Lapsi Lapsen kasvatus
01/09/2014

Apua, taaperoni lyö

Apua, taaperoni lyö

Miksi lapsi lyö ja potkii toisia?

Parivuotiaana lapsi on väkivaltaisimmillaan, sillä suuttumus tuntuu lapsen mielessä kokonaisvaltaisena, mutta hänellä ei vielä ole keinoja eikä sanoja käsitellä sitä. Lapsissa on eroja, ja ne johtuvat enemmän temperamentista kuin sukupuolesta. Viilipytty ei helposti hermostu eikä ole fyysisestikään väkivaltainen.

Miten lapsen saa jättämään lyömisen ja potkimisen?

Lasta täytyy systemaattisesti ja kärsivällisesti opettaa, että ketään ei saa lyödä tai satuttaa eikä mitään saa mennä rikki. Toisaalta pelkkä sanallinen kieltäminen voi olla melko turhaa, parivuotiaita ja sitä nuorempia kannattaa napakasti mutta lempeästi kädestä pitäen estää vahingoittamasta ja ohjata tekemään jotain muuta. Aikuisen kannattaa yrittää pysyä mahdollisimman rauhallisena eikä taantua raivon vallassa lapsen tasolle. Lapsi tarvitsee tilanteessa aikuisen myötätuntoa: ”tiedän että sinusta tuntuu pahalta, kylläpä sinua nyt harmittaa”.

Miksi kieltäminen ei tehoa, vaan aggressiivinen käyttäytyminen jatkuu?

Lapsen kanssa asiat vaativat toistoa ja harjoitusta. Sinnikkyydellä pääsee eteenpäin.  Kehumalla ja kiittämällä kasvattaminen auttaa enemmän kuin rankaisupolitiikka. Jotkut ovat opettaneet lapsilleen korvaavia keinoja kanavoida raivoaan, antavat esimerkiksi eilispäivän lehden revittäväksi tai tyynyn taottavaksi. Ja huutaminen ärsyttää korvia, muttei satuta.

Miten minun pitää ­vanhempana suhtautua aggressiiviseen lapseen?

Väkivaltainen lapsi on pulassa. Taapero ei raivoa ilkeyttään vaan, koska hänellä ei ole parempaakaan konstia tilanteeseen. On tärkeää, ettei vanhempi aiheuta lapsessa häpeän kokemusta eikä hylätyksi tulemisen tunnetta. Terve syyllisyys on sen sijaan empatiataitojen kehittymisen kannalta sopivaa. Vanhemman kannattaa pyrkiä herättämään lapsen myötätuntoa sanomalla, että katso nyt kuinka toista sattuu, kun sitä lyö.

Pitääkö tässä nyt vain ennakoida ja yrittää kaikin keinoin välttää raivokohtausten syntymistä?

En lähtisi pumpuloimaan lapsen elämää. Toki perusjutuista kuten säänöllisistä ruoka- ja uniajoista huolehtiminen auttaa jo paljon. Moni aikuinen tunnistaa itsessään, kuinka nälkäisenä ja väsyneenä hiiltyy helpommin. Ja jos riehakkaat yhteiset leikit ovat lapselle vielä liian haasteellisia ja tahtovat kääntyä muksimiseen, energiaa on parempi purkaa liukumäessä tai vaikka uimassa. Mutta aikuisen tehtävä on asettaa rajat. On ihan hyvä, että lapsi kokee, että elämässä on rajat eikä kaikkea haluamaansa saa. Aikuisen tehtävä on ottaa vastaan lapsen pettymys. Ja siinäkin tilanteessa on hyvä olla myötätuntoinen.

Tuntuu, että lapsikaan ei nauti raivoamisesta. ­Miten voin auttaa häntä?

Jos lapsi on todella raivoissaan, hänet kannattaa ottaa tiukasti syliin ja lohduttaa. On tärkeää olla mitätöimättä lapsen kokemusta. Vaikka lapsen tunnereaktio olisi vanhemmasta ärsyttävä, sitä ei kannata tukahduttaa liian äkkiä vaan antaa lapsen rauhoittua vähitellen. Ylipäätään aggressiokasvatus pienestä lähtien on tärkeää, lapsi oppii pärjäämään erilaisten tunteiden kanssa ja saa malleja tulevaisuutta varten siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Se kantaa parhaassa tapauksessa pitkälle.

Asiantuntija: Anja Saloheimo, pari- ja ­seksuaaliterapeutti, Väestöliiton perheverkko.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.