Kuopiossa varttunut Sara naitettiin tahtomattaan serkulleen – nyt hän kokee velvollisuudekseen puhua kunniaväkivallasta: ”Jos en puhu, tulen aina kätkemään osan itsestäni”
Pitkään Sara Al Husaini oli hiljaa. Hän ei puhunut kohtaamastaan kunniaväkivallasta, joka kärjistyi pakkoavioliittoon. Sitten hän tajusi, ettei hiljaisuus auttaisi häntä eikä ketään muuta.
– Tuntuu, että olen aina vastuussa toisten maineesta tai kunniasta; jos en oman perheen, niin kaikkien maahanmuuttajien.
Pitkään Sara Al Husaini oli hiljaa. Hän ei puhunut kohtaamastaan kunniaväkivallasta, joka kärjistyi pakkoavioliittoon. Sitten hän tajusi, ettei hiljaisuus auttaisi häntä eikä ketään muuta.
Tämä on minun ensimmäinen kertani miehen kanssa. Olen koko elämäni säästänyt neitsyyttä aviomiehelleni, kuvitellut, että aviomieheni olisi unelmieni mies, mies jota rakastaisin, hyvä ja uskovainen mies, joka rakastaisi minua tai vähintäänkin mies, jonka kanssa haluaisin olla. Missä olet allah? Missä olet, kun luomaasi naista raiskataan, missä olet allah?
Joka vuosi tammikuussa alkavat painajaiset. Ne ovat jatkoa välähdyksille, jotka tunkeutuvat tajuntaan juuri ennen nukahtamista. Mielessään Sara Al Husaini, 30, on elänyt reilun seitsemän vuoden takaisen tammikuun yön lukemattomia kertoja. Silloin sinetöitiin avioliitto, johon hänet oli pakotettu.
Niinä öinä Sara palaa hotellihuoneeseen, jonne äiti hänet vihkimisen jälkeen saattoi. Hän muistaa pelosta kramppiin kouristuneen kehonsa, tärinän ja holtittomasti yhteen kalisseet hampaat. Sen, kuinka itku ja anelu eivät saaneet äitiä taipumaan. Inshallah, äiti sanoi, allahin salliessa. Saralle se oli synonyymi sanalle ei – hän tiesi, että mitään ei ollut enää tehtävissä.
Kun mies tuli huoneeseen, Sara alkoi etsiä katseellaan pakopaikkaa. Jos häämekko ei olisi ollut niin valtava, hän olisi ehkä mahtunut hyppäämään ikkunasta ulos.
Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.
Kallaveden pinta kimalteli, vesi roiskui. Oli yksi kesän kuumimmista hellepäivistä, ja veljet juoksivat kilpaa uimaan. Lapsena Sara hikoili rannalla huivinsa alla ja tunsi kateutta. Epäoikeudenmukaisuuden tunne paisui hänessä: miksi veljet saavat uida ja hän ei?
Muitakin sääntöjä oli. Veljet saivat tavata keitä tahtoivat, ja heillä oli oma huoneensa, jossa he saattoivat pelata pleikkaria tai katsoa telkkaria. Sinne Sara ja hänen siskonsa hiipivät salaa katsomaan Frendejä, kun veljet olivat poissa.
Ensimmäisinä huiveistaan tahtoivat luopua kaksi vanhempaa siskoa. Kun Sara oli 14-vuotias, tilanne kärjistyi niin, että siskot joutuivat pakenemaan turvakotiin. Vanhemmat pelkäsivät lastensuojelun puuttuvan asiaan ja päättivät viedä perheensä takaisin sodan runtelemaan Irakiin.
Saralle kesälomana markkinoitu matka venyi viideksi vuodeksi.
Sara yritti karata, mutta jäi kiinni matkatoimistossa
Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut
Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous