaakikoille niistä ei ole erityistä hyötyä – Ruokavirasto

Gluteenittoman arjen asiantuntija | Keliakialiitto

X