Kasvatus 28.8.2017
TEKSTI Saga Wiklund
KUVAT iStock

Jari Sinkkonen ruutuajasta: ”Jos lapsen ajatukset pyörivät koko ajan pelissä, on tauon paikka”

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhemmat tuijottavat liikaa lasten peliaikoja sen sijaan, että miettisivät, missä lapsen ajatukset ovat.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Nykysukupolvet kasvavat ympäristössä, jollaista ei ennen ole ollut. Etenkin pelaaminen on jatkuva stressitila lapselle, sillä kaikki aistit ovat jatkuvasti valppaina ja lapsen täytyy reagoida peliin välittömästi.

Lapsen aivot ovat herkemmät kehittämään riippuvuuden kuin aikuisen aivot, ja pelaamiseen lapsi koukuttuu erityisen herkästi.

Sosiaalinen media ja pelit luovat lapsille todellisuuden, joka poikkeaa suuresti heidän omien vanhempiensa lapsuudesta. Tämä johtaa Sinkkosen mukaan ”toisenlaisiin ihmisiin ja toisenlaisiin ihmissuhteisiin”.

Jari Sinkkosella on ollut lapsiasiakas, joka sai peräti 2 000 WhatsApp-viestiä vuorokaudessa. Kukaan ei tällaista määrää tarvitse eikä hallitse – ruutuaika on Sinkkosen mielestä lisääntynyt lasten elämässä hallitsemattomasti.

Ruutuajasta ei pidä neuvotella

Vanhempien pitää Jari Sinkkosen mukaan laittaa lastensa ruutuajalle napakasti rajat. Sen voi tehdä käskemällä yksinkertaisesti ja ilman perusteluja, mieluiten vielä vailla tunteita: ”Nyt kone kiinni ja ulos leikkimään.” Olennaista on tietenkin myös se, että aikuinen uskoo itse siihen, mitä hän sanoo.

Lasten kanssa ei yksinkertaisesti kannata ruveta neuvottelemaan asioista, joista aikuiset päättävät. Jos perheessä on esimerkiksi päätös, että eskari-ikäinen poika saa pelata tunnin päivässä lauantaina ja sunnuntaina, niin silloin molempien vanhempien täytyy toteuttaa tätä johdonmukaisesti.

Peliajan määrä ei ole olennaisinta

Sinkkosen katse suuntautuu myös vanhempien antamaan esimerkkiin; hänestä on surkuhupaisaa katsoa julkisissa liikennevälineissä vanhempia pikkulasten kanssa. Valtaosa räplää älypuhelintaan, ja lapsi istuu rattaissa vieressä. Lapsi voisi kuitenkin kaivata juttuseuraa ja huomiota.

Sinkkosen mukaan avain digitaalisuuden kanssa selviämiseen on riittävän monipuolinen ajankäyttö ja elämän kokonaiskuva.

– Se, kauanko lapsi saa pelata, ei ole olennaisinta, vaan pitää miettiä, kuinka paljon hänellä on muuta elämässään, millainen on hänen persoonansa ja muuttuuko käyttäytyminen esimerkiksi pelaamisen jälkeen, Sinkkonen sanoo.

Hän kertoo esimerkin lapsesta, joka saa pelata puoli tuntia viikossa, mutta ajatukset pyörivät jatkuvasti peleissä ja lapsi kysyy monta kertaa päivässä, milloin saa pelata. Sinkkosen mielestä tällaisessa tilanteessa voisi hyvin pitää kuukauden paussin.

Pelin ikärajan pitää olla tiedossa

Ylikuormituksen määrä lapsella on siis täysin yksilöllistä, ja vanhemmat tuntevat yleensä parhaiten lapsensa. Peleihin koukuttuvat kaikenikäiset lapset.

Vanhempien pitäisi olla myös tietoinen heidän lastensa pelaamien nettipelien ikärajoista. Liian moni lapsi pelaa K-18-pelejä, joiden sisällöt ovat usein väkivaltaisia.

– Ongelma on siinä, että moni poika pelaa juuri siinä vaiheessa, kun heidän aivonsa kehittyvät voimakkaasti. Pelissä voidaan esimerkiksi eläytyä toisia tappavan psykopaatin rooliin.

Väkivaltaisten pelien pelaamisella on psykologisissa tutkimuksissa löydetty yhteys aggressiivisiin mielikuviin ja käytökseen, toista auttavan käyttäytymisen vähenemiseen ja empatiakyvyn turtumiseen.

Peleillä voi olla hyviäkin vaikutuksia: esimerkiksi Pokemon Go saa monet lapset ulos ja liikkeelle. Pelien avulla myös englannin taidot voivat kohentua.

Ärtyykö lapsi, kun pitää lopettaa?

Kun miettii sitä, mikä on lapselle sopiva määrä ruutuaikaa, voi pohtia, miten hän yleensä reagoi eri asioihin. Yksi riippuvuuden selvä merkki on, jos lasta on vaikea saada pois pelimaailmasta tai hän on ärtynyt sen jälkeen. Vanhemman on keskusteltava lapsen kanssa ja pystyttävä sanomaan, että nyt riittää.

Tai sitten voi tehdä esimerkiksi kuten eräässä kuusilapsisessa perheessä.

– Vanhemmat olivat tehneet operaattorin kanssa sopimuksen, että systeemit katkeavat kello 18. Lapset tiesivät, ettei sen jälkeen voi enää pelata. Se oli paljon parempi, kuin että äiti tai isä koko ajan hoputtaa, Sinkkonen sanoo.

Runsaalla ruutuajalla on myös yhteys makeannälkään, jota peleihin liittyvä stressi voi lisätä, ja liikunnan vähenemiseen ja sitä kautta lapsen fyysisen kunnon huononemiseen.

Jari SInkkonenLähde: Jari Sinkkonen luento aiheesta ”Lapset ja nuoret digitaalisessa maailmassa: Mahdollisuuksia ja uhkia” Kansainvälisellä aivoviikolla järjestetyssä, Aivosäätiön Kehittyvät aivot -seminaarissa 13.3.2017 Helsingin yliopistolla. (Linkki luentoon.)

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: