Jokaista päivää voi arvostaa niin kuin se olisi viimeinen

Joskus maito maistuu paremmalta kuohuviinilasista, kirjoittaa toimittaja Piia Sainio. Ihan vain kiitollisuudesta, että sain tämän lapsen.

Teksti Piia Sainio
Kuvat Kristiina Kurronen
Piia on kouluikäisen tytön äiti.

Eräänä koleana sunnuntaina olimme olleet tuntikausia ulkoilemassa – minä, mieheni, 6-vuotias tyttäremme ja meillä viikonloppukylässä ollut äitini – kun päätimme vielä istahtaa välipalalle ennen mummin kotiinlähtöä.

Juomaksi aikuisille tilkat kuohuviiniä, lapselle maitoa samanlaiseen lasiin. Skool!

Maito näytti sen verran hauskalta hienossa lasissa, että muistin taas sen, mitä olin joskus luvannut itselleni. Meillä ei ”parempia” astioita pidettäisi kaapeissa pölyyntymässä.

Lupaus oli unohtunut ainaisessa tiskikoneen tyhjentämis-täyttämisrumbassa. Ettäkö vielä jotain käsin pestävää tähän karuselliin? Ei varmasti.

Ja kuitenkin juuri tämä päivä on niiden parempien astioiden arvoinen.

Jokaista päivää ei voi elää niin kuin viimeistä päivää, mutta jokaista päivää voi arvostaa niin kuin se olisi viimeinen.

Jutussa Sinä iltana äiti ei tullutkaan kotiin kolmen lapsen äiti  Milja Laurila kertoo siitä, miten häntä muistutettiin elämän arvaamattomuudesta. Ihan tavallisena arki-iltana hän sai kohtauksen ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Oli sattumasta kiinni, että Milja jäi henkiin.

Toipuminen on ollut rankkaa ja muuttanut elämän suunnan. Milja päätti tarttua unelmaan, jonka hän oli jo kerran jättänyt taakseen.

Minun unelmani oli pitkään se, että saisin lapsen. Toivoin sitä vuosia, kunnes lopulta luovuin toivosta – vain huomatakseni olevani raskaana juuri, kun sitä vähiten odotin.

Kun tulin äidiksi, sain jotain, mitä en ollut uskaltanut enää edes toivoa. Ja silti on paljon päiviä, jolloin muistan kiitollisuuteni vasta illalla, kun näen lapsen jo lipuvan unten maille.

Joinakin iltoina muistan sen jo ennen nukkumaanmenoaikaa. Silloin saatan nousta jakkaralle ja kurotella keittiön yläkaapista tarjottimen. Asettelen sille lasikippoja ja täytän ne kurkkutikuilla, pikkutomaateilla, hapankorpuilla ja viinirypäleillä.

Iltapalaa hopeatarjottimelta, ole hyvä. Ihan vain siksi, että me molemmat olemme tässä.

Lue: Sinä iltana äiti ei tullut kotiin – Milja kävi lähellä kuolemaa, mutta kipeintä oli, kun oma lapsi alkoi vierastaa

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä