Nyt vanhemmat tarkkana – mummojen karanteeni on kiinni myös meistä

Vanhemmilla on tässä nyt vähän kaikenlaista. Meillä on iso vastuu yhteiskunnasta, itsestämme ja lapsista, mutta myös omista vanhemmistamme.

Teksti Aino-Mari Tuuri
Kuvat Mirva Kakko
Aino-Mari Tuuri
Miten erillään pysyminen vaikuttaa mieliimme, pohtii Aino-Mari Tuuri kolumnissaan.

Vanhemman hommat ulottuvat moneen eri suuntaan. Parhaillaan laajenevan koronapandemian aikaan vastuut ovat kuitenkin erityisiä. Varsinkin riskiryhmiä, kuten iäkkäitä, pitää kaikin tavoin suojata tartunnoilta eli turhilta ihmiskontakteilta. Kiperäksi asian tekee, että lapset ovat hyviä tartuttamaan muita.

Tuoreimpana ohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään muista.

Juuri heille ja perussairautta poteville taudin on havaittu olevan vakavin. THL ohjeistaa, etteivät pienten lasten vanhemmat veisi edes hiukan sairasta lasta kyläilemään isovanhempien luona saati pyytäisi heitä hoitamaan sairasta lasta. THL kehottaa kyläilyn sijaan soittamaan mummolle.

Samalla koulut toimivat etäopetuksella. Vanhemmille on luvassa kotona oleilua, eristyksiä ja omien lasten hoitamista pitkäksi aikaa. Houkutus soittaa mummo lastenhoitoavuksi on varmasti olemassa. Isovanhemmat usein mielellään auttavat, jos voivat, sillä lasten auttaminen on kirjoitettu vanhempiin.

Pandemia korostaa vanhempina hosuvien paikkaa sukupolvien puristuksessa. Omista ja muidenkin lapsista on itsestään selvää huolehtia, mutta katse on nyt käännettävä myös toiseen suuntaan. Huolenpidon nuolet ovat aiemmin kulkeneet vanhemmilta lapsille, ylhäältä alaspäin. Jossain aikuisuuden vaiheessa ne haarautuvat takaisin ikääntyneisiin vanhempiin.

Hoitajista on tullut hoidettavia. Niin käy elämässä myös ilman viruksia.

Aikuisuutta on joskus kuvattu hampurilaispihviksi, jossa ollaan omien vanhempien ja lasten välissä. Somekeskusteluissa ilmenee, että moni iäkäs ei edes halua eristäytyä. Tulossa voi olla tiukkoja keskusteluita kaupungilla luuhaamisesta, aivan kuten kaksi vuosikymmentä sitten.

Silti heistä ei nyt ole lastenhoitoavuksi vaan vastuu on meillä pihveillä.

Perheen ja kodin rajat piirtyvät näkyviksi koronapandemiassa. Suomalaisessa yhteiskunnassa isovanhemmat kuuluvat useimmilla perheeseen, vaikka he eivät yleensä asu samassa taloudessa. Pandemia korostaa sekä lähiperhettä että kodin merkitystä – erityisesti jos se puuttuu tai jos siellä ei ole hyvä olla. Järjestöissä osataan jo olla huolissaan perheiden yksinäisyydestä ja pulmien kärjistymisestä poikkeustilanteessa.

Mutta miten huolehtia isovanhemmista, kun heitä ei saa tavata? Miten vähentää yksinäisyyttä, jos on yksin? Britanniassa ikäihmisille pohditaan jopa neljän kuukauden eristäytymissuositusta. Se on pitkä aika kenen tahansa elämässä.

Erillään pysymisen henkisiä vaikutuksia ei ole pohdittu. Ehkä asia ei ole tälle kansakunnalle tärkeä.

Mitä on henkinen läheisyys, jota on kaivattu koronapandemian aikana? Suomalaisessa keskustelussa ei juuri ole pohdittu erillään pysymisen henkisiä vaikutuksia. Ehkä emme ole ehtineet tai ehkä asia ei ole tälle kansakunnalle erityisen tärkeä.

Nyt on valjastettava käyttöön ainakin perinteiset puhelut ja teknologian suoma apu. Erilaiset videopuhelusovellukset ovat mahdollisuus, joka tuo myös isovanhemmat lähemmäs lapsenlapsiaan ja nappaa heidät erityksistä osaksi tavallista arki-iltaa.

Nyt meillä on aikaa. Jos linja jäisi joskus auki koko illaksi?

Toimittaja-kirjailija Aino-Mari Tuuri tarkkailee perhe-elämää ja sen muutosta kiinnostuksella – niin yhteiskunnassa kuin omalla kohdallaan. Lapsista kaksi on alakoulussa ja yksi päiväkodissa.

Lue myös:

Koronavirus ja raskaus – mitä tiedetään esimerkiksi siitä, kannattaako nyt raskautta yrittää? ”Ehkä lykkäisin”

9-vuotiaalla lapsella korona – Äiti: ”Minun piti hirveästi selitellä tilannetta, jotta saisimme apua”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä