Perhe-elämä 18.09.2020 Päivitetty 21.08.2023

Isyysvapaa ei vain nappaa – karu tilasto kertoo, moniko mies oikeasti pitää täydet isyysvapaat

Täysi isyysraha jää käyttämättä monella isällä. Tutkijat pohtivat syytä.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
2 kommenttia

Isien odotetaan tänä päivänä osallistuvan lastenhoitoon siinä missä äitienkin. Isällä on käytettävinään 54 arkipäivää isyysrahaa.

Kuitenkin vain 26 prosenttia isistä käyttää kaikki isyysvapaansa, kerrotaan Kelan tutkimusblogissa, jonka ovat kirjoittaneet tutkijat Miia Saarikallio-Torp ja Anneli Miettinen.

Isillä on mahdollisuus jäädä heti lapsen synnyttyä hoitamaan lasta Kelan maksaman isyysrahan turvin. Myöhemminkin isyysrahojen käyttäminen onnistuu äidin ollessa vanhempainvapaalla. Tällöin rahaan on oikeus 18 arkipäivältä. Loput on pidettävä vanhempainvapaan päätyttyä.

Isyysraha kannattaa hyödyntää. Kuvassa isä pitelee sylissään pientä vauvaa.

Isyysraha kannattaa hyödyntää, sillä lapsen kanssa on hyvä luoda suhdetta heti ensimmäisistä elinviikoista alkaen.

Ideana on, että isiä kannustetaan ottamaan vastuuta lapsesta itsenäisesti ilman toisen vanhemman läsnäoloa. Noin 45 prosenttia isistä käyttää ainakin jonkin verran sitä isyysrahan osaa, joka maksetaan vasta vanhempainvapaan päätyttyä. Tällöin siis äiti saattaa jo olla töissä tai opiskelemassa, ja isä jää kotiin lapsen kanssa.

Toisaalta perheille on ollut iloa siitä, että isyysrahaa ei ole pakko käyttää heti, kun äidin mahdollinen vanhempainpäivärahan saaminen päättyy. Äiti siis saattaa esimerkiksi hoitaa lasta vielä joitakin kuukausia kotihoidontuella, ja isä jää vasta tämän jälkeen viettämään loput isyysvapaastaan.

Vanhempainpäivärahakauden jälkeen isä voi pitää isyysvapaansa kahdessa eri jaksossa. Isyysvapaan pitämiseen on aikaa siihen asti, kun lapsi täyttää kaksi vuotta.

Vuonna 2013 tehtiin kysely, jossa vajaa puolet isistä oli sitä mieltä, että mahdollisuus myöhentää isyysvapaan aloitusta vaikutti joko jonkin verran tai ratkaisevasti kiintiövapaan käyttämiseen.

Myös Kelan tutkijat toteavat blogissa, että isyysvapaiden joustomahdollisuuksiin on tartuttu. Monet isistä pitävät vanhempainvapaan jälkeisen isyysvapaan vasta, kun lapsi on vähintään 1,5-vuotias.

Isyysraha – Miksi vain 26 % isistä käyttää täydet vapaat?

Syytä ei tutkijoiden mukaan täysin tiedetä. Ainakin se voi vaikuttaa, että isä voi pitää vanhempainvapaan jälkeisen isyysvapaan enintään kahdessa jaksossa.

Isillä saattaa olla vapaita jäljellä, mutta hän ei pysty käyttämään niitä, jos kaksi jaksoa on jo tullut täyteen. Yksikin arkipäivä huomioidaan isyysvapaan jaksottamista määritellessä.

Lue myös: 5 vinkkiä tuoreelle isälle: näin luot oman suhteen vauvaan

Lue myös

Kommentit (2)

Ei meillä ainakaan pärjätä mun palkan turvin, jos isä pelkästään isyysrahalla.
Isä pitää pienet pätkät, minkä talous kestää.

Ja sitten ihmetellään, miksei lapsia viitsitä tehdä. En kyllä itse rupeaisi tuommoisten ukkojen kanssa millekään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X