Perhe-elämä 02.12.2018 Päivitetty 21.08.2023

Aino, 4, asuu mummolassa: ”Äitini käyttää huumeita, ne eivät ole hyvä juttu”

Minnan elämä muuttui, kun hänen tyttärensä jäi kiinni aseellisesta ryöstöstä. Kävi ilmi, että Henna käytti huumeita. 2-vuotias lapsenlapsi Aino muutti mummolaan.

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
iStock, Paula Kukkonen / Otavamedia
2 kommenttia

Eräänä perjantai-iltapäivänä heinäkuussa 2016 Minna sai soiton lastensuojelun viranomaisilta.

– Tyttärenne Henna on pidätetty aseellisesta ryöstöstä. Kyseessä voi olla pitkäaikainen pidätys. Onko mahdollista, että haette lapsenlapsenne tänään päivähoidosta?

Minna ajatteli ensimmäiseksi, että Henna on ryöstänyt pankin. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö asia olisi totta. Henna liikkui porukoissa, joissa käytettiin huumeita. Henna oli narkomaani.

Minna meni shokkiin. Hänen ainoa ajatuksensa oli lähteä hakemaan 2-vuotiasta Ainoa saman tien päiväkodista.

Mummolasta pysyvä koti

Minna ei muista mitään matkasta päiväkotiin. Ainon päiväkodin henkilökunnalle oli jo ilmoitettu asiasta. Minnan viikonlopun suunnitelmat eivät muuttuneet, sillä hänen oli joka tapauksessa tarkoitus hakea Aino viikonlopuksi luokseen. Tyttö oli tottunut olemaan hoidossa mummolassa. Hänellä oli siellä omat vaatteet ja lelut.

Nyt Aino jäi pysyvästi mummolaan.

– Minulle oli päivänselvää, että Aino menee kaiken muun edelle. Mummola oli jo kuin toinen koti hänelle. Tytöllä ei ollut muita sukulaisia, jotka olisivat voineet ottaa hänet, joten ratkaisu oli selvä. Ilman minua Aino olisi sijoitettu lastenkotiin, Minna kertoo.

Aino oli vasta kaksivuotias, kun hän jäi asumaan mummolaan. Minna ei kertonut hänelle todellista syytä, miksi Henna ei tullut hakemaan lastaan.

– Aino oli liian pieni ymmärtääkseen sitä. Hänellä ei myöskään ollut käsitystä ajan kulusta. Sanoin Ainolle, että äiti ei ole nyt kunnossa, ja tyttö hyväksyi selityksen.

Hennan pidätyksen syy oli epäily aseellisesta ryöstöstä.

– Se tosin osoittautui keksityksi tarinaksi. Kyse oli huumeidenkäyttäjien keskinäisestä riidasta, johon Henna vedettiin mukaan. Toinen narkomaani väitti Hennan vieneen häneltä rahaa, minkä vuoksi hän ei voisi maksaa omia huumevelkojaan, Minna muistelee.

huumeidenkäyttö

Henna oli raskausajan ilman huumeita ja elämä näytti valoisalta, mutta Ainon syntymän jälkeen tilanne paheni uudelleen, Hennan äiti Minna muistelee.

Ensimmäinen kokeilu teini-iässä

Valitettavasti pidätyksen yhteydessä toinen asia kuitenkin varmistui Minnalle: Henna oli alkanut taas käyttää huumeita. Henna oli polttanut kannabista teini-ikäisenä, mutta oli välillä päässyt irti aineista.

Tarina on tuttu: Henna ihastui teini-iässä poikaan, joka käytti kannabista. Henna alkoi käyttää myös, 16-vuotiaana. Poika sai kannabista äidiltään.

– Puolisoni huomasi ensin, miten paljon Henna pyysi viikossa rahaa elokuviin ja muihin menoihin. Sitten löysin kodistamme taiteltuja papereita, joissa kannabista säilytetään, Minna kertoo.

Henna ei myöntänyt totuutta äidilleen, mutta tunnusti asian koulukuraattorille. Sen jälkeen Henna pääsi vieroitushoitoon ja kuiville.

Myöhemmin Henna tapasi toisen pojan, Jonin. Kun Henna täytti 18 vuotta, hän muutti yhteen Jonin kanssa.

– Jonilla oli vaikea lapsuus ja hän käytti ainakin toisinaan huumeita. Tiesin hänen ongelmistaan, sillä Jonin isoveli oli poikani kaveri. Mutta Henna oli täysikäinen, joten en voinut puuttua hänen elämäänsä, vaikka olisin halunnutkin, Minna sanoo.

Vuoden seurustelun jälkeen Henna kertoi äidilleen, että hän on raskaana.

– Ensimmäiseksi ajattelin, että voi ei! Mitä nyt tapahtuu? Mutta samalla tiesin, etten voi määrätä aikuista lastani. Henna oli todella nuori äidiksi, mutta en voinut muuta kuin luvata olla hänen tukenaan.

Elämä muuttui levottomammaksi

Henna ei käyttänyt huumeita raskausaikana. Hän kävi säännöllisesti seulonnoissa ja näytteet olivat aina puhtaat. Aino syntyi terveenä vauvana vuonna 2013.

– Henna oli hyvä äiti ja hän hoiti Ainoa hyvin, Minna muistelee.

Minna kävi säännöllisesti Hennan kotona ja näki, että vauva voi hyvin ja koti on siisti. Mutta muut asiat eivät olleet kunnossa. Joni pahoinpiteli Hennaa ja asunnossa pyöri Jonin kavereita, jotka olivat myös huumeidenkäyttäjiä.

– Minusta tuntui tietenkin hirveältä, sillä Joni löi ja kuristi Hennaa. Mutta mikään puhe ei auttanut. Henna ei halunnut erota. Kukaan muu ei voinut tehdä päätöstä hänen puolestaan.

Jonin ja Hennan elämä muuttui entistä levottomammaksi. He joutuivat vaihtamaan asuntoa, sillä naapurit valittivat häiriöistä. Kaksi vuotta Ainon syntymän jälkeen Henna päätti lopulta erota Jonista. Muuttopäivänä Joni hyppäsi kerrostalon viidennen kerroksen parvekkeelta alas. Joni säilyi hengissä, mutta halvaantui kaulasta alaspäin.

– Siitä alkoi Hennan alamäki. Hän alkoi käyttää subutexiä, jotta hän saisi pahan olonsa pois. Sen avulla hän tunsi itsensä normaaliksi.

Minna aavisteli, että Hennalla ei ollut kaikki kunnossa. Hän kuuli päiväkodista, että Henna ei aina tuonut Ainoa hoitoon. Jälkeenpäin Minna on miettinyt, olisiko Hennan elämä erilaista, jos Hennan masennus olisi huomattu ajoissa ja hän olisi saanut psykiatrista hoitoa.

Minnalla oli hyvät ja avoimet välit Hennan ystäviin, joilta hän sai vihjeitä Hennan alamäestä.

– Hennan kaveri lähetti minulle valokuvan tyhjästä subutex-liuskasta, jonka hän oli löytänyt Hennan ulko-oven edestä rappukäytävästä. Ehkä se oli Hennan. Mutta minulla ei ollut kunnon todisteita. Hennan ja Ainon koti oli aina siisti ja kaapissa oli ruokaa, kun olin käymässä siellä. Lisäksi Henna maksoi laskunsa säntillisesti.

huumeidenkäyttö

Kun Aino muutti isoäitinsä luo 2-vuotiaana, Minnan omakin arki muuttui täysin.

Uudenlaisen arjen opettelua

Kun Jonin traagisesta onnettomuudesta oli kulunut puoli vuotta, Minna sai soiton Hennan pidätyksestä. Tuo heinäkuun perjantai jäi myös Minnan viimeiseksi työpäiväksi.

– Olin tehnyt keikkahommia hoitoalalla. Se oli kolmivuorotyötä. En pystynyt enää ottamaan vuoroja vastaan, koska minulla oli kaksivuotias lapsi hoidettavana.

Kun Aino vietti mummolassa viikonloppua, syötiin karkkia, katsottiin televisiota ja nukuttiin pitkään. Mutta sitten alkoi arki. Äidin luona Ainolla ei ollut ollut sääntöjä. Nyt mummi alkoi määrätä, milloin piti mennä nukkumaan. Minnan piti opettaa Ainolle myös esimerkiksi iltatoimet: iltapala, hampaiden pesu, satu ja nukkumaan.

– Huumeidenkäyttäjän elämä on ajelehtimista. Hän suunnittelee koko ajan kaikenlaista, mutta mitään ei tapahdu. Ainokin oli tottunut arkeen, jossa ei ollut rutiineja.

Aino raivostui kaikesta. Hän ei halunnut mennä nukkumaan, hän ei halunnut mennä ulos eikä hän halunnut tulla sisälle. Raivokohtaus saattoi kestää kolmekin tuntia.

– Mietin, mitä olen tehnyt väärin.

Minna päätti ottaa aikalisän – kirjaimellisesti. Hänellä ei ollut enää kiire minnekään, joten hän antoi Ainon ottaa aikansa niin pukemisessa kuin lähtemisessäkin. Hiljalleen asiat alkoivat sujua paremmin.

– Nyt teemme asiat ilon kautta.

huumeidenkäyttö

Minna opetti Ainolle arjen rutiinit sekä säännöt. Niitä Ainolla ei aiemmin ollut.

Lapsenlapsi muutti parisuhteen

Kun Aino muutti mummolaan, muutos oli valtava myös Minnan ja hänen miehensä elämään. He olivat ehtineet viettää kahden aikuisen arkea useamman vuoden.

– Meillä oli jo kummallekin omat menot. Jos emme jaksaneet laittaa ruokaa, kävimme ulkona syömässä tai teimme tukevamman iltapalan. Kävimme kaupassa koska tahansa, ja kutsuimme kavereita kylään. Kaikki tämä loppui kuin seinään.

Minnan piti alkaa laittaa lämmin ruokaa joka päivä. Eikä iltaisin voinut enää kopsutella paikkoja yhdentoista aikaan illalla.

– Yhtäkkiä 50-vuotiaana olinkin taas ruuhkavuosissa. Valehtelisin, jos sanoisin, että se olisi ollut minulle helppoa.

Kun Minna otti Ainon luokseen, hän halusi, että lapsen arki olisi turvallista.

– Aino nukkui vieressäni ensimmäisen puolen vuoden ajan, ja mieheni siirtyi vierashuoneeseen.  Sellaista en tehnyt omien lasteni kanssa.

Kun Aino oli asunut vuoden verran mummolassa, Minna päätti, että nukkumisjärjestelyiden pitää muuttua.

Ainolle sisustettiin oma huone. Ensiksi hänen sänkynsä oli 120-senttiä leveä, ja mummi mahtui viereen nukkumaan. Sen jälkeen Minna kavensi sängyn 110-senttiseksi ja lopulta sänkyyn mahtui vain Aino. Minna oli patjalla sängyn vieressä. Lopulta patjaakaan ei enää tarvittu.

Äidin ja lapsen hauraat välit

Vieläkään Minna ei halua jättää Ainoa muille hoitoon.

– Olen ollut Ainon huoltaja nyt kaksi vuotta. Sinä aikana en ole pitänyt omaa lomaa. En osaa jättää Ainoa edes yhdeksi yöksi. Kun olemme matkustelleet mieheni kanssa, Aino on ollut aina mukana.

Ainokaan ei halua päästää Minnasta irti, koska mummi on turvallinen ja luotettava aikuinen.

Pidätyksen jälkeen Henna oli katkolla. Hän olisi halunnut perhekuntoutukseen Ainon kanssa, mutta hakemusta ei hyväksytty. Hennan elämä luisui vielä jyrkempään alamäkeen. Tällä hetkellä hän on asunnoton.

Ainon isä Joni pitää yhteyttä tyttäreensä kerran vuodessa. Henna vierailee toisinaan äitinsä ja tyttärensä luona.

Välillä voi mennä monta viikkoa niin, että Minna ei kuule Hennasta mitään.

– Ensin Ainon elämästä katosi isä, ja nyt äiti käy häntä katsomassa milloin sattuu, Minna huokaa.

Mummolassa käydessään Henna ja Aino askartelevat tai katsovat televisiota yhdessä.

Minna ei voi jättää äitiä ja lasta kahdestaan, ainoastaan lähikauppaan he voivat lähteä keskenään. Henna voi välillä olla täysin omissa maailmoissa tai nukahtaa sohvalle.

– Henna on nyt 24-vuotias enkä enää tunnista häntä tyttärekseni. Huumeidenkäyttäjän elämä pyörii vain oman navan ympärillä.

Ainokin tunnistaa, että hänen äitinsä ei ole kuten muut vanhemmat. Hän osaa myös tarkkailla äitiään. Jos Henna on aineissa, Aino vetäytyy omaan huoneeseensa.

– Aino on sanonut, että äiti käyttäytyy välillä tosi tyhmästi. Kerran hän sanoi miehelleni, että: ”Tiesitkö, että äitini käyttää huumeita. En tiedä, mitä ne on, mutta ne eivät ole hyvä juttu.”

Minna on myös huomannut, että Aino ottaa vastuuta äidistään.

– Kun Aino ja Henna lähtevät kauppaan, tyttö huolehtii siitä, että hänen äidillään on riittävästi vaatteita päällä.

huumeidenkäyttö

Minna on pahoillaan siitä, ettei hänen tyttärensä pysty luomaan kunnollista suhdetta lapseensa, mutta on hyväksynyt sen. Aino asunee Minnan luona täysi-ikäisyyteensä saakka.

Ei salaisuuksia

Minna on puhunut avoimesti kaikille Hennan huumeidenkäytöstä.

– Se vaikuttaa koko perheemme elämään. Jos joutuisin salaamaan sen, sydämeni ei kestäisi sitä.

Päiväkodin henkilökunta ja Ainon ystävien vanhemmat tietävät, miksi tyttö asuu isoäitinsä luona.

– En ole koskaan salannut Hennan huumeidenkäyttöä. Minulla on helpompaa, kun puhun siitä avoimesti. Mutta olen huomannut, että jotkut vanhemmat eivät tervehdi minua päiväkodin pihalla. He ovat varmasti kuulleet Ainon taustasta.

Minna on ollut mukana Irti huumeista ry:n vertaistukiryhmässä.

– Ryhmässä puhuminen on auttanut minua todella paljon. Vanhemmat syyllistävät itseään lapsen huumeidenkäytöstä, ja tästä syyllisyydestä pitää päästä pois. Ryhmässä olen oppinut, että kenen tahansa lapsi voi alkaa käyttää huumeita.

Minna on valmistautunut siihen, että hän on Ainon huoltaja, kunnes tyttö on täysi-ikäinen. Hennan suhteen hän on kovettanut sydämensä ja tehnyt selväksi, että Henna ei voi tulla hänen kotiinsa, jos on sekaisin. Sen sijaan, että antaisi rahaa, Minna käy ostamassa pyydetyt tupakat Hennalle.

– En haluaisi olla kyyninen, mutta kun olen katsonut huumeidenkäyttäjien elämää, olen kovettunut. Narkomaani valehtelee koko ajan, ja aineet ovat tärkein asia hänen elämässään. En pysty auttamaan Hennaa mitenkään. Olemme yrittäneet kaikkemme hoitojen suhteen.

– En osaa edes olla vihainen, olen pettynyt. En voi ymmärtää, miksi Henna ei halua olla mukana lapsensa elämässä.

– Mutta uskon, että pärjäämme Ainon kanssa.

Artikkelissa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Lue myös

Kommentit (2)

Tsemppiä, kova paikka. Elämä valintoja täynnä ja olet tehnyt yhden tärkeimmistä.

Mummolle yhtäaikaisesti hatunnosto ja osanotto!

Vastaa käyttäjälle Marja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X