Hyvinvointi

Täit – Täistä eroon ja heti!

Täit eivät viihdy liassa. Päinvastoin, puhdas tukka on täille mieluisa ympäristö. Päätäin saa yleensä toisesta henkilöstä, toisen hiusharjasta tai piposta.

Teksti:
Leena Kalliokoski
Kuvat:
Istockphoto

Täit eivät viihdy liassa. Päinvastoin, puhdas tukka on täille mieluisa ympäristö. Päätäin saa yleensä toisesta henkilöstä, toisen hiusharjasta tai piposta.

Täit tunkeutuivat arkeemme. Näin se tapahtui.

Päiväkodista soitettiin, pojallani on täitä. Niitä ei meillä ole ennen näkynytkään. Saman tien alkoivat oudot tuntemukset omassa päässäni.

Apua, täi!

Täit saavat kadota heti!

Marssimme apteekkiin kysymään neuvoa.  Ostamme kahta eri shampoota. Luemme ohjeita hullun lailla, ja koko perheen hiustenpesu alkaa. Pesun jälkeen kampaamme hiuksia tiheällä kammalla. Saimme kammat lääkeshampoon mukana, jokaiselle perheenjäsenelle omansa. Nimikoimme ne merkkaustussilla.

Löydän pojan päästä muutaman mustan täplän. Ne eivät meinaa irrota millään. ”Auts, äiti sä satutat mua”, protestoi nelivuotias aikamoisella vimmalla. Yritän vedota järkeen, mutta päädyn lahjomaan pojan karkeilla. Hammaspeikko on nyt pienin huoleni.

Revin mustat täplät kynsillä ja sen jälkeen leikkaan kynteni ja harjaan niitä hysteerisesti kynsiharjalla. Pojan tukka on onneksi lyhyt ja vaalea. Näen melko pian, ettei hiuksissa ole mitään liikehdintää ja kaikki mustat täit ovat poissa.

Sitten alkaa omien tummien, lähes olkapäille ulottuvien hiusteni kampaus. Mieheni tutkii päänahkaani suurennuslasilla. ”Täällä ei näy mitään, sä vaan kuvittelet”. En usko. Päässäni liikkuu, hyppii koko ajan joku. Aloitan lähes raivoisan kampaamisen. Kun siirryn yhteen kohtaan kamman kanssa, toisaalla tuntuu taas outoa hyppelehtimistä.  Pari pientä mustaa täplää putoaa valkoiseen lavuaariin, muttei yhtään mieltä järisyttävää eläintä.

Pakastimesta tulee vaatekaappi

Pyykinpesu alkaa. Luen ohjeista, että normaali petivaatteiden pesu riittää. Ei pidä antaa hysterialle valtaa. Vaihdan pyyheliinat, petivaatteet ja pesen ne 60 ja valkoiset 90 asteessa. Imuroin sängyt, sohvan ja lopulta koko kodin.

Joulutortut ja –pullat otetaan sulamaan. Pakastimeen tarvitaan tilaa. Selitän pojalle, että sängyssä olleet unilelut haluavat seikkailla kylmässä. Laitamme pehmolelut ja pikkutyynyt muovipussiin ja pakastimeen. Poika hyväksyy toimenpiteen mukisematta. Villapaidat, kaulaliinat, kaulurit ja pipot päätyvät pakastimeen, samoin kammat, harjat ja papiljotit. Säädän pakastimen 20 asteeseen. Siitäs saatte lierot, katsotaan, miten voitte aamulla.

Apua, täi!

Täit eivät anna rauhaa – päivittäinen kampaus

Herään aamulla kello viisi. On lauantai ja saisin nukkua, mutten voi. Päässäni kuhisee. Herätän mieheni, tarjoan hänelle fikkarin ja suurennuslasin. Neuvon olemaan nopealiikkeinen, koska niin ovat täitkin. ”Kamala tapa herätä”, hän jupisee. ”Usko nyt, sun päässä ei näy yhtään mitään”. Mies on auttamattoman hidas.

Aloitan kampaamisen kylpyhuoneessa. Parinkymmenen minuutin työn jälkeen, saalis on niukka. Pari mustaa täplää ja tukko hiuksia, mutta ei mitään eläimeen viittaavaa.

Silti kuhina jatkuu. Ja niinpä kaikkia ohjeita uhmaten pesen pääni toisella apteekin shampoolla saadakseni mielenrauhan.  Ja taas alkaa kampaus. Kun kampaa tiheällä kammalla puolipitkiä hiuksia pää alaspäin vartin, näyttää lopulta Jimi Henrixiltä tai – peikolta, jolla on täitä. Vaihdan vielä tyynyliinat ja pesen pyyhkeet.

Koko viikonloppu kuluu vaatteita pakastaessa, pyykätessä ja päänahkoja tutkiessa. Ei saa antaa hysterialle valtaa. Pojalta ei löydy mitään, eikä hänen päätään kutita. Ei minunkaan, siellä vaan liikkuu joku. Ensi perjantaina, jos mitään uutta elämää ei ilmaannu, käsittelemme hiukset toiseen kertaan lääkeshampoolla. Hiusten tutkiminen jatkuu perheessämme siis vielä ainakin viikon.

Jos unohtaa, että juuri nyt täit riivaavat ja haluaa ajatella asiaa positiivisesti tulos on tämä: meillä on todella puhdasta, kaikki on pyykätty, hiukset kammattu ja aamuisin saa päälleen virkistävän aamutakin – suoraan pakastimesta.

Katso myös: Lude – petikaveri, josta haluat eroon

Lue myös Kotiliesi.fi: Täisiivous on helpompaa kuin luulet: vain 2 vuorokautta riittää – näin häädät ne!

 

X