Lapsi
02/11/2017

Jari Sinkkonen: Isänpäivä pysyköön isänpäivänä

Lastenpsykiatrin mielestä ilman isää elävän lapsen suru ei poistu juhlapäivän nimeä vaihtamalla.

Jari Sinkkonen muistuttaa, että myös menetykset ja suru ovat osa elämää.

Jari Sinkkonen: Isänpäivä pysyköön isänpäivänä

Lastenpsykiatrin mielestä ilman isää elävän lapsen suru ei poistu juhlapäivän nimeä vaihtamalla.

– Sanoisin, että höpö höpö! vastaa Jari Sinkkonen tiedusteluun siitä, mitä hän sanoisi ajatukseen isänpäivän nimen muuttamisesta läheisenpäiväksi.

– Tai muutetaan vaan, mutta juhlitaan sitä sitten kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja näin marraskuussa, hän jatkaa viitaten toukokuiseen äitienpäivään.

Sosiaalista mediaa kuohuttanut termi läheisenpäivä sai alkunsa, kun Iltalehti uutisoi Helsingissä tehtävästä kokeilusta, jossa ainakin Yliskylän ja Kulosaaren päiväkodeissa vietetään tänä vuonna marraskuun toisena sunnuntaina läheisenpäivää isänpäivän sijaan. Kokeilua perustellaan perheiden moninaisuudella.

– Tässä lapsi on keskiössä, toteaa Kulosaaren päiväkodin johtaja Ria Sotka Iltalehden haastattelussa.

Taustalla kaunis ajatus

Lastenpsykiatrina uransa tehnyt sekä lasten, myös erityisesti poikien mielenmaisemasta lukuisia teoksia kirjoittanut Sinkkonen sanoo ymmärtävänsä ajatuksen läheisenpäivän takana.

– Tässä varmasti ajatellaan, että kun kaikilla lapsilla ei ole syystä tai toisesta isää elämässään, päivän nimeä muuttamalla lapsi säästyy pahalta mieleltä. Ja varmasti tässä ajatellaan myös naispareja, Sinkkonen pohtii ja jatkaa:

– Kuten aina, asioilla on monta puolta.

Sinkkosen mielestä isänpäivän muuttaminen läheisenpäiväksi sivuuttaa kuitenkin lapsen surun käsittelyä. Hän muistuttaa myös, että se, mistä olemme tulleet, on perustava osa ihmisyyttä. Se kiinnostaa ja on asia, jota käydään läpi myös sijaisvanhempien luona asuvien ja adoptoitujen lasten kanssa.

– Heidän kanssaan työskennellessäni olemme usein yhdessä pohtineet, mistä esimerkiksi lapsen hyvä matikkapää tai musikaalisuus kumpuaa, entä hiusten väri tai kasvojen piirteet.

– Adoptiolapsella ei välttämättä ole mitään tietoa vanhemmistaan, mutta hänelle on tärkeää saada kuvitella, mitkä piirteet on heiltä perinyt, Sinkkonen sanoo.

Meillä kaikilla on isä

Sinkkonen kertoo käsitelleensä uransa aikana lukemattomien lasten kanssa sitä traumaa, jonka isättömyys tai isän läsnäolon laiminlyöminen syystä tai toisesta ovat lapselle aiheuttaneet.

– Joskus lapselle todetaan hänen tiedusteluunsa isästään vain ykskantaan: ”Sori, sulla ei ole.”, mikä on todella karu tapa sivuuttaa lapsen tuska, Sinkkonen sanoo.

– Meillä kaikilla meillä on isä, olipa hän kuollut, kadonnut lapsen elämästä tai olemassa koeputken välityksellä. Silti, jokaisella meistä on isä.

Älä siloittele, vaan kohtaa lapsen suru

Jos isän poissaolo isänpäivänä tasoitellaan lapsen elämästä, häneltä viedään samalla yksi keino käsitellä isän menetyksen tuomaa surua, muistuttaa Sinkkonen.

– Kuitenkin isättömyys on iso asia, jota moni joutuu käsittelemään läpi elämänsä.

Sinkkonen painottaa moneen otteeseen ymmärtävänsä ajatusta isänpäivä-sanan vaihtamisen taustalla, mutta:

– En muuttaisi isänpäivän nimeä.

– Sen sijaan varautuisin siihen, että lapsi on surullinen, mikäli isää ei ole, ja haluaa tietää ja puhua asiasta.

Kyse ei näet ole nimestä, vaan elämästä. Sinkkonen toteaa helsinkiläispäiväkotien päätöksen olevan jatkumoa nykykasvatuksessa esiintyvälle curling-vanhemmuudelle, jossa pyritään suojaamaan lasta surulta ja elämän kolhuilta.

– Mutta kun elämä on tällaista! Emme me voi silotella sitä, Sinkkonen toteaa.

Sen sijaan voimme ottaa surullisen ja kaipaavan lapsen syliin, kuunnella, lohduttaa ja rakastaa.

– Sitähän se on, vanhemmuus, Sinkkonen päättää.

 

Lue myös: 

Kolme tunnettua isää: Näin vietän aikaa lapseni kanssa

Isä ja taapero jäivät kahdestaan – äiti lähti varoittamatta

5 asiaa, johin isän kannattaa varautua synnytystä varten

Avainsanat

Kommentit

Hei

Olisin kaivannut Sinkkosen mielipidettä tilanteeseen, jossa lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoissa ja isäksi on vahvistettu mies, joka on yhdessä vaimonsa ja siis lapsen äidin kanssa osallistunut kyseisiin hoitoihin mutta ei kuitenkaan ole biologisesti lapsen isä? Miten tasoitellaan isän poissaolo Isänpäivänä ja kohdataan lapsen suru kun hänellä ei ole isää? Entäpä miten kohdataan tämän ns. feikki-isän suru, joka on halunnut lasta ja saanut sen vaimonsa kanssa mutta joutuu koko ajan kohtaamaan lapsen surua isättömyydestä?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

On kuitenkin meitä osallistuvia isiä, joille tämä päivä on melko tärkeä.

Sinkkonen kommentoi varmaan jotain toimittajan heikosti esittelemää asiaa, niin tyhmiltä hänen kommentinsa kuulostaa.
Mitä haittaa on kenellekään siitä, että
isänpäivän aikoihin (useimmiten siis arkipäivänä eli ei edes varsinaisena isänpäivänä) päiväkotiin voi tulla isiä tai muita läheisiä.

Sinkkoselle vielä: isätön lapsi oppii kyllä kohtaamaan elämässä surua isättömyydestä. Siihen ei oikeasti tarvita lisäksi päiväkodin rummutusta.

Olen itse korjannut sukupuoleni nuorena ja vuosia prosessin jälkeen tulin vanhemmaksi omilla sukusoluillani joita minulla on tallessa. Lapseni on biologinen jälkeläiseni ja kehoni on tuottanut siittiöt lapseni elämän aloittamiseen, mutta lapselleni olen aina ollut toinen äideistä.

Sinkkonen varmasti haluaisi vääntää minutkin isäksi, ja hänen ajatuksiinsa ei kukaan muu kuin hän voi loppupelissä vaikuttaa. Ehkäpä hän on sen yksinkeraisen 50’s household fantasian kasvatuksessa omaksuneen sukupolven maailmankatsomusta edustava, jolle elämän monimuotoisuuden lisääntyminen alkaa olla liian haastava konsepti enää ottaa haltuun. Monimuotoisuutta on aina ollut, mutta joissakin ajanjaksoissa sitä on väkivaltaisesti pyritty hävittämään maailmasta (keskitysleireillä, tekemällä rakkaudesta tai sukupuolenmoninaisuudesta laitonta tai mielisairaus).

Viime aikoina valitettavasti Sinkkosen kommenteista on usein paistanut, että hän on alkanut jo vähän tipahtaa kelkasta eikä enää pysty uudistamaan omaa ajatteluaan maailman muuttuessa.

Tosi fiksu, ajatuksia herättävä kirjoitus! Sinkkosella on tosi hienoja ajatuksia, joista huomaa, että hän oikeasti haluaa ihmisten keskittyvän lasten hyvinvointiin eikä halua heidän vain siirtävän tai piilottavan mahdollisia ongelmia.

Onkohan kukaan näyttänyt kyseisiä haastatteluja Sinkkoselle? Oikeastiko hän on sitä mieltä että vanhempien ja lasten yhteinen aamupalatilaisuus on se kohta, jossa isättömien on hyvä sitä isättömyyttään käydä läpi? Eiköhän se isättömyys näyttäydy muutenkin arjessa, ilman että sitä näissä erityistilaisuuksissa naamaan vartavasten hierotaan… Ja tätähän ollaan toteuttamassa juurikin marraskuussa ja toukokuussa.

Lisäksi minäkin haluan tuollaiseen päiväkotiin, joka on auki ja järjestää tapahtumia sunnuntaisin. Yleensä nämä tilaisuudet kun sijoittuvat arjen aamuun klo 6.30-8.

Tässä ei siis olla ”poistamassa” isänpäivää, koska sitä isänpäivä sunnuntaita ei ole aiemminkaan päiväkodissa vietetty. Ei olla vaihtamassa isänpäivän nimeä, vaan vaihdetaan sen yhteisen aamupalatapaamisen nimi. Ollaan antamassa kaikille lapsille mahdollisuus tulla läheisen aikuisen kanssa yhteiseen aamupalapöytään.
Mutta kivasti klikkauksia (lue: mainosrahaa) näillä tahallisilla väärinymmärryksillä saa

Suuri Ideologia on taas seonnut omaan näppäryyteensä: ”läheisenpäivä” viittaa siihen että on joitakin läheisiä. Eikö ääritasa-arvon mukaan kaikkien pitäisi olla samanarvoisia? Vain luonnonvaraisilla eläimillä on täydellinen tasa-arvo, oikeudet ilman velvollisuuksia, vapaus ilman vastuuta ym. Siihen tilaanko nämä edistykselliset (=taantumukselliset) ihmiskuntaa haluavat ajaa? Kyseessä taitaa olla yritys koko yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseksi.

Nyt on tää somekeskustelu taas paisunut ihan uusiin svääreihin, ja Sinkkonen lähtenyt siihen mukaan. Toki hän on vain vastannut kysymykseen…

Kukaan ei ole kieltämässä isänpäivää, on joitain päiväkoteja Helsingissä, jotka ovat päättäneet, että päivästä tehdään perhepäivä, samoin vois olla äitienpäiväkin. Tää on ihme reihaantumista taas, kun isät onkin nyt yhtäkkiä huolissaan, etteivät pääse tarhaan kahville, kun oma kokemus kahden lapsen tarhavanhempainillassa on osoittanus sen, että isejä ei 99% kiinnosta. Olkaa sitten ukot kiinnostuneita siitä lapsen tarhasta, menkää viemään se kiukutteleva lapsi sinne tarhaan joka aamu, sen sijaan että situtte siellä autossa. ovet on auki.

Oma kokemus päiväkotien isänpäivistä on se, että mun on ollut äitinä pakko mennä sinne, tai ottaa vapaapäivä. Pakko olla lapsen tukena, kun suurimmalla osalla on isi mukana. vastailla kysymyksiin:
_”miks sä oot täällä, eikä lapsen isi?”
Olen sit kertonut, se isi on kuollut, siksi se ei koskaan pääse. On kuunneltava toisten lasten kertomukset, että niiden oma isi ei koskaan kuole. Pahimmassa tapauksessa on joku kasvatus- alan ammattilainen tullut lapsen kuullen kysymään, että onkos uutta isiä jo löytynyt, kun kuolemasta oli 3 kk, Kortti on ollut pakko tehdä, vaikka lapsi ei halua, on pitänyt keksiä isistä jotain muita juttuja, kuin se, että se on kuollut, on itkettänyt, kun on kirjoitettu isistä jotain kivaa ja sit tulee se ikävä ja joku sanoo, että lopeta se itkeminen.
Mä oon sitten joutunut kertomaan tarhassa hoitajille, että jos mun lapsella on ikävä isiä, se saa itkeä.

Toinen lapseni ei halunnut tehdä ekalla isänpäiväkorttia, mutta oli pakko, kuulemma jokainen tekee, on isää tai ei. Kysyin sitten että voisko tehdä vaikka mummille kortin, niin ei sopinut sekään. Lapseni teki kortin sitten koulun jälkeen, kun ei aikaisemin saanut aikaiseksi.

Tässä muutama syy, miksi on syytä ottaa tämä asia tapetille, että osattaisiin olla sensitiivisempiä, vähän ymmärtäväisempiä niitä lapsia kohtaan. tää oli vasta yksi näkökulma, en tiedä, miltä tuntuu perheestä/ lapsesta samassa tilanteessa, jos on olemassa isä, jota ei kiinnosta lapsi pätkääkään?

Hyvää isänpäivää, jokainen viettäköön sen ihan niin kuin haluaa, mutta jos vaikka koulujen opsista jätettäis se pakottaminen pois ja tarhoissa otettais enemmän huomioon meitä ei niin ydinperheitä.

Voi tätä pohjatonta narsismia ja äärimmilleen vietyä itsekkyyttä. Kun minun isäni on kuollut, kaikkien muittenkin isien pitää kuolla. Kun minä olen kahden äidin perheestä, kukaan muukaan ei saa iloita siitä, että heillä on isä ja äiti. Kun minä olen sukupuolineutraali, niin sukupuolisuus pitää tuhota toisiltakin. Kun minä olen ruma, kukaan muu ei saa olla kaunis. Te kuulkaa kastroitte näitä lapsia ja varastatte tytöiltä oikeuden olla tyttö! Henkinen väkivalta on väkivaltaa ja jättää usein fyysistä syvemmät arvet sisimpään. Te silvotte tyttöyttä! Opetelkaa nyt hyvänen aika hyväksymään oma erilaisuutenne, niin ei tarvitse yrittää koko maailmaa latistaa liian pieneen muottiin sellaisen takia, joka ei kykene hyväksymään itseään sellaisena kuin on.

Höpön löpön löö,miettikää siinä vaiheessa kun kun oma nautinti lapsikuume perheenperuetamisvietti iskee seurauksia.Lapsi kulkee mukannanne ainakin 20 vuotta tekovaiheen intohimo 2 minuuttia max. jos ero tulee riippuu siitä miten etävanhempaan suhtaudutaa,kukaan ei ole isätön eikä äiditön kunniooittakaa toisianne.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.