Ihmiset ja suhteet

Opettajan ja oppilaiden ajatuksia koulukiusaamisesta

Teksti:
Anna.fi

Koulukiusaaminen koskettaa opettajia, sillä he tekemisissä asian parissa usein. Vaikka opettajat joutuvat puuttumaan kiusaamistapauksiin kouluissa, he kokevat että heillä ei ole tarpeeksi tietoa asiasta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2007 tehdystä kiusaamiskyselystä käy ilmi, että yli kaksi kolmasosaa opettajista kertoo, ettei ole helppoa havaita ketä kiusataan.

Kyselyn tuloksista paljastuu myös, että opettajat kokevat jäävänsä yksin kiusaamistilanteiden ratkaisemisessa. Opettajat kokevat kiusaamiseen puuttumisen vaativan rohkeutta. Opettajien tulisikin saada entistä enemmän tietoa koulukiusaamisesta jo opiskeluaikana, jotta he osaisivat kertoa kiusaamisesta oppilaille ja ratkaista kiusaamistilanteita.

Rehtorien tulisi huolehtia siitä, että koulussa laaditaan toimintamalli kiusaamisen ehkäisemiseksi ja kiusaamistapausten ratkaisua varten. Jos rehtori ei välitä asiasta tai jos koulussa vallitsee kiusaamisesta vaikenemisen kulttuuri, opettajan voi olla vaikea puuttua kiusaamiseen.

Mitä opettaja ajattelee kiusaamisesta? Haastattelin erästä pienellä paikkakunnalla opettajana ja opinto-ohjaajana työskentelevää naista, joka haluaa pysytellä nimettömänä. Seuraavassa on hänen ajatuksiaan kiusaamisesta.

Onko koulussasi jokin strategia koulukiusaamisen ehkäisemiseksi?

– Varsinaista ennalta suunniteltua strategiaa ei ole, mutta koulukiusaamiseen pyritään oppilaitoksessamme puuttumaan aina ajoissa. Varhainen puuttuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pieneenkin välitunnin tms. aikana tapahtuvaan nahisteluun puututaan, vaikka se saattaisi ulkopuolisen silmissä näyttää leikkimieliseltä.

Myös oppilaiden henkilökohtaisia tuntemuksia ja kokemuksia koulukiusaamisesta kysellään säännöllisin väliajoin. Seitsemäsluokkalaiset täyttävät ryhmäohjaajien johdolla ensimmäisen yläastesyksynsä alussa Miten menee -kyselyn, jossa on muiden aihekokonaisuuksien ohella monipuolinen koulukiusaamista käsittelevä kysymysosio. Kyselyn tulokset esitellään vanhemmille ensimmäisessä vanhempainillassa, jossa aiheesta myös keskustellaan niiden pohjalta. Vastaava kysely järjestetään myös kahdeksasluokkalaisille opinto-ohjaustuntien yhteydessä.

Miten koulukiusaamista voisi mielestäsi ehkäistä?

– Avoin oppilaiden, vanhempien sekä koulun välinen keskustelu aiheesta on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Asiaa ei saa missään vaiheessa niin sanotusti lakaista maton alle, vaikka siitä onkin – erityisesti pienellä paikkakunnalla – joskus vaikea keskustella. Kiusaamisen ehkäisemisessä olisi ensisijaisesti pyrittävä vaikuttamaan oppilaiden asenteisiin. Työssäni opinto-ohjaajana olen havainnut, ettei kiusaaja välttämättä aina ymmärrä kiusaavansa. Esimerkiksi ruma katse voi itsestä tuntua pieneltä, merkityksettömältä eleeltä, mutta toinen voi kokea sen kiusaamisena.

Saitko opettajaksi opiskeluaikana tarpeeksi tietoa koulukiusaamisesta ja siitä, miten opettaja voi puuttua asiaan ja auttaa kiusaamisen uhria?

– Aiheesta olisi voitu keskustella enemmänkin. Tuntui, että siitä puhuminen jäi yleiselle tasolle eikä konkreettisia työkaluja puuttumiseen tai jälkihoitoon annettu. Tuntuu, että kynnys reagoida kiusaamiseen on joskus korkea juuri siksi, että nuorena opettajana ei ole kokemuksen tuomaa tietoa puuttumiskeinoista.

Onko opettajilla keinoja tunnistaa, kuka on kiusattu ja ketkä ovat kiusaajia? Tyttöjen harjoittama kiusaaminen esimerkiksi on usein ns. näkymätöntä, minkä vuoksi siihen on vaikeaa puuttua.

– Kiusaamisen tunnistaminen on vaikeaa, sillä kiusaamista on niin monenlaista. Fyysinen kiusaaminen tai sanalliset loukkaukset on helppo havaita. Syrjiminen esimerkiksi on sellaista kiusaamisen harmaata aluetta, joka valitettavan usein on opettajan valvovan silmän ulottumattomissa.

Olet töissä opettajana. Oletko törmännyt kiusaamiseen työssäsi? Miten olet puuttunut asiaan, jos olet havainnut kiusaamista?

– Toimin opettajana sekä lukion että perusopetuksen puolella. Peruskoulussa kiusaaminen on näkyvämpää kuin lukiossa. Lukioikäiset nuoret myös kertovat kiusaamisesta harvemmin kuin yläkoululaiset. Kiusaaminen yläkoulussa on usein tönimistä välitunnilla tai sanallista nälvimistä. Nähdessäni kiusaamiseksi mieltäneeni tilanteen olen luonnollisesti puuttunut siihen. Olen puuttunut kiusaamiseen kysymällä, mistä on kyse ja sitten yksinkertaisesti kieltämällä kiusaajaa.

Erityisen huolestunut olen kiusaamisesta, joka tapahtuu koulun ulkopuolella. Tiedossani on tapauksia, joissa oppilasta on kiusattu koulun jälkeen kotimatkan aikana. Kiusaajina ovat olleet koulun entiset oppilaat. Näissä tapauksissa on vaikeaa määritellä, kenen vastuu ja velvollisuus on puuttua kiusaamiseen.

Kiusaamisessa on usein mukana koko luokka. Osa luokan oppilaista hyväksyy hiljaa kiusaamisen, koska ei uskalla puuttua siihen. Kiusaajat myös manipuloivat helposti muun luokan puolelleen. Toisaalta kiusaamiseen voivat osallistua myös muiden luokkien oppilaat. Tällöin ei riitä, että koulussa keskustellaan kiusaamisesta vain siinä luokassa, jonka oppilas kiusattu on.

Pitäisikö kouluissa esim. pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyden tunnetta? Auttaisiko se ehkäisemään koulukiusaamista?

– Uskon, että tunne yhteisöllisyydestä vähentää osaltaan kiusaamista. Pienellä paikkakunnalla työskentelevänä opettajana olen havainnut, että pienien luokkakokojen luoma ryhmähenki niin sanotusti hitsaa ryhmän tiiviimmin yhteen, ja kiusaamistapauksia on vähemmän. Opettajilla on pienessä koulussa mahdollisuus kiinnittää enemmän huomiota oppilaiden hyvinvointiin.

Oman kokemukseni mukaan myös koulun ja kodin yhteistyö on ollut sujuvaa. Kun koulu ja koti muodostavat oppilaan parhaaksi toimivan yhteisön, on koulukiusaamiseen helpompi puuttua. Keskusteluyhteys toimii, ja viestit puolin ja toisin menevät useimmiten perille.

Joissakin kouluissa on kokeiltu oppilaiden vertaissovittelua kiusaamistapauksissa. Mitä mieltä olet vertaissovittelun käyttämisestä kiusaamistapauksien selvittämisessä? Entä onko sinulla kokemuksia tällaisesta vertaissovittelusta?

– Minulla ei ole kokemuksia vertaissovittelusta, mutta se vaikuttaa menetelmänä toimivalta. Mieltä pahoittaviin asioihin on puututtava mahdollisimman varhain, ja oppilaiden keskinäiset vuorovaikutustaidot ovat tässä avainasemassa.

Millaisia ajatuksia Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat herättävät sinussa? On kerrottu, että kummassakin tapauksessa ampujat olivat entisiä koulukiusattuja. Molemmat ampujat olivat nuoria miehiä. Mistä arvelet sen johtuvan, että nimenomaan nuoret miehet päätyvät tekemään em. tapausten kaltaisia traagisia tekoja? Onko poikien ehkä vaikeampaa kertoa kiusatuksi tulemisesta koulussa kuin tyttöjen?

– Koulusurmat tuntuvat järkyttäviltä. Jokelan tapauksen jälkeen toivoin, että se jäisi yksittäiseksi. Tapahtumat Kauhajoella kuitenkin osoittivat, että kyseessä on ilmiö, joka voi mahdollisesti toistua. Se tuntuu pelottavalta. Tapausten jälkeen nuorten henkinen pahoinvointi on mietityttänyt entistä enemmän.

Tuntuu järkyttävältä ajatella, että on henkilöitä, jotka päätyvät tällaisiin ratkaisuihin. On mahdollista, että koulukiusaaminen on yksi niihin johtava tekijä. Onhan osoitettu, että kiusatusta voi tulla jossakin vaiheessa myös kiusaaja, jonka paha olo voi äärimmillään johtaa itsetuhoon.

En osaa sanoa, onko poikien vaikeampaa kertoa kiusaamisesta kuin tyttöjen. Kuvittelisin, että se on tapauskohtaista. Toivoisin, että kaikki nuorten elämään kuuluvat tahot heräisivät viimeistään nyt pohtimaan keinoja, joilla Jokelan ja Kauhajoen kaltaiset tapahtumat voitaisiin vastaisuudessa estää.

Yllä mainittujen tapausten jälkeen on pohdittu sitä, mikä on oppilashuollon tila nyky-Suomessa. Tulisiko oppilashuoltoon käytettäviä resursseja mielestäsi lisätä?

– Oppilashuollossa tulisi keskittyä ennen kaikkea ennalta ehkäisevään työhön. Luonnollisesti myös jälkihoitoon on oltava valmiuksia, mutta valitettavan useissa tapauksissa silloin on jo myöhäistä todella auttaa ongelmista kärsivää nuorta.

Oletko keskustellut koulukiusaamisesta oppilaidesi kanssa? Millä tavoin asiaa voisi käsitellä oppilaiden kanssa?

– Olen keskustellut kiusaamisesta oppilaiden kanssa yhteisillä opinto-ohjauksen tunneilla sekä henkilökohtaisesti. Olemme muun muassa katselleet aiheeseen liittyvän videon sekä tutustuneet Iltalehden koulukiusaamista käsittelevään kampanjaan. Koulukiusaamista käsittelevät kampanjat ovat tärkeitä siksi, että ne nostavat kiusaamisen yhä uudelleen puheenaiheeksi.

Lisäksi julkisuuden henkilöiden omakohtaiset kertomukset kiusattuna olemisesta osoittavat, ettei kukaan ole immuuni tälle valitettavalle ilmiölle. Myös koulukiusaamisen eri muotoja on tärkeää tuoda esiin. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, oppilaat eivät aina tiedosta, että toinen kokee tulleensa kiusatuksi. 

Koulukiusaaminen koskettaa paitsi kiusattua myös kiusatun vanhempia ja toisaalta kiusaajien vanhempia. Asiahan varmasti kuumentaa vanhempien tunteita puolin ja toisin. Kiusaajan vanhemman voi esimerkiksi olla vaikea hyväksyä sitä, että hänen lapsensa on koulukiusaaja.

Miten vanhemmille pitäisi kertoa kiusaamisesta? 

– Aiheesta on pyrittävä keskustelemaan avoimesti eikä ensimmäiseksi kannata osoittaa ketään syyttävällä sormella. Myös hienovaraisuus on tärkeää, sillä on totta, että aihe kuumentaa tunteita. Luulen, että vanhempien on vaikea uskoa lapsensa olevan kiusaaja siksi, että he eivät ole omin silmin olleet todistamassa kiusaamistilannetta. He ovat näin ollen välikäden kautta tulleen tiedon varassa. Tapauksissa on usein sana sanaa vastaan, ja vanhemman voi olla vaikea uskoa, että oma lapsi ei puhu asiassa totta.

On myös keskusteltu siitä, pitäisikö kouluissa olla metallinpaljastimia ja kameravalvontaa. Mitä mieltä olet asiasta? Lisäisikö se turvallisuuden tunnetta kouluissa?

– Olen sitä mieltä, etteivät metallinpaljastimet, kameravalvonta tai muut vastaavat keinot ole ratkaisu. Niiden myötä koulu muuttuu liian kontrolloiduksi ja epäluuloiseksi ympäristöksi. Turvallisuuden tunnetta on luotava toisenlaisin keinoin.

Nykyään kiusaajat voivat esim. levitellä juoruja kiusatusta tekstiviestein tai laittaa kiusattua loukkaavaa materiaalia Internetiin. Onko opettajilla keinoja ehkäistä tällaista toimintaa tai ylipäätään mahdollisuutta puuttua siihen? Tulisiko mediakasvatuksesta esim. tehdä oma oppiaineensa?

– Mediamaailma on niin valtaisa osa nykynuoria ympäröivää todellisuutta, että siihen liittyvät käytössäännöt on otettava huomioon myös koulussa. Nimimerkin suojista on helppoa laukoa hävyttömyyksiä, ja nuorilla on sekä välineitä että taitoa lisätä Internetiin valitsemaansa materiaalia.

Mediakasvatus omana oppiaineena kuulostaa mielenkiintoiselta ajatukselta. Perusteita sen tarpeellisuudelle kyllä on. Äidinkielen oppiaineen yhteydessä mediakriittisyydestä puhutaan paljon. Usein sillä tarkoitetaan kriittisyyttä jo olemassa olevia, toisten tuottamia, mediatekstejä kohtaan. Harvemmin kuitenkin puhutaan kolikon toisesta puolesta eli kriittisyydestä omaa toimintaa median käyttäjänä kohtaan. Tästä puolesta tulisi keskustella huomattavasti enemmän

Miten oppilaat suhtautuvat kiusaamiseen?

Haastattelemani opettaja toteutti kiusaamiskyselyn koulussaan. Kyselyyn vastasivat kahdeksasluokkalaiset nimettöminä, jotta vastaukset olisivat mahdollisimman aitoja. Seuraavassa on yhteenveto kiusaamiskyselystä. Lihavoidut lauseet ovat kyselyssä esitettyjä väittämiä, joihin oppilaat ovat vastanneet valitsemalla jonkin annetuista eri vastausvaihtoehdoista tai kirjoittamalla sanallisen vapaamuotoisen vastauksen.

Koen, että minua on kiusattu täällä yläasteella

Vastausvaihtoehdot:ei yhtään, kerran, muutaman kerran, jatkuvasti

Suurin osa oppilaista vastasi, ettei ole kokenut kiusaamista kertaakaan. Muutamia vastauksia tuli kohtiin kerran ja muutaman kerran. Kaksi oppilasta vastasi kokevansa kiusaamista jatkuvasti.

Olen nähnyt, että jotakin 8-luokkalaista on kiusattu

Vastausvaihtoehdot:kerran,useamman kerran sekä en kertaakaan

Suurin osa vastasi tähän joko kerran tai useamman kerran. Joukossa oli kuitenkin myös useita en kertaakaan -vastauksia.

Jos vastasit edelliseen kysymykseen kerran tai useamman kerran, kiusaajana on ollut

Vastausvaihtoehdot:7-luokkalainen poika/tyttö, 8-luokkalainen poika/tyttö, 9-luokkalainen poika/tyttö

Suurimmassa osassa vastauksista kiusaajaksi mainittiin joko kahdeksannen tai yhdeksännen luokan poika. Ainostaan yhdessä vastauksessa kiusaajien kerrottiin olevan yhdeksännen ja kahdeksannen luokan tyttöjä. Muutamassa vastauksessa kiusaajaksi mainittiin myös seitsemännen luokan poika.

Jos koet, että sinua on kiusattu, kiusaaminen on ollut lähinnä

Vastausvaihtoehdot: nimittelyä ja haukkumista, tönimistä, yksin jättämistä ja porukasta erottamista,  ivaamista,  fyysistä satuttamista, millaista _________________

Suurimmassa osassa vastauksia kiusaamisen tavat olivat nimittely ja haukkuminen, ivaaminen, töniminen, yksin jättäminen ja porukasta erottaminen. Töniminen mainittiin fyysisen kiusaamisen muotona usein erityisesti poikien vastauksissa. Henkisistä kiusaamisen tavoista nimittely ja haukkuminen olivat yleisimmät. Erityisesti tytöt ovat kokeneet myös yksin jättämisen ja porukasta erottamisen kiusaamisena. Myös selän takana pahan puhuminen mainittiin.

Kiusaaminen on tapahtunut

Vastausvaihtoehdot:välitunnilla aulassa, välitunnilla ulkona, koulukuljetusautoa odotettaessa, koulumatkoilla, kännykän tai sähköpostin välityksellä

Suurin osa vastasi, että kiusaaminen on tapahtunut välitunnilla ulkona, muutamia vastauksia tuli myös kohtiin koulukuljetusautoa odotettaessa,välitunnilla aulassa sekä koulumatkoilla. Eräs vastaajista oli lisännyt vaihtoehdoksi myös tunnilla. Kukaan vastaajista ei ollut kokenut tulleensa kiusatuksi sähköpostin tms. välityksellä.

Olen puhunut kiusaamisesta

Vastausvaihtoehdot:kaverille, tukioppilaille, rehtorille tai opettajalle, vanhemmille, en kenellekään

Suurin osa vastasi, ettei ole puhunut kiusaamisesta kenellekään. Muutama kertoi kuitenkin puhuneensa kaverille. Kaksi vastaajista mainitsi kertoneensa kiusaamisesta joko vanhemmille tai rehtorille. Kuten aikaisemminkin tehdyissä tutkimuksissa ja kyselyissä on huomattu, monet oppilaat jättävät kertomatta kiusaamisesta. Kouluissa tulisikin pyrkiä madaltamaan kiusaamisesta kertomisen kynnystä eri tavoin.

Haluaisin puhua kiusaamisesta, mutta

Vastausvaihtoehdot: en uskalla, koska kertominen voisi pahentaa tilannetta;en tiedä kenelle sekä joku muu syy: ______________

Osa vastaajista vastasi kohtaan en uskalla, koska kertominen voisi pahentaa kiusaamista. Kohtaan en tiedä kenelle ei vastattu.

Onko koulussasi mielestäsi puhuttu riittävästi kiusaamisesta?

Vastaukset jakautuivat aikalailla tasan kyllä ja ei -vaihtoehtojen välillä.

Vastauksia:
”On, mutta välillä tuntuu ettei ole, kun on sattunut ammuskeluja.”
”On vähän liikaakin!”
”On, mutta ei se ole auttanut tilanteeseen.”
”Ei ole, pitäisi ehdottomasti puhua enemmän.”
”Ei, eihän siitä ikinä voi puhua tarpeeksi.”

Miksi arvelet joiden oppilaiden joutuvan kiusatuiksi?

Vastauksissa mainittiin yleisimmiksi syiksi kiusatuksi joutumiseen fyysinen tai persoonallisuuteen liittyvä erilaisuus. Myös puhetyyli, pukeutuminen, hiljainen tai vilkas luonne, kotiin ja perheeseen liittyvät asiat, hyvät arvosanat, ihonväri, lihavuus tai laihuus, kateus ja puhevika saivat mainintoja.

Vastauksia:
”Ulkonäkö, puhetyyli, sairaus.”
”Jos he ovat erilaisia tai hiljaisia tai heillä on erikoiset vaatteet. Yleensä kiusataan ihan olemattomista ja naurettavista syistä.”
”Heidän perheen, käytöksen ja ulkonäön perusteella. Jotkut joutuvat kiusatuiksi vain koska sattuvat tulemaan vastaan.”
”Osaamattomuuden takia.”
”Jos he ovat jollakin tavalla poikkeavia.”
”Heistä ei pidetä.”
”Nipoja ja ujoja kiusataan.”

Mitä tekisit, jos näkisit jotakin kiusattavan välitunnilla? Puuttuisitko asiaan puolustamalla kiusattua ja pyytämällä kiusaajaa lopettamaan vai katsoisitko paremmaksi olla tekemättä mitään?

Vastauksissa mainittiin usein, että kiusattua puolustettaisiin tai asiasta kerrottaisiin opettajalle ja vanhemmille. Myös sillä, kuka kiusaaja on, on vaikutusta kertomiseen. Oppilaat kertoivat myös ratkaisevansa kiusaamistapauksia keskenään ja totesivat, että erityisesti tukioppilaiden tehtävänä on puuttua kiusaamiseen. Välinpitämättömyys ja pelko ovat vastauksissa esiintyviä syitä jättää kertomatta kiusaamisesta. Oppilaille tulisikin kertoa myös siitä, että kiusaamiseen puuttumatta jättäminen mahdollistaa kiusaamisen. Koulussa tulisi luoda ilmapiiri, joka mahdollistaa kiusaamisesta kertomisen tai siihen puuttumisen ilman epätoivottuja seurauksia.

Vastauksia:
”Yrittäisin puolustaa kiusattua.”
”Kertoisin ehkä opettajalle.”
”Ilman muuta auttaisin.”
”Riippuu kiusaajasta ja kiusaamismuodosta.”
”Voi olla, että kertoisin jollekin tukioppilaalle tai sitten en välttämättä tajuaisi tehdä mitään.”
”Riippuu vähän kiusaajasta ja tilanteesta.”
”Ei oikein 9-luokkalaisille pojille voi tehdä mitään kuin sanoa vaan että lopeta, mutta tuskin se loppuu.”
”Voin sanoa, että olen tukioppilas ja olen valmis puuttumaan kiusaamiseen, ja joskus kaveriporukalla on kiusaamisia selvitettykin.”
”En välitä.”
”En. Se on heidän oma asiansa.”

Minkä vuoksi arvelet joidenkin kiusaavan toisia koulussa?

Vastauksissa nousivat esiin muun muassa nuorten keskinäisiin väleihin liittyvät asiat, kuten huomionkipeys, kateus ja hyväksynnän hakeminen. Kouluelämään liittyviä syitä olivat turhautuminen, stressi ja muut ongelmat. Kotiin liittyviä syitä olivat liiallinen kuri, fyysinen rankaiseminen, vanhempien ero tai välinpitämättömyys. Vastauksissa mainittiin myös yleinen paha olo sekä se, ettei kiusaamiseen varsinaisesti ole mitään syytä: sitä tehdään paremman tekemisen puutteessa.

Vastauksia:
”He haluavat esittää kovia.”
”Heitä ärsyttää koulunkäynti.”
”Ovat itse olleet kiusattuja.”
”Heillä on ongelmia.”
”He voivat olla vaikka huomionkipeitä.”
”Pitävät sitä vitsinä.”
”Heillä on kotona ongelmia.”
”Stressin purkaminen.”
”Koulupaineet.”
”Kotona kuritetaan, niin siksi sitten kiusaavat muita.” 

Jos olet itse ollut kiusaaja, kerro lyhyesti, miksi olet kiusannut.

Vastauksissa toistuvia syitä kiusaamisen harjoittamiseen olivat leikilläni tai en tositarkoituksella. Oppilaat myös mainitsivat usein, etteivät ole olleet varmoja, onko toinen kokenut jonkin tilanteen kiusaamisena. Leikin ja kiusaamisen välinen raja on vastaajien mielestä kuin veteen piirretty viiva. Olisikin tärkeää, että kiusaamisesta ja sen eri muodoista keskusteltaisiin oppilaiden kanssa.

Vastauksia:
”En ole ainakaan lähiaikoina kiusannut tositarkoituksella.”
”En ole ainakaan tarkoituksella kiusannut, mutta ehkä joskus olen voinut sanoa jotakin, minkä joku on saattanut kokea koulukiusaamisena.”
”Olen kiusannut ala-asteella yhdessä kaverin kanssa. Se oli ilkkumista toiselle tytölle, joka oli muita pyöreämpi. Asia sovittiin ja virheistä oppii!”
”En tiedä, riippuu vähän, mikä on kiusaamista.”
”Leikillä joskus omia kavereita.”

Lähteet:
Kiusaamiskyselyt [Viittauspäivä 22.10.2008]

Teksti: Sanna Toikkanen

X