Työ ja raha

Ruoan hinta nousee, mutta näistä herkuista ei tingitä – löydätkö samoja tuotteita omalta ostoslistaltasi?

Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa, mutta tietyistä asioista ei ostoksilla tingitä. Hollantilaisen Margotin ja yhdysvaltalaisen Amyn ruokakoreissa näkyy ilmastohuoli, englantilainen Louise ja ranskalainen Murielle satsaavat elämyksiin.

Teksti:
Terhi Harper
Kuvat:
Aleksi Niemelä, Barbara Davidson, Céline Levain, Tanja Konstenius, Haastateltavien Kotialbumit

Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa.

Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa, mutta tietyistä asioista ei ostoksilla tingitä. Hollantilaisen Margotin ja yhdysvaltalaisen Amyn ruokakoreissa näkyy ilmastohuoli, englantilainen Louise ja ranskalainen Murielle satsaavat elämyksiin.

Englantilaisen Louise McHenry-Marksin, 36, sylissä tuhisee tyytyväinen esikoispoika Marin. Kiireinen vauva-arki on tärkein syy siihen, että perhe tekee ruokaostoksensa useimmiten verkossa. Vaikutuksensa on ollut myös koronapandemialla.

– Käytämme pääasiallisesti kahta supermarkettia verkko-ostoksiimme, jotta saisimme valikoimaan vaihtelua. Pidän tärkeänä sitä, että voin ostaa myös verkosta tuoretta kalaa ja vihanneksia, Louise kertoo.

Hän sanoo olevansa kokeilunhaluinen kuluttaja, joka viehättyy uutuuksista ja arvostaa ateriakokemuksia, joihin sisältyy jotakin mielenkiintoista. Viime aikoina hän on tilannut verkosta vegaanisia lihankorvikkeita, joita ei ole käyttänyt ruoanlaitossaan aikaisemmin.

Ruoan hinta
Louise satsaa ruokaostoksissaan vihanneksiin ja kalaan.

– Meistä on myös puolisoni kanssa hauskaa kokeilla uusia viinilaatuja. Viimeksi tilasimme lähimarketista eteläamerikkalaisia ja argentiinalaisia laatuviinejä kotiinkuljetuksella.

Verkko-ostoksensa Louise käy noutamassa valmiiksi pakattuna marketista. Ne riittävät viikon tarpeisiin, pois lukien maito, jota jompikumpi käy hakemassa viikon varrella läheisestä pikkupuodista.

Louise satsaa ruokaostoksissaan vihanneksiin ja kalaan. Niistä saa kevyitä ja nopeasti valmistuvia aterioita.

– Suosikkimme on meriahven, jota syömme viikoittain. Äskettäin halusin kokeilla jotakin eksoottista ja tilasin verkosta kotiin miekkakalaa.

Ruoan hinta
Louise ostaa epäbrittiläiseen tapaan porkkanat useimmiten naatteineen. Niistä saa loihdittua pastan seuraksi herkullisen pestokastikkeen.

Louise ja hänen puolisonsa käyttävät ruokaostoksiin rahaa noin 100 puntaa viikossa eli hieman alle 120 euroa. Erityisesti tämän vuoden alusta brittikuluttajia on koeteltu, kun ruoan hinta on noussut jopa neljäsosan aiemmasta.

– Se kirpaisee, sillä ruokakorimme kulut olivat mielestäni jo valmiiksi melko korkeat. Nyt olemme kustannussyistä vähentäneet punaisen lihan syöntiä ja ulkona syömistä.

Hyvästä suklaasta, tuorepastasta ja sushista Louise ei kuitenkaan halua tinkiä. Ostoslistalle on tullut jäädäkseen myös raskausajan mieliteko appelsiinimehu.

Lue  myös: Testasimme ”paremmat halpiskahvit” – 7 välihintaisen kahvin joukossa on yllätyksiä, aromia ja yksi loistava hinta-laatusuhde!

Verkossa asioidessa jää paitsi hypistelystä ja sosiaalisista kontakteista

Omassa perheessään Louise laatii kauppalistan peruselintarvikkeista.

– Tuntuu, että ruokaostosten tekeminen on muuttunut impulsiivisemmaksi kuin aikaisemmin – harvoin törmää enää heihin, jotka laativat ostoslistaa pitkään ja hartaudella.

Hänestä verkko-ostosten tekeminen on käytännöllistä ja mukavaa, varsinkin kun sivusto ehdottaa valmiiksi tuotteita kauppalistaan käyttäjäprofiilin perusteella. Helppous viehättää erityisesti Louisen puolisoa, hän itse sen sijaan kokee toisinaan tarvetta lähteä ulos ostoksille.

– Verkossa tuotteita ei pääse hypistelemään. Kaipaan myös sosiaalisia kontakteja, jotka voivat tehdä kauppareissusta elämysmatkan – et koskaan tiedä, kehen ystävään tai naapuriin törmäät hyllyjen välissä.

Kotiliesi.fi: Mikä on paras kauppakassipalvelu? Testasimme viisi ruokaostosten kotiinkuljetus- ja noutopalvelua

”Yritän olla järkevä kuluttaja”

Ruoan hinta
Murielle Charrier odottaa kauppojen valikoimiin uusia perunoita.

Luomuvihannekset ja -kasvikset ovat ranskalaisen Murielle Charrierin, 54, ostoskorin perusta. Niitä hän hankkii Lounais-Ranskassa sijaitsevan kotikaupunkinsa Angoulêmen pikkupuodeista, joissa sekä laatu että palvelu on ensiluokkaista. Mikäli mahdollista, Murielle ostaa lähituotettuja kausikasviksia.

– Yritän olla järkevä kuluttaja. Jos haluan ostaa tomaatteja kasvukauden ulkopuolella, valitsen surutta ulkomaisia ylihintaisten kotimaisten sijaan. Parhaillaan odotan kauppojen valikoimiin uusia perunoita – ne ovat koko perheen herkkua.

Muut elintarvikkeet Murielle ostaa isoista ketjukaupoista, lähinnä saksalaisomisteisista Lidlistä ja Aldista. Punaista lihaa perheessä syödään pari kertaa viikossa. Suoraan tuottajalta ostettuna se on tuoreinta ja edullisempaa kuin paikallisessa marketissa.

Ruokaostokset Murielle ja hänen puolisonsa tekevät pääasiassa viikonloppuisin. Kerran viikossa jompikumpi piipahtaa hakemassa tarvittavat täydennykset lähipuodista. Vaikka päätösvalta on aikuisilla, myös perheen lapset saavat sanoa mielipiteensä ostoslistaan.

Ei juuri eroa ostotottumuksissa

Charrierin nelihenkisessä taloudessa viikoittaisen ruokakorin hinnaksi kertyy noin 160 euroa. Koronapandemia ja tilanne Ukrainassa ovat saaneet isot tuottajat nostamaan hintojaan. Vaikka tämä tuntuu myös Muriellen kukkarossa, hänen ostostottumuksensa eivät ole juuri muuttuneet.

– Viime aikoina olen pyrkinyt säästämään edes hiukan vaihtamalla kotimaisen maidon halvempaan ulkomaiseen. Ulkona käymme syömässä noin kaksi kertaa kuukaudessa. Useimmiten menemme lasten toiveesta hampurilaisaterialle McDonald’siin tai kohtuuhintaiseen ketjuravintolaan Buffalo Grilliin.

Ruoan hinta
Murielle asioi mieluiten pienissä ruokakaupoissa, kuten Au Meilleur de la Francessa, jossa panostetaan niin palveluun kuin laatuun.

Arkisin Murielle, puoliso ja lapset syövät yhdessä aamupalan ja illallisen. Sunnuntaisin lounasta valmistetaan pitkän kaavan mukaan – tätä nykyä myös teini-ikäinen poika osallistuu ruoanlaittoon. Viime sunnuntaina perheen keittiössä valmistui kanasalaattia parsalla ja pinaatinlehdillä höystettynä.

Inspiraatiota ruokaostoksiin ja ruoanlaittoon Murielle etsii resepteistään, joita on kertynyt kotiin pienen kirjaston verran. Mutta silloin, kun hellalla porisee keitto, se on sävelletty juuri niistä aineksista, joita kaapista kulloinkin sattuu löytymään. Lopputulos on joka tapauksessa aina nautinto.

”Olemme vähentäneet punaisen lihan syöntiä ja ulkona syömistä”

Ruoan hinta
Margot Schroderin ostoskärryyn sujahtaa hedelmiä, vihanneksia, maitotuotteita, teetä sekä kahvia.

Margot Schroderin, 34, kotikulmilla Jordaanin kaupunginosassa Amsterdamissa ei ole pulaa ruokamarketeista. Monet niistä kuuluvat yhteen Hollannin suurimmista ruokakauppaketjuista, Albert Heijniin. Sieltä myös Margot hankkii omat peruselintarvikkeensa. Ostoskärryyn sujahtaa hedelmiä ja vihanneksia, maitotuotteita sekä teetä ja kahvia.

– Yrittäjän elämä kahden pienen lapsen kanssa on kiireistä, mutta pyrimme syömään terveellisesti. Yleensä avopuolisoni kokkaa, mutta jos laitan ruokaa itse, valmistan usein sosekeittoja. Niihin on helppo piilottaa vihannekset niin, että ne kelpaavat myös lapsille.

Ruoan hinta
Lapsiperheen kiireisestä elämästä huolimatta perhe pyrkii syömään terveellisesti.

Samaa ideaa Margot soveltaa vihersmoothieihin, joihin hän laittaa tuoretta pinaattia ja parsakaalia. Lauantaisin vihreät vaihtuvat luomuversioihin, joita Margot hakee läheiseltä torilta.

Ostoslistalla on myös hollantilaisia herkkuja, kuten omenasiirappia, Appelstroopia, sekä maapähkinävoita. Leivän kanssa maistuu hummus, joka torilta hankittuna on erityisen herkullista, mutta kallista. Useimmiten Margot ostaa huokeampaa merkkiä ruokakaupasta.

Ruokaostoksiin perheessä käytetään noin 250 euroa viikossa. Kalleimmasta päästä ostoslistaa ovat marjat, kuten mansikat ja mustikat. Niistä Margot ei halua pihistää, vaikka muutaman sadan gramman rasiasta voi joutua maksamaan yli viisi euroa.

Ilmasto aiheuttaa huolta

Huoli ilmastosta näkyy yhä useamman hollantilaisen ostoskorissa.

– Erityisesti kaupungissa asuvat ovat alkaneet pohtia kauppaostoksiaan ilmaston kannalta. Mekin syömme punaista lihaa enää vain viikonloppuisin, mikä pienentää myös kauppalaskua.

Aina kun mahdollista, Margot ostaa marketista elintarvikkeita, jotka ovat menossa hävikkiin. Vihannekset ja hedelmät, joiden ulkokuori ei ole aivan priimaa, ovat edullisia ja kelpaavat hyvin ruoanlaittoon.

Monet Margotin ystävistä tilaavat isommat ruokaostokset kerran viikossa kotiin. Margot itse ostaa verkosta vain satunnaisesti, vaikka valikoimat ovatkin monipuoliset. Vanhasta tottumuksesta hän suuntaa mieluummin kaupoille.

Ruoan hinta
Sushi on koko perheen herkku, jota Margot ja puoliso tilaavat kotiin sunnuntai-iltaisin. Välillä kahvitellaan ulkosalla.

Inflaation kasvu on syönyt ostovoimaa ja nostanut ruoan hintaa myös Hollannissa. Kunhan arki pienten lasten kanssa hieman helpottaa, Margot aikoo satsata suunnitteluun.

– Tavoitteeni on, että vuoden kuluttua ehtisin sunnuntai-iltaisin suunnitella tulevan viikon ruokaostokset. Jos kävisimme ruokaostoksilla kaksi kertaa viikossa nykyisen neljän sijaan, säästyisi sekä aikaa että rahaa.

Margot haaveilee myös siitä, että aikaa jäisi kotiruoan kokkaukselle.

– Noutoruoka ja ravintolakäynnit lohkaisevat melkein puolet tämänhetkisistä ruokakuluistamme.

”Ruokakaupassa en katso hintoja”

Ruoan hinta
Amy Talkingtonin perheessä ruoka on suurin kuluerä koulumaksujen jälkeen.

Kun losangelesilainen Amy Talkington, 52, lähtee kauppaostoksille, listalla on peräti kolmea erilaista kasvipohjaista maitotuotetta. Nelihenkisessä perheessä juodaan niin soija-, kaura- kuin riisimaitoakin. Ostoskorissa on myös pohjoismaalaisille kuluttajille tuttuja tuotteita; täysvilja- ja hapanleipää, juustoja sekä hiillostettua lohta.

Kausikasvikset Amy hakee läheiseltä torilta Atwater Villagesta. Sieltä saa myös herkullisia käsin tehtyjä leivonnaisia ja pastaa. Sunnuntaisin koko perhe tekee ostosreissun torille, jossa he kahvittelevat ja tapaavat tuttuja.

– Torin lähellä sijaitsevasta ravintolasta noudamme usein elsalvadorilaisia maissi- tai riisijauhosta leivottuja litteitä pupusa-leipiä. Niiden ympärille on helppo rakentaa lounaita tai illallisia.

Viikolla Amy hakee lähimarketista lähinnä hapanleipää ja lounassalaatteja. Paikallisesta kaupasta saa myös lasten rakastamia sipsejä, kuivattuja hedelmiä ja merilevää.

Ruoan hinta
Amy poimii reseptejä muun muassa New York Timesin ruokasivustolta. Tytär Virginia osallistui äitienpäivän sushiaterian tekoon.

Talkingtonien ruokaostoksiin kuluu noin 350 Yhdysvaltain dollaria eli noin 330 euroa viikossa. Ruoka on Amyn mukaan suurin kuluerä perheessä heti koulumaksujen jälkeen. Eniten rahaa menee marjoihin ja puolivalmisteisiin, kuten tuorepastaan ja vastaleivottuun leipään. Amy suosii luomua ja täysjyväviljatuotteita, jotka maksavat enemmän kuin vaaleaa viljaa sisältävät ruoka-aineet.

Jo kauan sitten Amy teki päätöksen olla stressaamatta perheen ruokakuluista.

– Haluan yli kaiken satsata perheenjäsenteni terveyteen ja hyvinvointiin. Se on parasta arjen luksusta. Ruokakaupat ja tuottajatorit ovat ainoita paikkoja, joissa en katso hintoja – muiden hankintojen suhteen olen hyvin hintatietoinen.

Amy on perheen terveysintoilija.

– Koetan tarjota kokojyvästä valmistettuja lisäaineettomia vaihtoehtoja samalla kun mieheni ja lapseni luisuvat tämän tästä perunalastuihin ja prosessoituihin elintarvikkeisiin.

Mieluummin hyvä ruoka kuin kaksi autoa

Kauppakuitti paljastaa muutakin kuin ruokaan käytetyn rahasumman. Ilmasto­tietoisena vegaanina Amy maksaa mielellään enemmän siitä, että voi korvata eläinperäiset tuotteet kasvipohjaisilla. Muut perheenjäsenet syövät maitotuotteita ja kananmunia sekä satunnaisesti lihaa.

Kun inflaatio alkoi pari vuotta sitten syödä palkkojen ostovoimaa Yhdysvalloissa, Amy ja hänen miehensä päättivät olla jatkamatta toisen autonsa leasing-sopimusta. Mieluummin hyvä ruoka kuin kaksi autoa, Amy tuumii.

Perhe käy nykyään aiempaa harvemmin ulkona syömässä vähentääkseen kustannuksia.

– Olemme myös onnekkaita, että olemme molemmat säilyttäneet koronapandemian aikana työpaikkamme. Meidän ei tarvitse tinkiä marjoista, laadukkaasta suklaasta tai hyvästä viinistä.

Viimeksi Amy sai äitienpäivälahjaksi ruokaseikkailun japanilaiseen markettiin Little Tokyon alueella Los Angelesissa.

– Toimme kotiin ainekset vegesushin valmistukseen. Vaivannäkö kannatti, sillä lopputulos oli makuelämys.

Juttua muokattu 20.6.2022 klo 16.05. Poistettu infoboksi, joka sisälsi virheellistä tietoa. 

X