Koska on isänpäivä 2020? Parhaat lahjaideat ja vinkit isän muistamiseen

Isänpäivänä nostetaan lippu salkoon isien ja isoisien kunniaksi! Tarkista, milloin on isänpäivä 2020 ja poimi vinkit isänpäivän viettoon!

Teksti Otavamedia
Kuvat iStock
isänpäivä

Isänpäivää vietetään Suomessa aina marraskuun toisena sunnuntaina. Isänpäivä 2020 on siis 8.11.

Isänpäivä 2020: Parhaat lahjavinkit ja muut ideat

Siinä missä äitienpäivää juhlistetaan monessa perheessä perinteisesti kukilla, isää voidaan muistaa merkkipäivänä esimerkiksi pienin lahjoin, puhelinsoitoin ja kortein. Monien suomalaisperheiden isänpäiväperinteissä korostuu isien ja lasten yhteinen aika.

Isänpäivälahja on mukava tapa muistaa puolisoa tai omaa isää isänpäivänä. Lahjan ei välttämättä tarvitse maksaa juuri mitään: paras isänpäivälahja voi olla hemmottelua, itse tehty yllätys tai tarpeellista tavaraa. Valitse lahja sen mukaan, onko isänpäivän sankari rentoutuja vai isä, jolla on jo kaikkea – inspiraatiota isän muistamiseen löydät alta!

Lahjojen lisäksi isää voi muistaa myös herkuin! Kanna isälle aamiainen sänkyyn tai järjestä hänelle herkullinen brunssi tai päivällinen. Pätevät vinkit isänpäivän menuun löytyvät Kotilieden isäherkutteluista.

Tiesitkö tätä isänpäivästä?

Isänpäivä vakiinnutti paikkansa suomalaisessa almanakassa vuonna 1987. Vaikka liput ovatkin liehuneet isien kunniaksi jo vuosia, isänpäivä oli ensimmäistä kertaa virallinen liputuspäivä vasta vuonna 2019.

Maailmalla isänpäivällä on yli satavuotiaat juuret. Ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 1908 Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa joulukuussa 1907 tuhoisassa hiilikaivosräjähdyksessä kuolleiden 362 miehen muistoksi.

Seuraavana vuonna nuori amerikkalaisnainen Sonora Smart Dodd alkoi ajaa isille Washingtonissa pysyvää merkkipäivää, sillä hän halusi muistaa omaa yksinhuoltajaisäänsä. Doddin isä oli huolehtinut yksin kuudesta lapsesta vaimonsa menehdyttyä, ja Dodd halusi kiittää isäänsä tämän perheensä eteen tekemästä työstä.

Ensimmäistä osavaltion laajuista isänpäivää vietettiin 19. heinäkuuta 1910 Washingtonin osavaltiossa, josta se hitaasti levisi koko Yhdysvaltoihin. Vuonna 1924 Yhdysvaltojen presidentti teki päätöksen, että isänpäivä on virallinen juhlapäivä. Tämän jälkeen isänpäivän vietto alkoi levitä hiljalleen ympäri maailmaa.

Marraskuun toisena sunnuntaina isänpäivää vietetään Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Virossa.

Isänpäivä 2020: Hankaloittaako koronavirus juhlimista?

Isänpäivä 2020 saattaa kärsiä koronavirustilanteen aiheuttamista rajoitteista. Jos et pääse tervehtimään omaa isääsi, voi häntä silti muistaa monella eri tavalla.

Soita isällesi vaikkapa videopuhelu ja osoita, ettet ole unohtanut merkkipäivää. Kukkia voi tilata kotiinkuljetuksella tai lahjan voi käydä jättämässä oven taakse.

Isä ilahtuu varmasti pienestäkin eleestä – muistetaan siis isää rajoitteista huolimatta myös isänpäivänä 2020!

Lue myös: Nyt juhlistetaan isejä – kaikki isänpäivästä!

Lähteet: KotiliesiHelsingin Sanomat, Aamulehti, pyhäpäivät.fi

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä