Keliaakikon äitiä kalvaa huoli, kun lapsi menee jäätelölle ilman aikuista

Aava ei voi syödä popcornia samasta kulhosta muiden kanssa, koska sekaan voi joutua toisten käsistä keksinmuruja. Nyt vietetään kansallista keliakiaviikkoa.

Teksti Anniina Rintala
Kuva: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten -blogi

Bloggaaja Hanna Maarian nyt jo 8-vuotiaan Aava-lapsen keliakia diagnosoitiin 5 vuotta sitten. Touhukkaasta taaperosta on kasvanut koululainen, joka osaa jo itsekin tarkkailla tuoteselosteita.

Kun Aava kävi päiväkotia, äitiä jännitti lapsen keliakia: entä jos Aava vahingossa sattuisi haukkaamaan toisen taaperon leipää? Sijaisille ja harjoittelijoille Hanna aina muistutti aamuisin, että Aava ei ymmärrä itse vaatia gluteenitonta, vaikka leipä näyttäisikin ihan tavalliselta leivältä.

Pahimmillaan keliaakikko saattaa esimerkiksi oksennella viikon gluteenille altistumisen jälkeen.

Nyt koululaisena Aava ymmärtää jo itse paremmin sairauttaan. Kerran hän tuli kotiin karkkiaskin kanssa, joka oli jaettu koulussa. Opettajan kanssa Aava oli löytänyt tuoteselosteesta gluteeenia.

– Kotona kaivan yleensä kaapista jonkun gluteenittoman herkun tilalle, Hanna kertoo.

Lapsen keliakia on huomioitu hyvin sekä päiväkodin että koulun keittiöissä: lipsahduksia ei ole tapahtunut.

– Tosin jossakin kohtaa selvisi, että Aava saa liian vähän kuituja ruuastaan. Koulun keittiö reagoi tähänkin hyvin, ja Aava sai aamuhoitoon tullessaan kaurapuuroa riisipuuron sijaan, Hanna kertoo.

Synttäreille omat eväät

Kaverisynttäreille keliaakikkolapset saavat kotoa mukaan omat eväät, jotta vanhempien ei tarvitse olla huolissaan syömispuolesta. Monet Aavan ystävien äidit ovat kuitenkin huomioineet keliakian hyvin: melkein aina synttäreiltä on löytynyt jotakin gluteenitonta tarjottavaa Aavalle.

Hanna kuitenkin yleensä päätyy muistuttamaan synttärisankarin vanhempia siitä, että Aava ei voi syödä popcornia samasta kulhosta muiden kanssa. On olemassa riski, että popcornien sekaan joutuu esimerkiksi tavallisten keksien murusia muiden lasten käsistä.

Tällä hetkellä Hannaa jännittää, mitä tapahtuu, kun Aava haluaa alkaa itse käydä kaupassa. Toistaiseksi Aavalla ei ole ilmennyt minkäänlaista omaan ruokavalioon liittyvää uhmaa.

– Olen kuullut, että teini-iässä keliaakikkonuori on syönyt tavallista pitsaa, koska ei ole halunnut olla kaveriporukan ainoa, joka joutuu syömään jotakin muuta, Hanna kertoo.

Keliakia-diagnoosin saaminen helpottui

– Ilahduttavaa on, että tänä päivänä suurimmalta osalta keliaakikoista diagnosoidaan verinäytteen perusteella keliakia, Hanna huoahtaa.

Ennen vuoden 2018 käypä hoito -suosituksen muutosta diagnoosi vaati näytepalan suolen pinnasta. Negatiivisen näytepalan vuoksi Aava ei saanut diagnoosia, vaikka verikokeet kertoivatkin keliakiasta.

– Aavakin olisi säästynyt 1,5 vuoden kärsimykseltä, jos diagnoosi olisi tehty ajoissa, Hanna tähdentää.

Lue Hannan blogia Yli pyykkivuorten:

Lapseni olisi säästynyt kovilta kivuilta, jos olisi ollut Käypä hoito -suositus

”Lapsen keliakia ei ole maailmanloppu” – äidin 10 vinkkiä gluteenittomaan elämään

Voisipa keliakian unohtaa loman ajaksi. Vinkit matkustamiseen!

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä