Julkkikset

Vauva! Jukka Poika jakoi hellyttävän kuvan vauvavuoteelta – vastasyntyneellä uniikki työnimi

Jukka Poika ja Teija Stormi-Rousu saivat toisen yhteisen lapsensa.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Jukka Pojan ja Teija-puolison perhe kasvoi taas.

Jukka Poika ja Teija Stormi-Rousu saivat toisen yhteisen lapsensa.

Jukka Poika ja Teija Stormi-Rousu ovat toivottaneet uuden perheenjäsenen tervetulleeksi. Samalla parin yhteisestä esikoispojasta Eskosta tuli ensimmäistä kertaa isoveli.

Pariskunta on jakanut ilouutisen omilla Instagram-tileillään.

– Veli ”Präätä” esiintyi eilen, Jukka Poika kirjoittaa Instagram-julkaisussaan ja kiittää Naistenklinikan henkilökuntaa hyvästä huolenpidosta.

Herkässä kuvassa tuore isä on nostanut vastasyntyneen syliinsä paljasta ihoaan vasten.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Esikoista yritettiin viisi vuotta

Vuodesta 2011 lähtien yhteiseloa viettänyt pari meni naimisiin vuonna 2016. Esikoinen syntyi vuonna 2019 pitkän yrittämisen jälkeen. Pari kertoi Annan haastattelussa vuonna 2020 varautuneensa jo siihen, että yhteisen biologisen lapsen saaminen ei ehkä onnistu koskaan.

– Kesti viisi vuotta, ennen kuin tämä meidän täydellinen lapsemme syntyi, Teija kertoi esikoisensa syntymän jälkeen.

Jukalla on edellisestä avioliitostaan myös kolme vanhempaa lasta. Haave yhteisen perheen perustamisesta on silti ollut olemassa jo Jukan ja Teijan suhteen alusta asti.

Jukka Poika ja Teija Stormi-Rousi saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa vuonna 2019.
Pari sai ensimmäisen yhteisen lapsensa, Eskon, vuonna 2019.

– Ensin suhtauduin asiaan vähän varauksellisesti, mutta sitten ymmärsin, että en voi sitouttaa nuorta ihmistä itseeni ilman, että sitoudun myös ajatukseen yhteisestä lapsesta. Teijalla täytyi olla siihen oikeus – muuten suhteemme tuskin olisi jatkunutkaan.

Esko ei kuitenkaan tullut maailmaan sormia napsauttamalla.

– Haasteita oli yhteen aikaan paljon, mutta ei meidän elämämme mitään ranteet auki -meininkiä ollut. Tilanne on monille tuttu, Jukka kuvaili samaisessa haastattelussa.

Nyt, neljä vuotta esikoisen syntymän jälkeen, perhe totuttelee jälleen vauva-arkeen.

X