Kiitosruno opettajalle tai hoitotädille – Valitsimme parhaat runot päiväkotiin ja kouluun

Haluatko muistaa mukavaa opettajaa tai hoitotätiä runolla ja kiitoskortilla? Kokosimme suloiset ideat kiitoskorttiin: valitse näistä sopiva kiitosruno päiväkotiin tai kouluun.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock
Tarjolla suloisia runoja kiitoskorttiin opettajalle ja päiväkodille.

Koulujen kesäloma on aluillaan, ja päiväkodeissakin ensimmäiset lomalaiset aloittelevat vapaitaan. Tämähän tarkoittaa myös sitä, että pieni kiitos kuluneesta vuodesta olisi hyvä olla hankittuna opettajalle tai hoitotädille, mutta monella vanhemmalla asia jää usein arjen kiireiden keskellä viime tinkaan. Muistamisen ei tarvitse aina olla suurieleinen, vaan esimerkiksi kaunis kortti ja suloinen kiitosruno ovat ihana tapa muistaa opettajaa tai hoitajaa.

Jos kiitoskortti on hankittuna mutta siitä uupuu vielä sopiva runo, tässä muutamia ehdotuksia opettajan tai hoitotädin muistamiseen!

Kiitosruno päiväkotiin – Runoja hoitotädille

Jokainen puutarhuri jättää jälkensä
kasvattamiinsa taimiin –
samoin jokainen tapaamamme ihminen
antaa palan itseään
muistoksi elämän tielle.
Kiitos, kun autoit minua kasvamaan.

***

Mukavaa hoitajaa
nyt kaikesta tahdon kiittää,
näistä hauskoista yhteisistä vuosista
niin paljon muisteltavaa riittää.

***

Kertoisin sinulle salaisuuden,
jos vain saisin tilaisuuden.
Kertoisin hauskoista retkistä,
päiväkodin onnellisista hetkistä.
Muistaisin sinua halauksin,
hyvän mielen toivotuksin.

***

Päiväkodin kun aloitin,
uuden open tavoitin.
Neuvoi monta asiaa,
jotka mieleen jäädä saa.
kiitos näistä hetkistä,
jotka vietettiin yhdessä.

***

Pienoinen ei osaa vielä
raapustaa runoa,
ei osaa piirtää vielä
korttiin kiitosta.
Hymyllä tunteensa ilmaisee,
sillä hoivaamisesi palkitsee.
Halit ja kiitos hoitotädille!

***

Kauneimmat kukat kimppuuni liitän
ja kaikesta hyvästä sinua kiitän.
– Nina Ramstadius

***

Sana pieni: kiitos
sulle,
olet apu, tuki
mulle!

Runo kiitoskorttiin: Kiitosruno on kaunis tapa muistaa opettajaa

Kiitoskortti opettajalle

Kiitos sulle opekulta,
sain hyvän opin sulta.
Jaksoit aina kannustaa,
lukemaan ja laskemaan.

***

Pienen kortin kirjoitan
ja nimen panen alle;
Kiitokset sinulle,
opelle parhaimmalle!

***

Elämänpolkua reunustaa
monta kultapuuta.
Naurun käpyjä niistä saa,
ei iloon tarvita muuta.

***

Aamulla aurinko nousee varhain, kesä vuodenajoista parhain.
Koulutkin loppuu, ei huolia näy.
Voi uimassa käydä ja nukkua pitkään,
eivät kesää kai voita asiat mitkään.

***

Oppisi muistiini jää,
kun uutta oppia lähden metsästämään.
Hauskoja päiviä unohda en,
vanhana ne muistan kun haukottelen.
Hyvästit tässä sulle annan, huomenna kohtaan aurinkorannan.
Loman vietän hauskaa siellä,
nähdään vielä, elämän tiellä.

***

Kiitos lukuvuoden hetkistä,
jotka saatiin viettää yhdessä.
Kiitos, että olit ohjaamassa,
kun paljon uutta olin oppimassa.
– Birgit Ahokas

***

Opettaminen saa aikaan paljon,
mutta kannustaminen
saa aikaan kaiken.
– Johann Wolfgang Von Goethe

Kiitosruno esikoulun opettajalle ja kerhotädille

Mistä on hyvä eskariope tehty?
Iloisista lauluista, helisevästä naurusta,
kivoista tarinoista, hyvästä huolenpidosta,
leikeistä, loruista ja avusta,
niistä on (nimi)- ope tehty!

***

Rohkein pienin askelin
lähden koulutietä kulkemaan.
Kiitos kun kuljit vierelläni,
jään eskaria kaipaamaan.

***

Mukavaa kerhotätiä nyt kaikesta tahdon kiittää,
Näistä hauskoista yhteisistä vuosista niin paljon muisteltavaa riittää.

***

Lähteet: Värssyjä, Birgitmummu

 

Lue myös:

Kesärunoja lapsille, aikuisille ja opettajille – poimi ihanimmat ideat

Kotiliesi.fi: Ihanat säkeet opettajan tai hoitajan kiitoskorttiin

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Kiitos paljon! Runoillle tuli käyttöä!

Avatar

hauskoja runoja.

terv Silja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä