Kolumni: Heti puhutaan vapaasta kasvatuksesta, jos lapsi ei syö kello viisi
On helppo puhista kaulukseen, kun pikkulapsi on myöhään ulkona tai syö muffinssia keskellä viikkoa. Jos perhe on iloinen ja hyvinvoiva, katso kokonaiskuvaa, kirjoittaa Inka Isotalo.
Me suomalaiset olemme yhden totuuden kansaa. Lapsi syö päivällistä kello viisi, katsoo lastenohjelmaa kuudelta, käy kylpyyn seitsemältä ja puuron kautta nukkumaan kahdeksalta.
Kun arkirutiinit muuttuvat matkustaessa, on kaksi vaihtoehtoa: panna reteästi koko paletti sekaisin tai pilata kaikkien tunnelma ja toimintakyky panikoimalla sokerista, suolasta, kemikaaleista ja aikatauluista.
Koska perheemme on jatkuvasti reissussa, seuraan hilpeänä reaktioita, kun kerron, ettei lapsellamme ole aikatauluja: Herätään, kun täytyy. Syödään, kun on nälkä. Nukutaan, kun väsyttää. Herkkupäivä koittaa tilanteen vaatiessa, ja ruutuaikaa ei mitata sekuntikellolla, jos edessä on pitkä matkustuspäivä.
Tämä ei tarkoita säännöttömyyttä tai vapaata kasvatusta vaan joustoa.
Olemme tottuneet laskemaan vesipilareita, suolagrammoja ja vitamiinitippoja mutta emme omia kierroksiamme.
Pipo on tiukalla Suomessa myös valtiotasolla. Muualla Euroopassa lapsiperhearki on monesti hauskempaa: ravintoloista ei tuijoteta ulos, huvipuistolaitteisiin pääsee jo pienenä, leikkipaikoissa on anniskelu-oikeudet ja kaupungilla järjestetään lapsille ohjelmaa myös iltaisin. Miksi? Siksi, että koko perheellä olisi kivaa, eikä kenenkään pipo kiristäisi.
En ole huomannut, että kukaan olisi pudottanut lastaan possujunasta tai nostanut tietoisesti promillejaan trampoliinipuistossa. Vapauden mukana tulee vastuu ja usein silminnähden iloisia lapsia ja aikuisia.
Olemme tottuneet laskemaan vesipilareita, suolagrammoja ja vitamiinitippoja mutta emme omia kierroksiamme.
Pipot kireällä
Tiedätkö sen tunteen, kun haluaisi kulkea puolison perässä huomauttelemassa koko ajan jostain, minkä itse tekisi mielestään paremmin? Se toinen lukee väärin, pukee väärin ja syöttää väärin. Mukamas.
Lapsi on tyytyväinen, vaikka body on housujen päällä, sukat eivät soinnu kokonaisuuteen ja iltapala on myöhässä. Vanhempi, jolla pipo kiristää vähemmän, on usein lapsen mielestä parempaa seuraa.
Reissatessa tämä ulottuu tuntemattomiinkin. On helppo puhista kaulukseen, kun pieni lapsi on myöhään liikenteessä, toinen syö muffinssia keskellä viikkoa ja kolmannella on epäkäytännölliset vaatteet yllään.
Katseen siirtäminen kokonaiskuvaan helpottaa. Jos vanhemmat ovat iloisia, lapset hyvinvoivia ja kaikki näyttää olevan mallillaan, kannattaa siirtää huomio omaan otsasuoneen.
Yhtä totuutta ei ole olemassakaan. Ja jos sitä ei vielä tiedä, vuodet vanhempana opettavat sen viimeistään.
Lue myös: Inka Isotalo kolumnissaan: Lähde mokaamisen uhallakin lapsen kanssa liikkeelle
Jaa oma kokemuksesi