Vapaa-aika 30.08.2019 Päivitetty 21.08.2023

Lankeatko sinäkin tähän lastenkirjoissa? Nämä aiheet innostavat lapsia sukupuoleen katsomatta

Ötökät, kakka ja tubettajat. Niihin keskittyvä tietokirjallisuus yleensä kiinnostaa lasta sukupuolesta riippumatta.

Teksti
Anniina Rintala

Ostitko sinäkin tytölle satukirjan ja pojalle hauskan faktapläjäyksen urheilulajeista?

Lasten tietokirjapäivää vietetään Suomessa perjantaina 30.8. Teemapäivän vietto näkyy muun muassa kirjastoissa ympäri Suomen.

Lapsillekin tietokirjallisuutta löytyy monen makuun, mutta tietokirjoja annetaan lahjaksi selvästi enemmän pojille kuin tytöille.

Planin teettämän tutkimuksen mukaan tytöille ostetaan enemmän satukirjoja, kun taas pojat saavat satu- ja faktakirjoja lähes yhtä paljon. Tutkimuksen vastaajista 18 prosenttia osti tytölle faktapainotteisen kirjan. Poikien kohdalla vastaava luku oli 29 prosenttia. Tutkimus julkaistiin viime vuoden lopulla.

– Poikien ehkä ajatellaan olevan kiinnostuneempia faktapohjaisista kirjoista. Kyse voi myös olla siitä, että jos poikalapsi toivoo esimerkiksi jotakin peliä lahjaksi, hänelle ostetaan myös samaan aihepiiriin kuuluva kirja, arvelee Suomalaisen Kirjakaupan lasten- ja nuorten kirjojen tuotepäällikkö Kirsti Laalo.

Lapsia kannattaa tutustuttaa monenlaisiin kirjoihin. Kirjavalinnat vaikuttavat siihen, mihin lapset ajatuksensa suuntaavat. Siksi lasten tietokirjat ansaitsevat paikkansa sekä tyttöjen että poikien kirjakorissa.

Lue myös: Satuprinsessa Madeleine! Kuninkaallisen odotettu lastenkirja viipyi pitkään – syynä tunteikas aihe ja kolmen lapsen arki

Onko sitten tietokirjoja, jotka kiinnostaisivat sukupuolesta riippumatta kaikkia lapsia? Laalo vinkkaa, että muun muassa pienemmille lapsille tällaisia vaihtoehtoja voisivat olla eläimiä, eritteitä ja ihmisen anatomiaa käsittelevät kirjat. Myös musiikki kiinnostaa: toiminnalliset laulukirjat ovat nousseet vuosien varrella suosituiksi.

Eräänlainen uusi lastenkirjatyyppi on sankaritarinat, jotka voivat isompana innostaa elämäkertojen lukijaksi. Myös tubettajia käsittelevät kirjat ovat hittejä.

Ainakin nämä lasten tietokirjat ovat valloittaneet sekä poika- että tyttölukijat.

Katie Daynes: Tutki! Kakkaa (Oppi&Ilo)

Kaikki maailman kysymykset ja vastaukset kakasta: Miten kakkaa käytetään hyödyksi? Minkä eläimen kakka on pinkkiä? Minne kaikki kakka menee?

Soili Perkiö: Soiva laulukirja (Tammi)

Soiva laulukirja on noussut yhdeksi kestosuosikeista lapsiperheissä. Kirjasta löydät tunnetuille ja muutamille vähemmän tunnetuilla lauluille sanat, ja melodia soi nappia painamalla.

Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita kaikille (Into)

Sankaritarinoita (kaikille) kertoo uskomattomia tositarinoita iltasatumuodossa eri vuosikymmeniltä. Kirjan sankarit ovat kulkeneet omia polkujaan, rikkoneet lasikattoja tai tehneet ennakko­luulottomia valintoja. He ovat erinomaisia esikuvia lapsille ja aikuisille.

Miklu: Paras kirja ikinä (Otava)

Supersuosittu tubettaja Miklu päästää lukijan päänsä sisään: kompaktista paketista löydät noloimmat tarinat, parhaat neuvot ja hämärimmät piirustukset.

Dorling Kindersley: Ötökänmetsästäjä (Readme.fi)

Ötökkätutkijat hoi! Luonto-opas on samalla hauska tehtäväkirja. Settiin kuuluu myös välineitä luontotutkimukseen. Näiden avulla pääset perehtymään ötököiden ihmeelliseen maailmaan.

Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Suomalaisen kirjakaupan kanssa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X