Aseta lapselle rajat – helpommin sanottu kuin tehty! Näin pidät kiinni ja joustat sopivassa suhteessa

Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän rajat liittyvät hänen perustarpeisiinsa. Lapsen kasvaessa tarvitaan myös ajan- ja mediankäyttöön liittyviä sääntöjä.

Vanhempien tehtävä on päättää esimerkiksi päivärytmiin, syömiseen ja vaatetukseen liittyvistä asioista, lapsen mediankäytöstä, viikkorahasta, harrastusten sopivasta määrästä, kotiin kutsuttavien ystävien määrästä ja kyläilytahdista ja aikuisten hetkistä.

Rajattomuus kääntyy itseään vastaan

On normaalia, että lapsi kokeilee rajojaan. Kapina on merkki siitä, että hän luottaa aikuisiin ja uskaltaa näyttää kaikki tunteensa.

Temperamentti vaikuttaa kapinoinnin rajuuteen. Jos lapsi raivoaa rikkomalla tavaroita tai lyömällä, vanhempien kannattaa hakea apua esimerkiksi neuvolasta tai koulupsykologilta.

Ärhentelyn edessä ei kuitenkaan saa taipua. Jos lapsi oppii, että vanhempi antaa aina periksi, vanhemman auktoriteetti murtuu. Aikuinen tuntee olonsa voimattomaksi ja pikkutyranni turvattomaksi. Lapsi kaipaa sääntöjä tunteakseen turvallisuutta ja pysyvyyttä.

Väsymystään kiukuttelevan lapsen kanssa ei kannata neuvotella, vaan hänen rauhoittamisensa ja rajojen asettaminen on vanhemman vastuulla.

Aseta rajat iän mukaan

Sääntöjen asettaminen voi olla kinkkistä, jos perheessä on eri ikäisiä lapsia. Pientä pitää estää syömästä kiviä, isompaa pelaamasta liikaa. Myös lapsen itsemääräämisoikeus kasvaa iän myötä.

Näin luot rajat eri ikäisille lapsille:

Vauva: Rajojen luominen alkaa päivärytmistä. Vauvalle opetetaan lempeästi, että yöllä levätään ja päivällä seurustellaan. Tutin tilalle tarjotaan muita rauhoittumiskeinoja. Vauvalle maistatetaan eri makuja, vaikka kaikki eivät olisi heti suosikkeja.

Taapero: Maistattaminen jatkuu. Lapselle opetetaan, ettei herkkuja saa aina. Lapsi alkaa oppia kiellot. Häntä suojellaan sekä opettamalla että estämällä. Väsyneenä kiukuttelevan lapsen kanssa ei neuvotella, vaan hänet kannetaan pois kuralammikosta.

Leikki-ikä: Lasta opetetaan huolehtimaan tavaroistaan, syömisestä ja peseytymisestä. Lapsen kielelliset taidot kehittyvät ja sääntöjä perustellaan entistä enemmän. Omatoiminenkin lapsi taantuu joskus ja hänet pitää kantaa edelleen pois lammikosta.

Kouluikä: Lapselle annetaan vapautta ja velvollisuuksia, jotka koskevat läksyjä, kotitöitä ja kotiintuloaikoja. Lapsi hakee rajojaan vertailemalla: ”kaverikin saa tehdä näin”. Häntä kuullaan harrastuksiin ja kouluun liittyvissä asioissa, mutta vanhemmat tekevät suuret päätökset.

Keskustele: Onko meillä liian tiukat säännöt lapsille?

Jousta johdonmukaisesti

Sääntöjen tulisi olla johdonmukaisia. Vanhempi voi päättää, että lapsi saa syödä makeaa, mutta vain lauantaisin.

Kun karkkipäivästä tulee rutiini, lapsen ei tarvitse jatkuvasti kokeilla, muuttuisiko sääntö. Pettymykset vähentyvät, kun lapsi tietää, että sopimus on ja pysyy. Sinkoilevat säännöt taas aiheuttavat kapinaa, hämmennystä ja mielipahaa.

Säännöistä joustamisenkin pitää olla johdonmukaista. Vaikka lauantai olisi herkkupäivä, lapsi voi syödä juhlissa karkkia. Säännöistä voidaan poiketa esimerkiksi arjesta erottuvina hetkinä, kuten lomilla. Lapselle on kuitenkin kerrottava selkeästi, että loman jälkeen palataan tuttuun rytmiin.

Lähteet: Mannerheimin lastensuojeluliitto, Terveysnetti ja Keltinkangas-Järvinen, Liisa: Hyvä itsetunto (1994, WSOY)