Lapsi Lapsen kasvatus
29/02/2016

Mitä lapsen pitää osata mennessään kouluun?

Lapsen ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa mennessään kouluun. Sen sijaan moni arkinen asia on hyvä opetella etukäteen. Katso lista asioista, jotka kannattaa opetella viimeistään ekaluokkaa edeltävän kesän aikana.

Mitä lapsen pitää osata mennessään kouluun?

Lapsen ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa mennessään kouluun. Sen sijaan moni arkinen asia on hyvä opetella etukäteen. Katso lista asioista, jotka kannattaa opetella viimeistään ekaluokkaa edeltävän kesän aikana.

Koulussa luokat ovat isoja, eivätkä opettajat ehdi apuun yhtä usein kuin päiväkodissa. Nämä taidot helpottavat kouluelämää. Harjoittele ja vahvista niitä lapsen kanssa kesän aikana.

Nämä 7 asiaa ekaluokkalaisen täytyy osata

  1. Huolehtia itsestään. Miten käydään yksin vessassa ja pestään kädet.
  2. Hallita vuorovaikutus- ja ryhmätaitoja. Miten ollaan toisten kanssa, miten pyydetään ja kysytään, miten kuunnellaan ohjeita ja odotetaan omaa vuoroa.
  3. Huolehtia omista tavaroistaan ja repun pakkaamisesta.
  4. Noudattaa ohjeita. Koululaisen olisi hyvä pystyä noudattamaan kolme- tai nelivaiheisia ohjeita: pese ensin kädet, ota sitten vihko pulpetista ja istu odottamaan.
  5. Ruokailla koulussa. Tarjottimen kantaminen on monelle uutta. Voileivän teko ja mandariinin kuoriminen on hyvä opetella. Osassa kouluista tarjotaan yhä kuoriperunoita.
  6. Pukeutua itse, sulkea ja avata vetoketjut ja solmia kengännauhat. Auta lasta laittamalla kouluun helposti puettavat vaatteet.
  7. Ilmaista omia tarpeitaan. Lapsen pitäisi uskaltaa kertoa, jos pitää päästä vessaan tai joku kiusaa. Juttele kotona siitä, miten pitää toimia pulmatilanteissa, jos opettaja ei ole paikalla tai lapsi eksyy.

Lue myös: Lukemaan oppiminen
Keskustele: Mitä eskarilaisen pitää oikein osata?

Näitä asioita ekaluokkalaisen ei tarvitse vielä osata

  • Lukea
  • Kirjoittaa
  • Tai osata muita tiedollisia taitoja. Koulu on niiden oppimista varten!

Vinkkejä antoivat erityisasiantuntija Riitta Sarras OAJ:stä ja lastentarhanopettaja Lea Hakonen päiväkoti Saniaisesta Helsingistä.

Lue myös: Lapsen oppimisvaikeudet
Keskustele: Pitääkö ennen koulua osata tavuja yms?

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.