Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Lapselle ei saa koskaan sanoa, että hän on ujo”

Ujoa lasta ei saa jättää sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle. Häntä pitää rohkaista toisten lasten seuraan, mutta se pitää tehdä oikein ja lapsen omassa aikataulussa. Muuten se voi heikentää hänen itsetuntoaan.

– Lapselle ei saa koskaan sanoa, että hän on ujo. Muuten hän alkaa ajatella olevansa ujo, sanoo temperamenttitutkimuksen uranuurtaja, professori ja psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen.

Ujous mielletään yleensä negatiiviseksi ominaisuudeksi. Lasta kehutaan harvoin siitä, että hän on niin ihanan ujo, vaan ominaisuutta luonnehditaan enemmänkin negatiiviseen sävyyn ”kissako kielesi vei” -kysymyksillä.

– Lapsi oppii varhain, että hänen pitäisi olla reipas ja rohkea. Jos häntä moititaan ujoksi, hän alkaa ajatella olevansa huono. Se nakertaa jo varhaisessa vaiheessa hänen itsetuntoaan. Aikuisten ja ympäristön käsissä on, millaiseksi ujon lapsen itsetunto lopulta muodostuu.

Ujouden tunteen voi kadottaa

Ujous on synnynnäinen ja perinnöllinen ominaisuus. Se on myös yllättävän yleinen piirre, sillä kolmasosa ihmisistä on ujoja.

– Ujot ja varautuneet ihmiset kokevat sosiaaliset tilanteet epämiellyttävinä. Yllättävässä sosiaalisessa tilanteessa ujot salpautuvat ja joutuvat hetken miettimään, menevätkö mukaan.

Ujouden tunne on fysiologinen ominaisuus. Sille ei voi mitään, eikä tarvitsekaan voida.

– Ujous on yksi pysyvimpiä ominaisuuksiamme, eikä häviä mihinkään. Ujouden tunteen voi kuitenkin kadottaa. Lapsi voi oppia toimimaan niin, ettei ujous haittaa hänen elämäänsä. Silloin hänen ei tarvitse jättää kivoja asioita väliin siksi, että ujostuttaa.

Aina ei ole helppoa olla rohkea.

Toisten lasten joukkoon

Ujollakin lapsella voi olla suuri tarve olla toisten kanssa. Hän ei vain tiedä, miten heidän joukkoonsa mennään. Lapsi tarvitsee siihen aikuisen rohkaisua.

– Ujoa lasta ei saisi päiväkodissakaan jättää leikkimään yksin, vaikka näyttäisi siltä, että hän viihtyy yksin. Aikuisten tehtävänä on pitää huolta ujommista lapsista ja vetää heidät leikkiin mukaan.

Lasta on tärkeää kannustaa sosiaalisuuteen, mutta häneltä ei saa vaatia itsenäisyyttä ja rohkeutta liian varhain.

– Jos 2–3-vuotias lapsi ei halua mennä mihinkään, ei häneltä saa sitä vaatia. Lapsi hakee silloin ensisijaisesti turvallisuudentunnetta, joka hänelle pitää tarjota.

Vanhempaa lasta sen sijaan kannattaa jo rohkaista muiden joukkoon. Sillä tavalla lapsi vähitellen oppii, että toisten seurassa on hauskaa. Aikuisen tuki ja mukanaolo on tärkeää etenkin alussa, kun lapsi harjoittelee sosiaalisissa tilanteissa olemista.

– Aluksi kannattaa kutsua yksi kaveri lapsen kotiin ja ohjata lapsia leikkimään yhdessä. Vähitellen voi kutsua kylään useampia lapsia tai mennä kodin ulkopuolelle leikkimään. Kun lapsi saa turvallisia kokemuksia toisten kanssa leikkimisestä, hän alkaa nauttia siitä ja oppii menemään leikkiin mukaan, Keltikangas-Järvinen tietää.

Miksi kaikkien pitäisi olla rohkeita?

Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan rohkeutta ja sosiaalisia taitoja. Monesti ajatellaan, että sosiaaliset lapset menestyvät elämässään paremmin kuin aremmat.

– Vielä 30 vuotta sitten ujous ja varautuneisuus ennustivat hyvää koulumenestystä. Nykyään ajatellaan, että kaikkien lasten pitäisi olla reippaita ja rohkeita. Sosiaalisuuteen liitettävät oletukset eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, eivätkä ennusta sitä, mitä niiden kuvitellaan ennustavan. Miksi siis kaikkien lasten pitäisi olla sosiaalisia ja rohkeita?

Ujouteen liittyy myös paljon positiivisia piirteitä, kuten empaattisuus ja kyky kuunnella toista. Ujot lapset heräävät nopeammin tajuamaan, miltä toisesta tuntuu ja ovat aikuisenakin empaattisempia.

Ujous ei poista sosiaalisuutta, eikä sosiaalisia taitoja.

– Ujommat ovat usein jopa sosiaalisesti taitavampia, koska he ovat parempia kuuntelijoita. Ujon lapsen vastuuntunto ja kyky huolehtia itsestään heräävät huomattavasti aiemmin kuin aktiivisilla lapsilla.