Vanhemman terveys 01.03.2019 Päivitetty 31.03.2020

Vatsalihasten erkauma – jo parissa kuukaudessa saa tuloksia aikaan! ”En ahkeroinut turhaan!”

Toimittaja kuntoutti raskauden jälkeistä erkaumaa personal trainerin avulla. Säännöllinen harjoittelu motivoi ja usko muun muassa selkäkipujen selättämiseen vahvistui.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Sanna Mander

Vatsalihasten erkauma on ongelma, josta kärsii moni synnyttänyt nainen.  Keskivartalo on kuin spagettia, ja alaselkä kipeytyy herkästi.

Niin minullakin. Heräsin keskivartaloni oireiluun, kun toisesta synnytyksestäni oli kulunut noin vuosi. Kun tein kuntosalilla kyykkyjä, kroppani tutisi keskivartalon hallinnan puutteesta, ja vatsalihasliikkeissä vatsani keskiosa pullahti harjanteeksi.

Olin lukenut vatsalihasten erkaumasta, mutta asiasta ei puhuttu jälkitarkastuksessa.

Epäilyni vahvistui erään pilatessalin järjestämässä vatsalihasten erkauma -workshopissa, jossa ohjaaja sai varovasti tunnustellen sormensa uppoamaan vatsani keskilinjaan melkein toista niveltä myöten. Vatsalihakseni olivat useita senttimetrejä erillään toisistaan, ja niiden välissä oli vain pehmeää kudosta. Ei ihme, että selkäni kipeytyi: se ei saanut tärkeää tukea vatsalihaksista.

Selkäkipujen lisäksi esimerkiksi pömpöttävä vatsa, ongelmat vatsalihasten aktivoinnissa ja muuttunut ryhti ovat vatsalihasten erkauman oireita.

Vatsani on molemmissa raskauksissa ollut valtava. Yksi erkauman riskitekijöistä onkin vauvan suuri koko. Myös esimerkiksi monikkoraskaus, runsas ylipaino, synnyttäjän korkea ikä ja useat raskaudet voivat lisätä vatsalihasten erkauman mahdollisuutta.

Halusin eroon selkäkivuista ja keskivartaloni hallinnan takaisin. Päätin selvittää, mitä kahdessa kuukaudessa voi saada aikaan.

Heinäkuu: Kuntoutus alkaa

Lähtötilanne: Navan kohdalla ja muutama sentti sen yläpuolella vatsalihasten erkaume on levossa viisi senttiä, aktiivisena kolme senttiä. Navan alapuolella erkaumaa on levossa kolme senttiä, aktiivisena ei yhtään. Etenkin navan kohdalla jännesauma on pehmeä ja upottava.

– Kahdessa kuukaudessa tapahtuu edistystä, kun tekee oikeanlaisia, omaa tilannetta varten mietittyjä liikkeitä, sanoo raskaana olevien ja raskaudesta palautuvien naisten ohjaamiseen erikoistunut personal trainer Jenni Tuokko.

Asetun jumppamaton päälle selinmakuulle jalkapohjat lattiassa. Nostan pään ja hartiat irti lattiasta. Tuokko asettaa sormensa vatsani keskilinjaan ja tunnustelee jännittyviä vatsalihaksiani.

– Vatsalihasten väli on aika upottava erityisesti navan kohdalta, Tuokko toteaa ja pyytää minua laskemaan pääni alustaan, jotta hän saa tunnusteltua vatsalihasten erkaumaa myös lepoasennossa.

Erkaumani on summittaisesti mitattuna vain muutamia senttejä, mutta Tuokon mukaan erkauman leveys ei olekaan oleellinen mittari.

– Ei haittaa, vaikka vatsalihakset jäisivät pysyvästi erilleen, kunhan niiden välinen jännesauma on napakka.

Jännesauma eli linea alba kulkee vartalon keskilinjassa vatsalihasten välissä rintalastan alaosasta häpyluuhun asti. Raskauden aikana jännesauma venyy ja vatsalihakset työntyvät vatsan sivuille kasvavan kohdun tieltä.

Joillakin vatsalihasten erkauma umpeutuu spontaanisti vuoden kuluessa synnytyksestä, toiset tarvitsevat siihen kuntoutusta. Jos linea alba jää veltoksi, sen toimiminen vatsalihasten välisenä voimansiirtäjänä voi olla häiriintynyt. Jäntevä ja napakka jännesauma taas kertoo syvien ja pinnallisten vatsalihasten normaalista yhteydestä ja voimansiirrosta.

Käymme Tuokon kanssa läpi kuntoutussuunnitelmaani: harjoittelua 4–5 kertaa viikossa, viisi liikettä kerrallaan. Olen jo aiemmin saanut Tuokolta kuntosaliharjoitteluohjelman, jossa erkaumani on huomioitu. Esimerkiksi kyykyt teen seinää vasten jumppapallo selkäni takana. Näin vatsaonteloon ei pääse kohdistumaan ylimääräistä painetta, joka voisi pahentaa vatsalihasten erkaumaa.

vatsalihasten erkauma

Elokuu: Vatsalihasten erkauma pienenee!

Tilanne kuukauden jälkeen: Navan kohdalla ja muutama sentti sen yläpuolella vatsalihasten erkauma on levossa neljä senttiä, aktiivisena kolme senttiä. Navan alapuolella erkaumaa on levossa kolme senttiä. Jännesauma on selvästi napakoitunut koko pituudeltaan. Erityisesti navan yläpuolelta jännesauma on jo melko napakka.

– Täällähän on tapahtunut jotain, Tuokko toteaa tyytyväisenä, kun tapaamme kuukauden kuluttua.

Jännesauma tuntuu selvästi napakammalta, ja vatsalihasten erkauma on hieman kaventunut. Olen iloinen, että tuloksia näkyy, sillä harjoittelu on välillä ollut melko turhauttavaa.

Olen tottunut treenaamaan niin, että lihaksissa tuntuu kunnon polte, mutta syvien vatsalihasten harjoittaminen onkin aivan erilaista: liikkeet ovat minimaalisia, eivätkä ne välttämättä tunnu missään.

Olen kuitenkin onnistunut kehittämään harjoittelusta rutiinin. Neljänä tai viitenä iltana viikossa asetun sohvan sijaan makaamaan lattialle, kun lapset nukkuvat. Yhteen harjoituskertaan olen saanut kulumaan vain kymmenisen minuuttia.

– Voi mennä jonkin aikaa, että oppii kohdistamaan liikkeen vatsalihaksiin, Tuokko lohduttaa, kun tuskailen turhautumistani.

Tulokset motivoivat. En ole ahkeroinut turhaan. Tuokko lisää harjoitteluohjelmani yhteen liikkeeseen käsipainot tuomaan vastusta, ja lisäksi saan yhden uuden liikkeen. Aina edistyminen ei ole näin nopeaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Syyskuu: Tuloksiin voi olla tyytyväinen

Lopputulos: Navan kohdalla vatsalihasten erkauma on levossa kolme senttiä, aktiivisena kaksi senttiä. Navan alapuolella erkaumaa on kaksi senttiä levossa. Jännesauma on selvästi napakoitunut entisestään. Navan ylä- ja alapuolelta jännesauma on napakka, navan kohdalta vielä hieman pehmeä.

– Tämähän on jo ihan napakka, Tuokko kehaisee sormet vatsallani.

Jännesauma on napakoitunut entisestään niin, että pehmeyttä tuntuu vain aivan navan kohdalla.

– Tämä kohta monilla palautuukin viimeisenä, Tuokko sanoo.

Toisen harjoittelukuukauden aikana olen saanut jo selvästi enemmän tuntumaa siihen, missä liikkeen pitää tuntua. Olen satsannut siihen, että keskityn tekemään liikkeet huolellisesti ja pidän ajatukseni keskivartalossa.

Tuokko on tyytyväinen lopputulokseen. Tällaista edistystä hän uskalsi odottaakin.

Työtä kuitenkin riittää. Jännesauma ei ole vielä napakka aivan koko pituudeltaan. Tuokko arvelee, että toiset pari kuukautta harjoittelua voisi riittää hoitamaan sen entiseen kuntoon.

– Ja ainahan voi jatkaa keskivartalon vahvistamista raskautta edeltävää aikaa paremmaksikin. Tuloksia syntyy kyllä, kun jaksaa harjoitella säännöllisesti.

Jutun lähteenä käytetty myös Jenni Tuokon kirjaa Liiku läpi raskauden (Kustannusosakeyhtiö Nemo).

Lue myös:

Näin löydät apua vatsalihasten erkaumaan – verkkokurssille, PT:lle vai leikkaukseen?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X