Tiedätkö, mitkä lastenvaatteet voi laittaa kuivausrumpuun? Varo pilaamasta näitä!

Kuivausrumpu voi helpottaa lapsiperheen loppumattomalta tuntuvaa pyykkirumbaa. Näillä ohjeilla saat kuivausrummusta parhaat tehot irti.

Teksti Kia Toivanen
Kuivausrumpu voi olla lapsiperheen pyykkikaaoksen pelastus.
Kun pyykkien ripustamiseen kuluu tovi ilta toisensa jälkeen, voi kuivausrumpu alkaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Onko kuivausrumpu lapsiperheen pelastus?

Äiti ja Melukylän lapset -blogin Terhi on asiasta vakuuttunut. Terhi kertoo blogikirjoituksessaan, että kuivausrummun myötä suurperheen pyykkihuolto on helpottunut suuresti.

Koti ei enää täyty pyykkitelineistä, ja lakanapyykki kuivuu hetkessä!

Toisaalta kuivausrummut vievät sähköä, eivätkä siten ole kukkarolle tai ympäristölle paras ratkaisu.

Jos kuivausrumpu löytyy tai sellaisen hankkiminen on pohdinnassa, on tärkeää käyttää sitä oikein. Näin kuivausrummusta saa parhaat tehot lapsiperheessä irti.

Tarkista vaatteen lappu, jos sellainen vielä löytyy

Kuivausrumpuun sopivat erityisesti puuvillasta, sametista tai puuvillaisesta farkusta valmistetut vaatteet. Ennen vaatteen tai tekstiilin laittamista kuivausrumpuun tulee kuitenkin tarkistaa pesulappu.

Ylläolevat merkit tarkoittavat, että vaatteen voi kuivata kuivausrummussa. Pisteet kertovat, missä lämpötilassa tekstiili voidaan kuivata: kaksi pistettä sallii normaalilämpötilan, yksi piste tarkoittaa, että tekstiilin voi laittaa kuivausrumpuun matalassa lämpötilassa.

Raksi kuivausrummun päällä puolestaan kertoo, ettei vaatetta saa kuivata kuivausrummussa ollenkaan.

Kuivausrumpuun kannattaa laittaa kerrallaan vain yhdenlaisia tekstiilejä, jotta kuivaustulos on tasainen – trikoovaatteet ja paksut pyyhkeet eivät kuulu samaan ohjelmaan. Valkoiset ja värilliset tekstiilit tulee kuivata erikseen.

Pyykit kannattaa myös ottaa kuivausrummusta pois ennen kuin ne ovat aivan rutikuivia, oikoa ne muotoonsa ja viikata heti. Muuten kuivausrummun jäljiltä käsissä on kasa kylläkin kuivia, mutta myös hyvin ryppyisiä vaatteita.

Varo näitä!

Mitä muuta tulisi ottaa huomioon? Trikoovaatteet voi kuivata kuivausrummussa, mutta niillä on taipumus kutistua. Tämä kannattaa muistaa uusia vaatteita ostaessa.

Sen sijaan elastaani, jota löytyy myös useista farkuista, ei pidä kuivausrummusta. Jos vaatteessa on paljon elastaania, ei sitä kannata kuivata rummussa kovin usein, sillä vaatteen joustavuus kärsii.

Myöskään pellavavaatteita ei suositella kuivattavaksi rummussa, sillä pellavan jämäkkyys katoaa. Jos pellavavaatteesta sen sijaan haluaa tarkoituksella pehmeän ja löysän, senkin voi kuivata rummussa.

Kuivausrumpu ei jätä vaatteita ryppyisiksi, jos sen ei anna pyörittää vaatteita rutikuiviksi.

Vaatteet kannattaa viikata paikoilleen heti kuivausrumpuohjelman jälkeen, jolloin ne eivät jää ryppyisiksi.

Villa-, silkki- tai viskoosivaatteet eivät kuulu kuivausrumpuun ollenkaan. Paljetit, monet painatukset ja muut koristeet vaatteissa kärsivät rummusta, joten nämä vaatteet kannattaa kuivata perinteisesti pyykkinarulla.

Ulkovaatteista kannattaa aina erikseen tarkistaa, soveltuvatko ne kuivausrumpuun. Tämän saa selville vaatteen hoito-ohjeesta. Joissakin lasten ulkovaatteissa on vedenpitäviä kerroksia, jotka jopa tarvitsevat pesun jälkeen miedossa lämmössä tapahtuvan kuivauksen. Tällöin materiaali aktivoituu uudelleen.

Onko kuivausrumpu energiasyöppö?

Kuivausrumpu vapauttaa aikaa ja tilaa, kun aivan kaikkia pyykkejä ei tarvitse olla jatkuvasti ripustamassa narulle tai telineeseen odottamaan niiden kuivumista. Nykyaikaiset kuivausrummut eivät ole suuria energiasyöppöjä, mutta vanhemmat mallit voivat viedä paljon sähköä.

Kuivausrummun käytössä kuluttama energia riippuu myös tekstiileistä, joita kodissa on. Puuvillaista kirjopyykkiä voi kuivata rummussa kerrallaan puolet enemmän kuin tekokuituista hienopyykkiä, joka vaatii ympärilleen enemmän tilaa. Paljon tekokuituja käyttävä perhe joutuu siis pyörittämään kuivausrumpua useampaan kertaan.

Kuivausrumpu voi kuitenkin helpottaa arkea suuresti esimerkiksi lapsiperheessä, jossa lakana- ja pyyhepyykkiä on paljon.

Kuivausrumpu voi olla hyvä valinta myös perheissä, joissa kärsitään astma- ja allergiaoireista. Rumpukuivauksessa vaatteista irtoava nukka ja vaatepöly jää nukkasihtiin kiinni, eikä leviä muualle huoneilmaan.

Tietoja kuivausrummun käytöstä antoi kotitalouden asiantuntija Essi Kulju Uudenmaan Martoista.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä