Parisuhde 23.12.2013 Päivitetty 23.12.2022

Näin parisuhde selviää joulusta

Tee JoPo* ja selviätte joulusta! (*JoPo on joulupoliittinen kokonaisratkaisu, joka auttaa perheitä kohtaamaan parisuhteelle vaarallisimman ajanjakson.)

Teksti
Mervi Alatalo
Kuvat
Marjo Tynkkynen / SKOY

”Mies ei muka ehtinyt lahjaostoksille vaan antoi minulle töistä saamansa lahjakortin joululahjaksi. Olin pettynyt ja itkin. Koin, ettei hän arvostanut minua.” Nainen, 35

”Mieheni käyttää jouluna valtavasti aikaa keittiössä. Hän valmistaa ja tuunaa kaikki mahdolliset jouluruoat, vaikka me muut emme edes pidä niistä. Lopulta olemme kaikki ärsyyntyneitä. Hän ei kuuntele toiveitani.” Nainen, 38

”Joka jouluna meille tulee riita siitä, pitääkö anoppilaan mennä muka joka vuosi. Minä haluaisin viettää kotijoulua rauhassa oman perheen kesken, mutta mieheni ei ymmärrä sitä.” Nainen, 35

Tammikuussa on erobuumi

Nämä pariskunnat ovat toistaiseksi selvinneet jouluriidoistaan. Harvoin suhde taitaa edes näin pieniin kaatua, mutta joulussa ja juhlapyhissä tosiaan piilee parisuhderiski.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen tunnistaa ilmiön.

– Lomalla on aikaa ajatella ja toteuttaa ajatuksiaan. Myös esimerkiksi kumppanin alkoholin käyttö voi lisääntyä, jolloin toinen pettyy. Joskus lopullisesti.

Jotta pariskunnalla olisi yhteisiä jouluja vielä tulevaisuudessa, Vaaranen kannustaa molempia osapuolia keskustelemaan, kyselemään ja jakamaan toiveitaan.

– Kannattaa selvittää, mitä kumpikin joululomalta toivoo. Odotuksista on hyötyä silloin, kun toinenkin tuntee ne.

Lue myös:

Saako lasten kuulleen riidellä puolison kanssa? 

Maaret Kallio: ”Näin intohimo säilyy pikkulapsiarjessa”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X