Annikan, 41, luo on muuttanut kolme vauvaa kriisiperheistä – ”Luopuminen repii aivan palasiksi”

Annika ajatteli, että sijaisvanhemmuus ei olisi hänen juttunsa. Sitten Annika huomasi ikävöivänsä perheeseen vielä vauvaa.

Teksti Anniina Rintala
Kuvat Karkkipurkki-blogi
Karkkipurkin Annika on valoisa luonne
– Joku olisi saattanut kokea samoja asioita vastoinkäymisinä, joista itse ajattelen, että ne vain kuuluvat tähän työhön, Annika pohtii.

Kun omista lapsista oli kasvanut päiväkoti-ikäisiä, Annika, 41, alkoi toivoa, että saisi vielä hoitaa tuhisevaa nyyttiä sylissään. Omia lapsia Annika ja hänen puolisonsa eivät kuitenkaan enää hankkisi.

Esikoisen synnyttyä Annika alkoi tehdä kaupan alan töitään kotoa käsin. Sitä Annika ei vierastanut, että perheessä asuisi muitakin pieniä kuin omat, nyt 5- ja 8-vuotiaat lapset.

Lapsuudenkotiaan Annika jakoi omien sisarusten lisäksi sijoitettujen lasten kanssa. Aikuistuttuaan myös Annikan sisko päätyi sijaisvanhemmaksi.

Annika oli ajatellut, ettei sijoitusvanhemmaksi ryhtyminen olisi hänen juttunsa. Mielessä kyti kuitenkin ajatus, voisiko hän auttaa lapsia, jotka tarvitsivat äkillisen kriisin vuoksi kotia.

Ensimmäinen lapsi oli Annikan luona usean viikon ajan. Työt hoituivat, kun lapsi nukkui päiväunia. Sittemmin Annika päätti lopettaa työnsä ja omistautua kokonaan sijaisvanhemmuudelle.

Annika on varovainen kertomaan lapsista tarkkaan, sillä sijaisvanhemmat ovat vaitiolovelvollisia.

– Tehtiin tuolloin kaikkea tavallista, leikittiin ja ulkoiltiin. Tässä työssä tärkeintä onkin taata lapselle tavallinen ja turvallinen arki.

Lapsen jatkettua matkaa Annikan perheestä yksi asia oli selvä. Tämä oli heidän juttunsa.

Lapsen luona on oltava tunnin kuluessa

– On aika eri asia olla pitkäaikainen sijoitusperhe kuin päivystysperhe, kuten me. On jännittävää, kun emme tiedä etukäteen, millainen lapsi meille tulee, Annika sanoo.

Pidempiaikaisessa sijoituksessa sijaisvanhemmat saavat tutustua paperilla lapseen ennen muuttoa perheeseen. Vanhemmille annetaan aikaa miettiä, että lapsi varmasti sopii perheeseen.

Päivystysperheessä on toisin. Kun puhelin pirahtaa päivystysvuorossa, sijaisvanhemmat saavat kuulla lapsen iän ja sukupuolen. Tunnin kuluttua Annika on noutamassa lasta.

– Ruokapöytään saapuminen on mukava tapa esitellä lapselle perhettä. Ei tietenkään ole helppoa tulla kriisin keskeltä täysin vieraaseen kotiin.

Annika esittelee sen jälkeen lapselle hänen ihka oman huoneensa ja näyttää, missä hänen tavaroitaan säilytetään. Huone on valmiina perheeseen muuttavaa varten.

Alun jännityksestä huolimatta perheeseen saapuneet lapset ottavat yleensä sijaisvanhemmat, Annikan sekä hänen puolisonsa, nopeasti omakseen ja haluavat tulla lähelle.

– Parasta tässä on huomata, miten nopeasti tavallinen ja turvallinen arki näkyy lapsessa.

Annikan perheen olohuone

Annikan omat lapset ovat jo tottuneita siihen, että perheeseen saatta tupsahtaa sijoitettu lapsi. Kuva: Karkkipurkki-blogi

Kun lapsi on päässyt asettumaan ja arki lähtenyt rullaamaan, Annika lähtee mielellään lasten kanssa käymään esimerkiksi museossa tai kylpylässä. Metsäretket tai pyöräily ovat myös mukavaa ajanvietettä.

– En ole mikään lattialla istuskelija ja leikkijä. Kun vaan saa aikaiseksi lähteä, retket piristävät aikuistakin.

Tähän mennessä perheessä on asustellut kahdeksan lasta. Viime kesänä perheessä oli kaksi sijoituslasta. Lomareissuille kotimaan eläinpuistoihin lähdettiin luonnollisesti koko perheellä.

Reissut ja retkeilyt ovat monelle sijoitetulle lapselle yleensä harvinaista herkkua. He eivät välttämättä ole juurikaan retkeilleet aiemmin.

– Sitä näkee, miten erilaisista oloista lapset tulevat. Osan kanssa lähdetään ihan perusasioista. Se, että vaihdetaan eri vaatteet yöksi, onkin vieras asia. Tai sitten on leikki-ikäisiä, jotka eivät osaa käyttää ruokailuvälineitä ja jotka eivät ole tottuneet, että hampaat pestään kaksi kertaa päivässä.

Sattuipa sitten lapsen sijoituksen ajalle syntymäpäiväjuhlat tai juhlapyhät, Annika juhlii perheineen tavalliseen tapaan. Kerran perheessä on myös jouluna ollut sijoituslapsi.

– Lapsen syntymäpäivää juhlistamme meillä samaan tapaan herkuilla ja lahjalla, kuten omienkin lasten synttäreitä. Biologiset vanhemmat voivat juhlistaa lapsensa kanssa syntymäpäivää, kun lapsi tapaa heitä.

Sijaisvanhemmat aina valmiudessa: onko puhelin jo soinut?

Alussa Annikalla oli totuttelemista siihen, että puhelin voisi soida koska vain.

– Tarkistelin tiuhaan, olenko missannut puhelun vahingossa.

Päivystysperhe ei myöskään tiedä, kauanko sijoitus tulee kestämään. Se voi olla mitä vain päivästä yhteen vuoteen.

Annikan perhe ei ole kohdannut ikävyyksiä

Annikka on oppinut sijaisperheenäkin toimineesta lapsuudenkodistaan sen, että elämässä vastaan voi tulla vaikka mitä. – En enää kovin pienestä hetkahda. Kuva: Karkkipurkki-blogi

Silloin kun Annikan perheessä ei ole sijoituslapsia hoidokkeina, hän saa huilata ja nauttia ajasta oman perheen kesken. Myös oman Karkkipurkki-blogin pitäminen on nautinnollista vapaa-ajan puuhaa.

– Blogi syntyi, kun ajattelin, että kaikki sukulaiset eivät jaksa Facebook-seinältäni seurata sisustusintoilujani.

Rakas harrastus nivoutuu myös siihen, miten Annika henkisesti käsittelee sijoitettujen lasten tulemista ja heistä luopumista. Kun lapsen sijoitus päättyy, Annika vaihtelee lastenhuoneessa huonekalujen paikkoja ja somistaa tilaa uudelleen.

– On ihanaa päästää laittamaan lastenhuonetta. Omat lapseni ovat sen verran isoja, että en enää viitsi jatkuvasti olla muuttamassa heidän huoneissaan järjestystä.

Huoneen järjesteleminen auttaa järjestämään mieltä. Kaappien tyhjentäminen ja siivoaminen helpottaa lapsesta luopumisessa.

Tuntojaan saa purkaa kerran kuussa

Annika ei koe, että hän olisi kohdannut vastoinkäymisiä päivystysperheen äitinä.

– Jos kohdallemme sattuisi lapsi, jonka kanssa emme ollenkaan pärjäisi, keksittäisiin silloinkin kyllä joku ratkaisu.

Annika saa sijaisvanhemmuuden kuulostamaan arkiselta, melkein ruusuiselta, vaikka lapset tulevat usein rikkinäisistä perheistä. Hän miettii, että osaa ehkä suhtautua muita luottavaisemmin myös vaikeisiin tilanteisiin lasten kanssa.

– Olen tosi optimistinen ja näen asioissa usein niiden positiiviset puolet. Varmasti joku olisi saattanut kokea samoja asioita vastoinkäymisinä, joista itse ajattelen, että ne vain kuuluvat tähän työhön.

Sijaisvanhemmat saavat oman ohjaustyöntekijän, johon voi ottaa yhteyttä, kun kaipaa apua. Kerran kuussa Annikalla on työnohjaus, jossa hän voi vapaasti puhua lasten asioista, sillä muualla sitä ei voi tehdä.

Sijaisvanhemmat sisustavat lastenhuoneen

Annika on valinnut uusien tulokkaiden huoneeseen sukupuolineutraaleita sävyjä. Kuva: Karkkipurkki-blogi

Lapset, jotka Annikan perheeseen tulevat, ovat alle kouluikäisiä.

– Suositellaan, että sijoitetut lapset ovat hieman nuorempia kuin omat, biologiset lapset. Tällöin asiat sujuvat yleensä sopuisammin.

Annikan omat lapset ovat jo tottuneita siihen, että perheeseen saatta tupsahtaa sijoitettu lapsi. Sijaisvanhemmat yrittävät huomioida kaikki lapset tasapuolisesti saman katon alla.

– Kerran kuopus tosin oli sitä mieltä, että hän ei haluaisi minun lähtevän hakemaan vauvaa meille. Järjestimme sitten pienet vauvansaapumisjuhlat, jotta hänen tulonsa olisi myönteinen asia perheellemme. Kuopus hoivasi juhlien jälkeen innokkaasti vauvaa.

Tiivis yhteydenpito sijoitetun lapsen vanhempiin kuuluu kuvaan.

– Luulen, että ikävät tunteet kohdistetaan yleensä viranomaisiin. Me sijaisvanhemmat emme ole kohdanneet mitään ikävää vanhempien taholta.

Lapset tapaavat ja soittelevat vanhempiensa kanssa sovittuina aikoina. Monesti lapset palaavatkin sijoituksen jälkeen kotiinsa tai siihen ainakin pyritään. Osan matka jatkuu Annikan perheen luota pidempiaikaiseen sijoitusperheeseen.

Suuret legopäät

Suuret legopäät odottavat huoneeseen uusia asukkaita. Kuva: Karkkipurkki-blogi

”Vauvan lähtö repii aivan palasiksi”

Eniten Annikaa sijaisvanhemmuudessa on hätkähdyttänyt se, miten vaikea lähdön hetki onkaan.

– Varsinkin kaikkien vauvojen, joita meillä on ollut vuosien varrella kolme, lähtö on tuntunut hirveältä. Se repii aivan palasiksi. Vauvoja tulee pidettyä niin paljon iholla ja sylissä, että heihin kiintyy voimakkaasti.

Kun sijoitus lähenee loppuaan, Annika yrittää haaveilla siitä, mitä kaikkea mukavaa he voivat oman perheen kanssa puuhata.

Hän kokoaa muistoksi kuvakirjan heillä vietetystä ajasta, mutta saattaa myös vielä kohdata lapsia uudelleen.

– Joidenkin luona olemme jopa kyläilleet. Joistakin lapsista saamme kuulumisia sukulaisilta tai uudelta sijaisperheeltä, Annika iloitsee.

– Useimmiten emme kuule lapsesta enää hänen lähtönsä jälkeen.

Vauva ei tule muistamaan aikaa, jolloin Annika piti hänestä sylissään ja kodissaan huolta. Annika tuskin unohtaa koskaan.

Annikan blogi: Karkkipurkki

Lue myös: Ryhtyäkö sijaisvanhemmaksi – mitä se vaatii?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä