Lapsen kehitys 27.10.2017 Päivitetty 29.01.2021

”Aikuisen on tärkeää ottaa lapsi tosissaan”: halloween voi pelottaa lasta – oikeasti

Halloween – karkki, kepponen vai painajaisia? Pyhäinpäivän juhlaan kuuluu jännitys, mutta lapsi saattaa liittää halloweeniin enemmän pelkoa kuin hauskanpitoa.

Teksti
Maria Soininen
Kuvat
iStock

Pyhäinpäivän aattona vietettävä halloween on nykyään osa myös suomalaisten juhlaperinteitä. Vampyyriksi tai zombieksi naamioituminen on aikuisista viatonta hassuttelua, mutta lapsi voi kokea asian täysin eri tavalla.

– Ennen vanhaan nykyisenlaista halloween-perinnettä ei ollut. Aikuiset, jotka nyt järjestävät naamiaisia lapsilleen, eivät välttämättä tule miettineeksi, että lapsen silmissä juhla voikin näyttäytyä ahdistavalta, pohtii Mannerheimin Lastensuojeluliiton suunnittelija Tuulikki Matero.

– Aikuinen on voinut pelätä lapsuudessaan joulupukkia tai nuuttipukkia samalla tavalla, ja empatiaa lapsen halloween-pelkoon voikin ammentaa näistä kokemuksista, hän jatkaa.
– Pääasia on, että lapsi tulee kuulluksi. Pelokkaan lapsen tulee tuntea olonsa hyväksytyksi, ei epäonnistuneeksi.

Kuule ja näe lapsi ja suojele häntä

Miten sitten selvitä pyhäinpäivän ajasta, jos lapsi jännittää tai jopa pelkää halloweenin juhlintaan liittyviä tilanteita? Kysyimme Tuulikki Materolta neuvoja neljään tyypilliseen tilanteeseen.

Tilanne 1: Päiväkodissa järjestetään halloween-juhlat. Lapsi pelkää juhliin menemistä jo valmiiksi. Kuinka valmistan lastani kyseiseen päivään ja rauhoittelen häntä etukäteen?
Ratkaisu: Selvitä, mistä lapsen jännitys ja pelko johtuu. Ovatko juhlat uusi juttu lapselle? Lapset odottavat juhlia usein innolla, ja päiväkodin halloween-juhlat ovat kivoja tapahtumia. Uusi asia itsessään voi kuitenkin jännittää. Toiset lapset haluavat myös valmistautua uuteen asiaan huolellisemmin kuin toiset. Kannusta lasta ja luo uskoa siihen, että hän kyllä tottuu ja rohkaistuu vähitellen.

Tilanne 2: Lapseni kaverit ovat halloweenistä innoissaan, ja säikyttelevät toisiaan jatkuvasti. Lapsi kokee kauhuteeman epämiellyttävä, mutta kavereiden suhtautuminen luo paineita. Miten vanhempana suojelen ja kannustan lasta tällaisessa tilanteessa? Kuinka lähestyn kavereiden vanhempia – vai lähestynkö?
Ratkaisu: Aikuisen ei ainakaan pidä vähätellä lapsen pelkoa, vaan tunnekokemukselle kuuluu antaa tilaa. Rauhoittele lasta, ja salli pelkääminen – se on luonnollista kaikille. Leikkimistilanteet voidaan käydä lapsen kanssa läpi ja miettiä tarkemmin, miksi ne pelottavat lasta. Lapsen kanssa voi myös keksiä jotain muuta tekemistä, sillä epämiellyttävään tilanteeseen ei tarvitse väkisin mennä.

Tilanne 3: Lapsen lähipiirin aikuiset pitävät juhlaa ja halloween-asuja vain hauskana asiana. Lapsi on hämmentynyt, eikä ymmärrä syytä aikuisten hassutteluun. Miten tuen lasta tässä tilanteessa ja otan lapsen olotilan puheeksi toisten aikuisten kanssa?
Ratkaisu: Tärkeää on, että vanhempi asettuu lapsen puolelle ja ottaa tämän pelot tosissaan. Älä ohita tai lyttää lapsen tuntemuksia. Lähipiirin aikuisille voi myös kertoa lapsen hämmennyksestä, jolloin nämä osaavat huomioida lapsen reaktion jo etukäteen.

Tilanne 4: Lapsi alkaa nähdä kauhuhahmoista painajaisia halloweenin jälkeen. Kuinka saisin lapsen painajaiset loppumaan?
Ratkaisu: Kun lapsi pelkää ja kokee turvattomuutta, keskitytään lohduttamiseen. Painajaisiin voi palata sopivalla hetkellä päiväsaikaan – mitä lapsi ajattelee painajaisistaan silloin? Asian rauhallinen käsitteleminen toimii silloin, kun pelko ei ole päällä. Aikuinen voi avata jännittävien asioiden erilaisia, hassujakin puolia myös huumorin keinoin. Herkkä korva lapsen reagoinnin kanssa on edelleen ensiarvoisen tärkeää.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X