Vapaa-aika 14.08.2018 Päivitetty 23.01.2024

Syystekemistä vailla? Tässä 13 kivaa vinkkiä syksyyn lasten kanssa

Älä sure turhaan kesän loppumista, sillä myös syksyyn kuuluu paljon kaikkea mukavaa: Kauniit punertavat lehdet ovat mainio syy lähteä ulkoilemaan, ja kylmenevä ilma antaa puolestaan luvan puuhastella sisätiloissa hyvällä omallatunnolla.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Saako syksyn saapuminen mielen matalaksi?

Älä lannistu! Myös syksy on ihanaa aikaa – syksyllä puhaltavat uuden alun tuulet, luonto hehkuu kauniissa väreissä ja mieli on virkeä.

Näillä vinkeillä saat lasten kanssa syksystä parhaat puolet irti!

Marjat maistuvat parhaalta tuoreeltaan

Metsät ovat täynnä mustikoita ja puolukoita, ja pihat puolestaan pursuilevat viinimarjoista ja karviaisista. Nyt onkin paras hetki tankata marjoja navat täyteen.  Jos omaa pihaa ei ole, kyselkää sukulaisilta tai tuttavilta, olisiko heidän pihamaillaan marjoja, joita ei tule kerättyä. Lasten kanssa marjasaalis ei ehkä tule olemaan suuren suuri, mutta tärkeintä onkin nauttia marjoista tuoreeltaan ulkoilmassa ja vaikkapa niin, että niistä riittää iltapalalle kourallinen jugurtin päälle todisteeksi. Jos marjoja kerää enemmän, niistä voi tehdä yhdessä vaikkapa piirakan, kiisseliä tai mehua, nam!

Majassa on mukava löhöillä yhdessä

Rakentakaa lastenhuoneeseen tai olohuoneeseen ihana turvallinen pesä, jossa viettää pimeneviä iltoja yhdessä köllötellen ja kirjoja lukien. Majan voi koota vaikkapa lakanoista, tyynyistä ja patjoista, ja sen voi koristella valosarjoilla. Ihanan tunnelmallista, täällä viihtyy myös aikuinen!

Tähtitaivas näkyy taas, myös sisällä

Kun valoisat yöt vaihtuvat taas pimeisiin, alkaa näkyä tähtiä. Helpoin tähtikuvio lapsellekin tunnistaa on Otava. Tähtitaivaan tunnelmaa voi myös luoda sisätiloihin: Tarvitset vain mustaa paperia, terävän, paksun neulan sekä taskulampun. Pistele mustaan paperiin tähtikuvioita ja aseta paperi aina yhden tähtikuvion kohdalta taskulampun päälle. Osoita taskulamppu kattoon, jolloin tähtikuvio piirtyy pimeään huoneeseen. Muista kuitenkin varoa, ettei taskulamppu pääse kuumumaan paperin alla.

Kaipaatko syksyistä tekemistä lasten kanssa? Näillä vinkeillä saat syksystä kaiken irti!
Majassa mielikuvitus pääsee valloilleen.

Sieniretki on syksyn erikoisuus

Tunnistavatko lapsesi sieniä? Jokaisen lapsen olisi hyvä tietää ainakin se, mitkä sienet ovat myrkyllisiä, mutta sienitietoudesta ei ole haittaa muutenkaan; esimerkiksi kantarellit ovat monille suurta herkkua. Ottakaa mukaan sienikirja, kootkaa eväät ja lähtekää metsään tutkimaan, josko sieniä sattuisi löytymään.

Pienikin lapsi oppii sormivirkkauksen

Jos ette ole aikaisemmin tutustuneet käsitöihin, sormivirkkauksesta on hyvä aloittaa: Tee lankaan aloitussilmukaksi vetosolmu. Silmukoita syntyy, kun lanka vedetään silmukan läpi, ja tätä toistetaan. Sormivirkkaus-tekniikalla voi tehdä vaikkapa oman avaimenperän tai hauskoja eläinhahmoja, kun virkattua pötköä kerii tasaiseksi kiekoksi ja liimaa sille korvat, silmät ja suun.

Viikonpäivien välipalat voi leipoa ennakkoon

Yhdessä leipominen on lapsille mieluisaa puuhaa. Makeiden herkkujen lisäksi leipoa voi vaikka suolaisia piirakoita tai välipaloja tulevaa kouluviikkoa varten. Esimerkiksi herkullinen ja helppo kasvispannari tekee varmasti kauppansa!

Kaipaatko syksyistä tekemistä lasten kanssa? Näillä vinkeillä saat syksystä kaiken irti!
Luonto on nyt kauneimmillaan.

Perinteiset lautapelit kunniaan

Kun ulkona pelailu syksyllä vähenee, on hyvä hetki kaivaa kaappien pohjalta ne vanhimmatkin lautapelit esille. Lautapelejä saa usein edullisesti myös kirppareilta, ja niitä voi vaihdella tuttavaperheiden kanssa jos omat pelit alkavat kyllästyttää. Kokeilkaa myös noppapeli Yatzya, korttipelejä sekä isompien lasten kanssa vaikeaa, satojen palojen palapeliä.

Lehtikasat eivät tylsistytä koskaan

Ne, joilla on oma piha, tietävät, mitä saapuva syksy tuo aina tullessaan: lehtien haravoinnin. Myös lapset voi valjastaa mukaan pihatöihin, ja lehtien haravointikisa on tehokas tapa puhdistaa pihamaata – palkintona ovat tietenkin lehtikasat, joihin hyppiminen houkuttaisi salaa myös aikuista.

Vesileikkejä voi jatkaa uimahallissa

Jos lapsista kasvoi kesän aikana varsinaisia vesipetoja, voi uimakautta jatkaa kätevästi taas uudelleen auenneissa uimahalleissa. Lapsen uimataito jatkaa kehittymistään, kun kesän jälkeen uintia jatkaa säännöllisesti. Myös vanhemmalla voi olla nyt pienempi kynnys lähteä uimareissulle kuin helmikuussa pakkasten keskellä.

Koti koristuu syksyn lehdillä

Nyt on hyvä aika inspiroitua puiden hehkuvista väreistä! Lehtien muuttuessa kauniin keltaisiksi, oransseiksi ja punaisiksi kerätkää talteen ne kauneimmat, ja kehystäkää ne kodin kaunistukseksi. Monista sisustuskaupoista saa myös kaksipuolisia lasikehyksiä, jonka väliin lehden saa kauniisti esille.

Jos puut eivät vielä ole ehtineet saada pintaan kauneinta väriään, syystunnelmaa voi luoda myös lehtimaalauksilla. Kerätkää talteen kauniita lehtiä, maalatkaa niiden toinen puoli syksynvärisellä peitevärillä ja painakaa lehtikuvio paperille.

Kaipaatko syksyistä tekemistä lasten kanssa? Näillä vinkeillä saat syksystä kaiken irti!
Lits, läts! Syksyyn kuuluvat kuralätäköt.

Perheen yhteinen kalenteri on hauska askarteluprojekti

Jos kaipaatte askarreltavaa, hyvä idea syksyn alkuun on luoda perheelle oma seinäkalenteri. Sen koristelussa vain mielikuvitus on rajana, ja kalenterin voi jakaa osiin vaikkapa jokaisen perheenjäsenen mukaan. Netistä löytyy paljon ideoita perhekalenteria varten, ja pienikin lapsi voi osallistua kalenterin väritykseen ja koristeluun.

Kirpeä ilma kutsuu syysseikkailulle

Jos kesä on ollut liian helteinen retkeilyyn, ihanan raikas syyspäivä puolestaan suorastaan kutsuu seikkailuun! Suunnatkaa luontopolulle ja tutkailkaa muuttuvaa luontoa ympärillä. Kun ilma on hieman viileä, maistuvat eväätkin paremmilta eivätkä lapset väsy kävelyyn yhtä helposti kuin kuumana kesäpäivänä.

Sateessa voi joskus kastua luvan kanssa

Syksy tuo mukanaan myös sateet. Märät lastenvaatteet ovat monen vanhemman kauhistus, mutta mitäpä jos sateen ottaisi joskus vain leikillä? Kun ulkona sataa kaatamalla, menkää ulos ohuissa sisävaatteissa tai uimapuvuissa ja tanssikaa sadetansseja! Myös aikuiselle voi joskus tehdä hyvää vain pysähtyä kuuntelemaan ja tunnustelemaan, kun sadepisarat tippuvat iholle. Sateessa ei kannata kuitenkaan seisoa tuntitolkulla, ja hyvä lämmittely saunan, lämpimän suihkun tai kylvyn kanssa varmistaa, ettei kukaan sadetanssijoista pääse vilustumaan.

Kaipaatko syksyistä tekemistä lasten kanssa? Näillä vinkeillä saat syksystä kaiken irti!

Ihanaa syksyä Kaksplussan lukijat!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X