Minun tarinani 18.11.2017 Päivitetty 24.05.2023

Kahden lapsen äiti ja kosmetologi Minja pääsi muuttumisleikkiin: ”Unohdan usein itseni lapsiarjen keskellä”

Kosmetologi Minja Koivisto, 28, voitti lokakuun Äidin oma päivä -kilpailun, ja collegepaita ja legginsit vaihtuivat naiselliseen mekkoon. Katso, miten muodonmuutos syntyi!

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
Paula Kukkonen/Otavamedia

Minja Koivisto on yleensä itse se, joka meikkaa muut ennen illanistujaisia.

– Siksi halusin kerrankin olla itse laitettavana, Minja kertoo.

Minja on koulutukseltaan kosmetologi, ja hän on kokenut meikkaaja. Tosin viisivuotiaan Henni-tytön ja yksivuotiaan Benjam-pojan äidin arki on niin vauhdikasta, että hän ei ehdi juuri laittautua. Minjan mies Samu-Matias Palokangas on maanrakennus- ja koneyrittäjä, jonka päivät venyvät toisinaan pitkiksi.

– Unohdan itseni arjen keskellä. Meikkaaminen on jäänyt vähiin, mutta ripsiväriä laitan ja käyn säännöllisesti kampaajalla, Minja kertoo.

Omannäköinen meikki

Ennen juhlia Minja käyttää enemmän aikaa meikin tekoon.

– Teen kuitenkin yleensä meikin samalla tavalla. Nyt oli mielenkiintoista seurata, miten joku toinen teki sen. Meikki on erilainen, mutta ihan minun näköiseni, Minja kertoo.

Äidin oma päivä -kisan voittaja

Tintti Leppänen tupeerasi Minjan hiukset sormin, jotta niihin tuli lisää tuuheutta.

Tintti Leppänen päätti tehdä meikin, joka tuo esiin Minjan heleän ihon.

– Silmämeikissä korostin Minjan kauniita, siipimäisiä kulmakarvoja. Kirsikan sävyinen huulipuna raikastaa meikkiä, Tintti kertoo.

Minjalla on suomalaisille tyypillinen hiuslaatu. Hiuksia on paljon, mutta yksittäiset hiukset ovat ohuita.

– Kiharoilla saa tuuheutta ohuisiin hiuksiin, Tintti vinkkaa.

Mekko arkeen ja juhlaan

Arkena Minja pukeutuu yleensä collegepaitaan ja legginseihin tai neuletakkiin ja farkkuihin. Hän toivoi itselleen naisellisempaa tyyliä.

– Meidän perheessämme tyttö on prinsessa-tyyppiä, hän pukisi joka päivä mekon päälleen. Itse puen mekon vain juhliin, Minja kertoo.

Kuvauksiin Minjalle valittiin mekko, joka toimii arjessakin pitkän villatakin kanssa. Iltamenoissa sen pariksi käyvät korkokengät ja näyttävät korvakorut.

Äidin oma päivä -kisan voittaja

Kukkakuosisen paidan voi yhdistää farkkuihin tai hameeseen.

Kun Minja oli ilmoittautunut Äidin oma päivä -kilpailuun, hänen miehensä oli hengessä mukana. Apua tarvittiinkin, jotta Minja pääsi päiväksi Helsinkiin kuvauksiin, sillä perhe asuu Ylitorniolla.

–Kun kerroin olevani finaalissa, mies sanoi, että totta kai lähdet, jos voitat. Olet sen ansainnut.

 

Minja on nyt hoitovapaalla. Arki rullaa muuten hyvin, mutta aika monen lapsiperhearjen keskellä painivan tavoin Minjakin toivoisi parisuhdeaikaa enemmän. Tulevaisuudessa siintää muutoksen aika, sillä Minja vaihtaa alaa kosmetologista lastenohjaajaksi.

– Lasten kannalta olisi haastavaa, jos sekä isä että äiti olisivat yrittäjiä. Sen vuoksi olen opiskellut lastenohjaajaksi. Se tuntuu ihan omalta alalta.

Minja ennen muodonmuutosta…

Äidin oma päivä -kisan voittaja

Minja tuli kuvaukseen Ylitorniolta yöjunalla.

.. ja Minja muodonmuutoksen jälkeen!

Äidin oma päivä -kisan voittaja

Kuvaukseen Minjalle valittiin Lindexin värikäs mekko ja Tamariksen avokkaat. Isot tähtikorvakorut ovat H&M:n.

Meikki ja hiukset: Tintti Leppänen

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X