Hyvä olo 16.4.2018
KUVAT iStock

Isänkin elintavoilla on väliä – isän stressi voi vaikuttaa sikiön aivoihin

Tuoreissa tutkimuksissa on havainnoitu sitä, miten isän elämäntavat ja erityisesti stressi vaikuttavat sperman laatuun ja näin myös sikiön kehitykseen.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

On tiedetty jo pitkään, että äidin raskaudenaikainen ympäristö, kuten stressi ja ruokavalio, vaikuttavat vauvan terveyteen ja kehitykseen. Tuoreemmissa tutkimuksissa on huomattu, että myös isän elintavat ovat tärkeässä roolissa lapsen kehityksessä.

Stressi vaikuttaa siittiöiden laatuun

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että isän stressitaso vaikuttaa sperman laatuun. Stressin aiheuttamat muutokset liittyvät siittiöiden mikro-RNA-molekyyleihin, joiden tehtävänä on osallistua muun muassa hermoston rakentumiseen ja proteiinien koodaamiseen, mitkä taas vaikuttavat sikiön aivojen kehitykseen.

Pienetkin muutokset siittiösoluissa voivat siis vaikuttaa vauvan terveyteen. Isän stressi saattaa herkistää myös lapsen stressille sekä sairauksille, kuten traumaperäiselle stressihäiriölle. Toisessa yhdysvaltalaistutkimuksessa esitettiin, että isän stressi voi aiheuttaa lapselle käytöshäiriöitä.

Myös siemennesteen koostumuksella on väliä

Siittiöiden laatu ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa sikiön kehitykseen. Tutkimusten mukaan siihen liittyy myös siemennesteen koostumus kokonaisuudessaan sekä se, miten se toimii yhdessä naisen lisääntymiselimistön kanssa.

Stressin lisäksi myös esimerkiksi miehen ikä, ruokavalio, alkoholinkäyttö ja tupakointi vaikuttavat sperman laatuun. Tällä tavoin isän terveys ja elintavat vaikuttavat hänen jälkikasvuunsa. Vaikutuksia voivat olla esimerkiksi lapsen kehitysvammat, autismi, mielenterveyshäiriöt, psyykkiset sairaudet tai ylipaino.

Sen sijaan, että keskityttäisiin pelkästään äidin terveellisiin elämäntapoihin, onkin tärkeää, että molemmat vanhemmat pyrkisivät rajoittamaan stressiä ja tekemään parempia valintoja lastensa vuoksi.

Lähde: Romper, Science Daily, Solunetti, Duodecim-lehti, NCBI, Expert Guide

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: