Reseptit

Pissaladière eli sipuli-anjovispiirakka

Voit tehdä monta pientä tai yhden ison sipuli-anjovispiirakan.

Teksti:
Taina Salovaara

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

0

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Täyte

  • 4 isoa sipulia viipaleina
  • 1 suikaloitu punainen paprika
  • 3 murskattua valkosipulinkynttä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • ripaus sokeria
  • mustapippuria
  • 1 timjaminoksan lehdet
  • (pari hyppysellistä chilihiutaleita)

pohja

  • 20 g hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 3 dl vettä
  • noin 7 dl vehnäjauhoja
  • 0.5 dl oliiviöljyä

Pinnalle

  • ½ purkkia anjovista
  • 25 mustaa kivellistä oliivia

Valmistusohje

1. Kaada pannulle puolet öljystä. Hauduta sipulit ja paprika pehmeiksi. Älä päästä niitä ruskistumaan. Mausta suolalla, sokerilla, timjamilla, pippurilla ja öljyllä (halutessasi myös chilillä).

2. Sekoita hiiva ja suola haaleaan veteen. Alusta jauhot ja öljy taikinaan. Vaivaa viitisen minuuttia. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

3. Kauli taikina pellin kokoiseksi levyksi tai pieniksi piiraspohjiksi. Levitä päälle täyte, anjovikset ja oliivit. Paista 220-asteisessa uunissa. Piirakka on valmis, kun sen pohja on kauniin vaalean ruskea.

X