Perhe-elämä 18.03.2020 Päivitetty 22.12.2022

Kaikki peruttiin lapsilta, sitten MM-tankotanssija Oona kääri hihat - sadat perheet pääsivät videojumppaan

Kun harrastukset ja kerhot on peruttu, koulut suljettu ja päiväkotiinkin viemistä suositellaan välttämään, monessa perheessä kaivataan tekemistä.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
Heli Hirvelä/Otavamedia, hetttti/Instagram, iStock

Oona Kivelä ja Nanna Karalahti Herotreeniltä päättivät eilen kääriä hihat ja auttaa perheitä. He perustivat Facebookiin Lapsijumppa-live -ryhmän, johon tulee tällä viikolla joka päivä kello 9.30 ilmainen Oonan ohjaama lasten jumppa.

Paitsi että Oona tunnetaan tankotanssin nelinkertaisena maailmanmestarina, hänellä on vuosien kokemus lasten liikunnan ohjaamisesta.

– Juttelimme eilen illalla Nannan kanssa, joka kertoi hukkuvansa viesteihin, että lapsille haluttaisiin tekemistä. Olimme jo noin vuoden kypsytelleet ideaa lapsille suunnatuista jumpista, mutta nyt yleisön pyynnöstä päätimme perustaa Facebook-ryhmän ja katsoa, tuleeko sinne ketään. Ja sinnehän tuli, Oona kertoo.

Lapsijumppa sopii myös aikuisille

Oonan pitämiin jumppiin ei tarvitse varautua muuten kuin pukeutumalla mukaviin vaatteisiin. Noin puoli tuntia kestävä liikuntahetki sopii koko perheelle.

– Perheen pienimmät voivat jumpata lyhemmän ajan, ja isommat voivat ottaa jumpan vaikka alkulämmittelynä ja jatkaa sen jälkeen vielä muuta liikuntaa.

Oona suosittelee myös vanhempia osallistumaan mukaan jumppatuokioon.

– Tämä on hyvä hetki kaivaa itsestään sisäinen lapsi esiin. Useimmilla meillä, sekä aikuisilla että lapsilla on kaksi kättä ja jalkaa, ja samat liikkeet sopivat meille kaikille.

Livevideot ovat ainakin tällä viikolla eli 22.3.2020 saakka ilmaisia ja niitä pystyy katsomaan myös jälkikäteen.

”Lapset odottavat seuraavaa jumppaa kauha kädessä”

Vaikka koronaepidemia voi ahdistaa ja seinät tuntua kaatuvan päälle, Oona kehottaa vanhempia näkemään tilanteen myös mahdollisuutena eikä ainoastaan uhkana.

– Perheillä on nyt mahtava tilaisuus olla yhdessä ja tehdä asioita yhdessä, olla läsnä sekä henkisesti että fyysisesti.

Oona on saanut lapsijumpasta ihanaa palautetta. Ensimmäisen videon lopussa Oona vinkkaa, että seuraavassa jumpassa tarvitaan välineenä kauhaa.

– Olen saanut viestejä, että lapset seisovat kauha kädessä ja odottavat huomisen jumppaa. En ota palautetta kehuna itselleni vaan näen, että se kertoo jotain lapsista. He näkevät kaikessa hyvää. Lapsissa on kaikki toivo.

Kokeile myös näitä etäharrastuksia kotona

Lasten jumppa ei ole ainoa netistä löytyvä, liikuttava ajanviete kotioloihin. Nappaa ideat talteen!

Liikuntaa koronakaranteenissa

Elixian online training -palvelu on nyt kaikille avoin. Sieltä löytyy esimerkiksi 25 minuuttia kestävä Family Fun -treeni.

Neuvokas perhe -YouTube-kanavalta puolestaan löytyy esimerkiksi lapsille sopivaa joogaa sekä sirkusta.

Oonan vinkeillä voit järjestää myös oman jumppahetken:

  • Valitse kotoa yksi asia, kuten esimerkiksi pipo.
  • Jokainen perheestä näyttää vuorollaan liikkeen, miten valitun välineen kanssa voi liikkua. Pipoa voi esimerkiksi heitellä, sitä voi liuttaa lattiaa vasten, pyöritellä kädessä…
lasten jumppa

Korona-aikaan on enemmän kuin sallittua juosta ja hyppiä kotona!

Koronavapaat muskarit

Musiikkia rakastavalle lapselle voi järjestää muskarin kotona. Esimerkiksi Funky Monkey Club järjestää showmuskareita YouTubessa. Livelähetykset ovat kaikille avoimia ja toimivat periaatteella ”maksa mitä haluat”.

Myös bloggaajien sometilejä kannattaa pitää silmällä. Iidan matkassa -blogia pitävä Iida Åfeldt järjestää Instagram-tilillään muskarin perjantaina 20.3. klo 10. Muskari kestää 20 minuuttia ja sopii päiväkoti-ikäisille. Iidan tavoitteena on järjestää muskarihetki kerran viikossa huhtikuun puoleen väliin saakka.

Jos et malta odottaa livelähetyksiä vaan haluat järjestää kotimuskarin heti, kokeile nettimuskari.fi-sivuston ilmaisia videoita.

Kuvataidekerho kotona

Jos lapsesi lempijuttuja on päivähoidossa tai koulussa ollut piirtäminen ja askartelu, voit järjestää hänelle kuvataidekerhon kotona. Jos et itse ole kovin taiteellinen, ei hätää: netti on pullollaan erilaisia taiteiluvinkkejä lapsille.

Järjestä askarteluhetki esimerkiksi Sormustin-blogin ideoiden avulla. Tehkää yhdessä vaikka turpoavaa maalia.

Myös Leikillistä-blogista löydät mahtavia vinkkejä, kuten aistileikit ilman sotkua.

Lue myös: Jotain mukavampaa ajateltavaa karanteeniin? Listasimme ihan parhaat tv-sarjat lapsiperhe-elämästä

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X