Lapsen terveys 05.02.2017 Päivitetty 29.01.2021

Lapsen ummetus tai kastelu – näin vaivat voi saada kuriin yllättävän helposti

Lasten ummetus ja kastelu ovat vaivoja, joista voi päästä usein eroon pienillä tapojen viilaamisilla, kuten vesilasillisella ennen ateriaa.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
iStock

Ummetus ja kastelu ovat varsin yleisiä vaivoja, jopa kolmannes lapsista kärsii ajoittain niistä. Vaivat liittyvät usein yhteen, sillä kakan kertyminen suolen loppuosaan painaa virtsarakkoa ja aiheuttaa siksi kastelua. Näistä pulmista voi päästä helpostikin eroon, jos asiaan kiinnittää ajoissa huomiota.

Erikoissairaanhoitaja, uroterapeutti Anneli Saarikoski HYKS Lastenklinikalta vastaa kysymyksiin ummetuksen ja kastelun hoidosta.

1. Mistä lapsen ummetus johtuu?

Keskeinen syy pikkuihmisten kakkapulmiin on se, että he juovat liian vähän. Kymmenkiloinen lapsi tarvitsee 1,2 litraa nestettä päivässä, 15-kiloinen noin 1,5 litraa.

Ummetuksesta kärsivät juovat myös liikaa sokerisia mehuja ja maitoa veden sijaan. Runsas maidon juominen voi pahentaa ummetusta.

Vähäinen kuidun saanti altistaa sekin ummetukselle. Osalla lapsista on hieman hitaasti toimiva suoli.

2. Miksi lapsi välttelee vessaa?

Lapsen on hankala kakata, kun kakka kertyy kovaksi möykyksi peräsuoleen. Kun kakkaaminen sattuu, lapsi rupeaa pelkäämään ja pidättämään, jolloin suoli oppii väärän varastointitavan. Suolen lopusta tulee pyöreä säiliö, johon monen päivän kakat varastoituvat.

Paksusuolessa kakasta imeytyy vielä koko ajan vettä pois, ja massa kuivahtaa kovaksi. Kun ummetus menee pahaksi, lapsi menettää normaalin kakkahädän tunteen.

Lue myös: Miksi kouluikäinen kastelee sänkynsä?

3. Miten noidankehän saisi katkaistua?

Jokainen ateria kannattaa aloittaa vesilasillisella, ja ruoan tulee olla kuitupitoista: vihanneksia, juureksia, hedelmiä, täysjyväviljaa. Lasta pitää kehottaa vessakäynnille määrätietoisen lempeästi aina aterian jälkeen. Vaikka kakka ei tulisikaan, niin ainakin on yritetty.

Kyykkyasento helpottaa kakkaamista, koska peräsuolen loppupää pääsee silloin suoristumaan. Potalla pienen lapsen on helpompi saada hyvä kakka-asento kuin pöntöllä.

Jos lapsi istuu pöntöllä, pienennysrengas ja jakkara jalkojen alla ovat tärkeitä välineitä hyvän ja rennon kakka-asennon löytämiseksi.

4. Kannattaako käyttää ummetuslääkkeitä?

Hankalassa ummetuksessa tarvitaan avuksi ulostetta pehmittäviä laksatiiveja. Jo vauvaikäisillä voi turvallisesti käyttää apuna makrogolivalmistetta (Movicol tai Pegorion), jotta kakkaaminen on helpompaa, eikä lapsen tarvitse jännittää kipua. 1–1,5 grammaa lääkettä lapsen painokiloa kohden on hyvä aloitusmäärä. Laktuloosiakin (Levolac tai Duphalac) voi käyttää. Joskus voidaan tarvita myös peräruisketta suolen tyhjentämiseen.

5. Mitä tehdä, jos housut ovat usein kakassa?

Lapsen tuhrimisen taustalla on lähes aina ummetus. Kovan kakkamassan ohi pääsee valumaan löysää ulostetta, eikä lapsi voi estää tätä.

Tuhrimisen hoitoon auttavat ummetuksen hoito, säännöllinen kakkaaminen ja pidättelyn välttäminen. Lapselle ei pidä suuttua tuhrimisesta, sillä se ei ole tahallista.

Tiesitkö: 13 tärkeää faktaa ummetuksesta

6. Voiko ummetus johtua jostakin sairaudesta?

Jos lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti, vaiva ei ole yleensä elimellinen. Jos kuitenkin löysän kakan mukana on usein selvää verta, lapsella voi olla suolistotulehdus. Ruoka-aineallergiakin voi aiheuttaa vatsakipuja ja ummetusta.

7. Miten ummetusasiat voisi selittää lapselle?

On tärkeää puhua lapselle suoraan hänen kakkapulmastaan normaalina asiana, joihin mietitään yhdessä ratkaisua.

Itse puhun lapsille paksusuolesta kakka-autojen formularatana, jonka loppuun voi kertyä liikenneruuhkaa. Selitän, että on tärkeää istua rauhassa kakalla ja kaasutella kaikki kakka-autot maaliin. Lapsi tarvitsee konkreettisen selityksen ymmärtääkseen, mistä on kysymys.

Vinkki: Näin hoidat ummetuksen raskausaikana

8. Mikä on syynä lapsen kasteluun?

Kastelu liittyy usein arjen tapoihin: vähäiseen juomiseen, turhaan pidättelyyn ja ummetukseeen. Osa lapsista juo päiväkodissa todella vähän, vaikka vain kolme desiä koko päivän aikana. Vähäinen juominen altistaa kastelulle, sillä vahva pissa ärsyttää rakkoa ja saa sen tyhjenemään herkemmin. Jos lapsi juo illalla paljon, hän kastelee helposti yöllä. Yökastelu voi liittyä myös sikeäunisuuteen, perinnölliseen taipumukseen tai rakon pieneen tilavuuteen.

Joskus kastelu liittyy myös keskimääräistä hitaampaan kypsymiseen. Kasteluun liittyvät elimelliset viat ovat harvinaisia. Jos on yksikin kuiva päivä, vika ei ole elimellinen.

9. Miten kastelua hoidetaan?

Kastelu on yleensä arkisiin tapoihin liittyvä vaiva, josta puhutaan vasta, kun lapsi on yli viisivuotias. Kasteleva lapsi tarvitsee säännölliset pissa-ajat, joten aluksi on hyvä pitää vessapäiväkirjaa.

Joskus selviää, että lapsi ei leikeiltään malta lähteä vessaan, ja sitten housuun lirahtaa pissaa. Päiväaikainen pidättely on usein myös yökastelun taustalla. Kastelevaa lasta ohjataan käymään pissalla heti herättyään, ulos lähtiessään ja aterioiden jälkeen. Kun on pissa-aika, mennään vessaan, olipa hätä tai ei.

Yökastelua hoidetaan huolehtimalla kuntoon juominen, pissa-ajat ja suolen toiminta. Osalla yökastelevista lapsista ongelmaa helpottaa Minirin-lääke, joka vähentää aivolisäkkeen kautta virtsan eritystä.

Osa lapsista saa apua kasteluhälyttimestä, joka reagoi kosteuteen ja alkaa hälyttää, kun pissaa alkaa tulla. Tavoite on, että lapsi heräisi ääneen ja menisi vessaan.

10. Onko kasteluun psykologisia syitä?

Lapsia lähetetään liian herkästi psykologille tilanteissa, joissa pitäisi vain paneutua arkisiin tapa-asioihin. Vessapulmat ovat psyykkisesti kuormittavia, ja niistä voi seurata käytöshäiriöitä, mutta harvemmin toisin päin.

Lapset kokevat vessapulmat noloina ja hävettävinä asioina, jotka pitää kaikin keinoin salata. He myös usein kuvittelevat olevansa ainoita, joilla on näitä ongelmia.

Lue lisäksi: 3 apukeinoa, kun lapsi pissaa housuun

11. Yleistyvätkö kakka- ja pissaongelmat?

Kyllä. Elämä on kiireistä, eikä perusasioihin aina kiinnitetä riittävästi huomiota. Törmään myös siihen, että vanhemmat ajattelevat lapsen oppivan itse, mutta ei hän välttämättä opi. Nykyvaipat ovat myös niin hyviä, ettei lapsi halua niistä eroon.

Lisätietoa: Pissarakonpomoksi.fi.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X