Kaksplus nappasi suosikkiblogin! Mutsis on -Emilia: ”En esitä blogissani mitään”

Mutsis on -blogia Kaksplussalla pitävä Emilia Huttunen kirjoittaa räväkästi, mutta on oikeasti todella ujo. Hän on huomannut, että ujoutta luullaan usein ylimielisyydeksi.

Teksti Elisa Hurtig
mutsis-on-emilia-huttunen
Mutsis on -blogin Emilian blogiura lähti nousuun hänen voitettuaan Kaksplussan tähtibloggaaja-kilpailun. Nyt blogi palaa kotiin, kun Emilia siirtyy takaisin Kaksplussan blogiportaaliin.

Kun Mutsis on -blogia kirjoittava Emilia Huttunen, 26, kahdeksan vuotta sitten näki raskaustestissä kaksi viivaa, hän oli ihmeissään. Eihän hän tiennyt vauvoista yhtään mitään. Onneksi oli Google, jonka avulla löytyi tietoa ja vertaistukea – ja blogeja. Blogimaailma alkoi kiinnostaa häntä, ja siitä inspiroituneena hän loi itselleen blogin. Se oli mainio kirjoitusalusta, jonne pystyi kirjoittamaan muistiin omia ajatuksia ja tunnelmia raskaudesta. Tekstit olivat vain häntä itseään varten, eikä hän kertonut sen olemassa olosta kenellekään. Ei edes miehelleen Topiakselle.

Aluksi lukijoita oli neljätoista

Kun Emilian esikoisvauva sitten syntyi, blogiin alkoi virrata lukijoita. Ainakin siltä se tuntui, lukijoita oli neljätoista. Se tuntui Emiliasta suurelta määrältä.

– Sanoin Topiakselle, että blogillani on neljätoista lukijaa. Mieti, neljätoista! Emilia muistelee nauraen.

Sitten kaikki lähti käsistä. Emilian avoin kirjoitustyyli vetosi lukijoihin, ja pian heitä oli tuhansia. Ja koska Emiliasta tuli blogimaailmassa tunnettu, monelle muodostui tietty käsitys hänestä. Hänen sensuroimaton kirjoitustyylinsä loi mielikuvaa, että hän on kärkäs, räväkkä ja provosoiva.

Siltä Emilia ei kasvokkain kohdatessa vaikuta, pikemminkin rauhalliselta, harkitsevalta – ja ujolta.

Kun Emilia aloitti muutama vuosi sitten media-alan opinnot, jotkut hänen kurssitovereistaan tulivat kysymään, että onko Emilia todella se sama tyyppi kuin blogissa.

– Vaikutin heidän mielestään vetäytyvältä, hiljaiselta ja ujolta, eli täysin päinvastaiselta kuin somepersoonani.

–  En esitä blogissani mitään, mitä en ole, mutta oikeassa elämässäni ”volat” on aika paljon matalammat, Emilia kuvailee.

Ujous estää Emiliaa tutustumaan uusiin ihmisiin

Ujoutensa vuoksi Emilian ei ole helppo tutustua muihin ihmisiin. Bloggaajien elämään kuuluu tunnetusti lukuisia sosiaalisia tilaisuuksia. Ne ovat välillä Emilialle hankalia, varsinkin, jos paikalla ei ole ketään tuttua.

– Minun on vaikea lähestyä ihmisiä, minusta saa helposti töykeän kuvan ja sitten puhutaan, että olen itseäni täynnä. Mutta totuus on se, että en uskalla lähestyä ketään! Minusta on ihanaa, jos joku lähestyy ja tulee juttelemaan minulle.

Asiaa pahentaa se, että Emilia kokee kärsivänsä resting bitch facesta, eli nyrpeästä perusilmeestä. Lisäksi hänellä on huono nimi- ja kasvomuisti, joten hän ei muista, onko jo esittäytynyt jollekin. Topiaksen sukulaiselle hän esitteli itsensä neljä kertaa ennen kuin muisti, että on jo esittäytynyt.

Emilia on Epäonnenbloggaaja

Koska Emilian somepersoona on avoin ja räväkkä, Emilia on huomannut, että hänen tekstejään luetaan tahallaan väärin ja hänen asioistaan juorutaan netissä, usein perättömästi. Sensuroida hän ei silti tahdo.

– Toki on varmasti asioita, joita en halua kertoa kaikille, mutta mitään varsinaista linjavetoa en ole minkään asian suhteen vetänyt.

Emilian ei ole tarvinnut paljon miettiä aiheita blogiinsa: elämä on tarjoillut niitä valmiiksi paketoituna. Sekä hyviä että huonoja. Hän on kuullut ystävältään, että hänestä on sosiaalisessa mediassa käytetty nimeä Epäonnenbloggaaja.

– Jotkut luulevat, että keksin päästäni asioita, sillä eihän kenellekään voi sattua niin paljon juttuja kuin minulle. Koulussakin olen yleinen vitsi: jos jollekin sattuu jotain, se olen minä. Olen ollut tukehtua lihapullaan, kananluu on jäänyt kurkkuuni ruokatunnilla, ja esitelmää pitäessäni toppini repesi niin, että koko vuosikurssi opettajaa myöten näki tissini, Emilia muistelee nauraen.

Emilia haluaa tehdä bikinikuvista arkipäivää

Koska lukijoita on paljon, Emilia kokee, että hän voi myös vaikuttaa asioihin. Esimerkiksi Instagramiinsa hän on lisännyt kuvia, joissa hän poseeraa pienissä bikineissä tai vilauttaa rintansa kaarta. Häntä ei jännitä painaa julkaise-nappia, vaikka jännittääkin tuntemattomille ihmisille juttelemista.

– Haluan tuoda esiin sitä, että kaikki voivat pitää itsestään, kokoon ja ulkonäköönsä katsomatta, hän sanoo.

– Haluan omalta osaltani tehdä arkipäivää esimerkiksi bikinikuvista, sillä olen sitä mieltä, että jokainen voi näyttää niin paljon tai niin vähän ihoa kuin haluaa, eikä sitä saa arvostella. En mieti, mitä muut ajattelevat vaan haluan näyttää omat mielipiteeni ja vaikuttaa asioihin ja jättää maailmaan oman jälkeni.

Emilian Mutsis on -blogi aloittaa huomenna 1.11. Kaksplussalla. Seuraa blogia osoitteessa www.kaksplus.fi/blogit

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä