Koulun aloittaminen on iso muutos

Koulupäivä on raskaampi kuin hoitopäivä, sillä koulussa on iso ryhmä ja oppimistavoitteet. Iltapäivällä ja illalla lapsi tarvitsee rauhaa ja aikaa vapaalle leikille, ei niinkään harrastuksia.

Ikäluokista noin 96 prosenttia käy esikoulun; siitä on selkeästi tullut vuosi, jona aikana lapsia valmistellaan kouluun. Esikoululainen on päiväkodissa tottunut olemaan vanhin, mutta koulumaailmassa hän on nuorin.

Esiopetuksessa lapsi ei ole vastuussa oppimisestaan. Ekaluokkalainen sen sijaan huolehtii repusta ja läksyjen merkkaamisesta itse. Vanhempi voi auttaa repun pakkaamisessa ja läksyissä ja tarkistaa, että ne on tehty. Joku osaa tehdä nämä itsenäisesti jo seitsenvuotiaana, toinen voi tarvita apua vielä monta vuotta.

Jos vastuun omaksumisessa on pulmia, palkkiosysteemistä voi olla apua. Aina kun lapsi muistaa itse tehdä läksyt, hän saa merkin ja viittä merkkiä juhlistetaan yhdessä. Koulunsa aloittavilla ekaluokkalaisilla päivän ponnistelut purkautuvat helposti kotona väsymyksenä.

Lapset heijastavat vanhempiensa asenteita koulua kohtaan. Siksi aikuisten kannattaa suhtautua muutokseen myönteisesti, vaikka koulunalku pelottaisi omien muistojen vuoksi. Kouluun menijän alkuinnostusta kannattaa suojella, ja koulutien alussa – ja myöhemminkin – kannattaa huolehtia riittävästä unesta. Ekaluokkalainen tarvitsee vähintään kymmenen tunnin yöunet. Univaje vaikuttaa käytökseen ja kykyyn oppia.

Lapsen kouluvalmiutta tutkitaan yleensä esikoulukeväänä. Jos tiedetään, että lapsi tarvitsee erityistä tukea, hänen koulunsa alku suunnitellaan mahdollisimman hyvin erityislastentarhanopettajan, koulun erityisopettajan, psykologin ja opettajan yhteistyöllä. Tiedon siirtyminen esiopetuksesta kouluun on tärkeää, jotta lapsi saa tarvitsemaansa tukea.

Pieni koululainen tarvitsee:

• läksyjen valvontaa
• apua repun pakkaamiseen
• liikuntavarusteet
• sään mukaisia vaatteita
• vähintään 10 tuntia yöunta
• kannustusta
• rauhaa olla vapaasti ja leikkiä

Iltapäiväkerhoon vai kotiin?

Harvat vanhemmat haluavat ekaluokkalaisensa viettävän yksin kotona pitkiä iltapäiviä. Iltapäivähoitopaikat ovat turvallisia, mutta niiden hälinä ja väkimäärä voivat väsyttää lasta koulupäivän jälkeen. Muitakin hoitoratkaisuja ystävien, naapurien tai sukulaisten avulla kannattaa harkita, vaikkapa osaksi viikkoa. Vanhemmilla on myös oikeus Kelan osittaiseen hoitorahaan, jos he lyhentävät työaikaansa lapsen kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana.

Joskus lapsi voi ryhmän jäsenenä toimia toisin kuin kotona. Kotona rauhallinen lapsi voi olla koulussa vilkas ja levoton. Kaverisuhteiden muotoutuminen ja pahin peikko, koulukiusaaminen, huolestuttavat monia vanhempia etukäteen. Jokaiselle löytyy yleensä joku kaveri yhteisten leikkien kautta.

Lasten sosiaaliset suhteet ovat monimutkaisia: jo leikki-iässä lapset jakautuvat ryhmissä suosittuihin, torjuttuihin, huomiotta jätettyihin sekä keskimääräisessä tai ristiriitaisessa asemassa oleviin. Asemaansa voi muuttaa, ja ystävyyden taitoja voi oppia ja opettaa. Vanhemmat ovat tässä avainasemassa. Lapsen taidot kehittyvät, kun vanhemmat järjestävät hänelle tilaisuuksia tutustua muihin lapsiin, neuvovat häntä ystävyyssuhteiden kiemuroissa ja tarvittaessa puuttuvat niihin.

Puutu kiusaamiseen

Jos lapsen kertomus koulupäivästä kuulostaa oudolta, kannattaa soittaa opettajalle ja kysyä, mitä on tapahtunut. Samoin jos lapsi on monena aamuna peräkkäin haluton lähtemään kouluun, syytä voi miettiä opettajan kanssa. Kun kiusaamisiin puututaan ja niiden olemassaolo myönnetään, niihin voi myös puuttua.

Jos ystävien löytäminen on lapselle vaikeaa tai häntä kiusataan, asia kannattaa ottaa puheeksi opettajan kanssa jo alaluokilla, ennen kuin lapselle ehtii muodostua torjutun tai huomiotta jätetyn lapsen sitkeä maine. Vanhemmat voivat jutella lapsen kanssa siitä, millä tavalla käyttäytyvistä koulukavereista yleensä tykätään. Kuka ei tykkäisi auttavaisesta ja ystävällisestä kaverista?