Parisuhde 24.07.2018 Päivitetty 14.08.2023

Nyt sitä seksiä ruuhkavuosiin! 6 keinoa intohimon uuteen roihuun

Pienet lapset, jatkuva valvominen ja arjen kiireet. Siinäpä toimiva resepti kuumankin seksielämän laimentamiseen. Usko pois, kipinä roihahtaa vielä.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
iStock

Jokainen pikkulapsiperheessä elävä tietää, että lasten syntymä tuo pariskunnan välillä roihuavaan intohimoon muutoksia. Ruuhkavuosikiireet verottavat lakanoiden välissä vietettyjä lemmenhetkiä. Kun lapset on saatu yöpuulle ja seksiin tarjoutuisi mahdollisuus, puolisot voivat olla niin uupuneita, että eivät jaksa muuta kuin pötköttää sängyllä vierekkäin.

Miten parisuhteen seksielämää voisi piristää vaipparallin keskellä? Entä mikä neuvoksi, jos seksiä ei ole ollut pitkään aikaan ollenkaan? Seksuaaliterapeutti Oona Turunen vinkkaa, miten lemmen saa jälleen leiskumaan.

1. Puhu siitä, mistä puute

Toimiva keskusteluyhteys puolisoiden välillä on perusta hyvinvoivalle suhteelle. Puolisoiden olisi tärkeää opetella puhumaan seksiin liittyvistä toiveista keskenään, koska muuten he eivät voi tietää, mitä toinen toivoo ja haluaa.

Puolisoiden seksihalut eivät myöskään aina ole samanlaiset. Toisella voi olla tarve harrastaa seksiä paljon useammin kuin toisella. Siksi olisi tärkeää yhdessä miettiä, millaista kummankin halu on. Seksi voi myös tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Jollekin se on yhdyntää, toiselle hyväilyä ja lähekkäin olemista.

2. Paljasta uudet unelmasi

Kasvamme ja kehitymme pitkän parisuhteen kuluessa, emmekä välttämättä ole enää samoja ihmisiä, kuin olimme suhteen alussa. Jotta yhteys toiseen säilyisi ruuhkavuosien myllerryksessä, puolisoon olisi hyvä tutustua aina uudelleen ja uudelleen.

Mikä kumppanillesi on tärkeää? Mistä hän on kiinnostunut seksissä, mistä hän unelmoi ja mistä fantasioi? Samalla on hyvä kertoa toiselle myös omista, kenties muuttuneista, ajatuksista ja tarpeista.

Jos molemmat kokevat seksin tavoittelemisen arvoiseksi ja tärkeäksi asiaksi, ollaan jo askeleen lähempänä aktiivisempaa seksielämää.

seksi lapsiperhe

Seksi ei ole vakavaa. Löytäkää leikkimielisyytenne uudelleen.

3. Hösellys seis!

Stressi on nykyajan vitsaus, joka heikentää seksuaalista halua voimakkaasti. Kumppanin läheisyydestä voi olla vaikea heittäytyä nauttimaan, jos työpaineet hiipivät mieleen, vanhemmuus stressaa tai perhe- ja ystävyyssuhteissa on ongelmia.

Toimiva keino seksielämän elvyttämiseen on stressitekijöiden karsiminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen.

Kun olo on rentoutunut ja stressitön, on helpompi olla läsnä ja tuntea seksuaalista halua.

4. Tekstariromantiikkaa

Kumppanin huomioimista arjen keskellä ei pidä unohtaa. Kipinän ylläpitäminen on helppoa pienillä huomionosoituksilla. Miten romanttinen onkaan suukko lähdön hetkellä tai piristävä tekstiviesti keskellä päivää.

Viestissä voi kertoa ajattelevansa toista tai miettivänsä, miten seksikkäältä toinen näytti aamulla. Nämä ovat helppoja juttuja, mutta ne saattavat arjessa unohtua.

5. Aikataulutettua romantiikkaa

Aikuisten romanttinen aika on lapsiperheissä usein kortilla. Yhteisten hetkien ja läheisyyden eteen täytyy nähdä vaivaa.

Mikäli lastenhoito järjestyy helposti, pari voi varata säännöllisesti itselleen yhteistä aikaa. Lisäksi kannattaa hyödyntää arjen keskeltä vapautuvat kahdenkeskiset hetket esimerkiksi lasten mentyä nukkumaan.

Jos yhteisistä hetkistä on muuten vaikea pitää kiinni, voi kokeilla sitä, että molemmat varaavat kalenteristaan yhteisellä sopimuksella aikaa seksille ja läheisyydelle. Tylsää? Ehkä, mutta toimii. Usein ajatellaan, että seksin pitäisi olla spontaania ja intohimoista. Tosielämässä se on kuitenkin monesti arkista, nopeaa ja vähän kömpelöäkin.

Seksille ei kannata asettaa liian kovia odotuksia, muuten paineet sen harrastamiseen kasvavat suuriksi. Pahimmassa tapauksessa seksiä ei harrasteta siksi enää lainkaan. Omien odotusten madaltaminen ei tarkoita sitä, etteikö mahdollisimman hyvää seksiä kannattaisi kuitenkin tavoitella.

6. Seksin puute ei haittaa

Seksin puute parisuhteessa ei ole aina ongelma. Suhteessa voi olla pitkiäkin seksittömiä aikoja. On olemassa myös suhteita, joissa ei ole seksiä lainkaan. Seksittömyys muuttuu ongelmaksi vasta, jos jompikumpi tai kummatkin kaipaavat seksiä ja kärsivät sen puutteesta.

Parin seksuaalisen yhteyden uudelleenluomisen voi aloittaa juttelemalla kumppanin kanssa siitä, missä molemmat menevät ja mitä he seksiltä ja läheisyydeltä toivovat. Mikäli ongelmiin on vaikea löytää yhdessä ratkaisua, kannattaa kääntyä seksuaalineuvojan tai -terapeutin puoleen.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X