Miten lapselle voi puhua rahasta? Näin aloitat

Etkö tiedä kuinka puhuisit lapsellesi rahasta? Viimeistään nyt kannattaa aloittaa, sillä lapsuudessa opitut taloustaidot luovat hyvän perustan tulevaisuuteen.

Kaupallinen yhteistyö: Santander

Lapsi tarvitsee rahankäytössä aikuisen opastusta ja rahasta kannattaakin alkaa puhumaan jo pienille lapsille. Tutkimusten mukaan vanhempien tyyli puhua rahasta ja käyttää sitä periytyvät.

Monille suomalaisille rahasta puhuminen on silti edelleen tabu ja arjen talouteen liittyvät perustaidot ja -sanasto ovat vaikeita. Miten lapsesta oikein kasvatetaan vastuullinen rahankäyttäjä? Entä kuinka pienelle lapselle voi alkaa puhua rahasta ja miten?

Santander yhdessä Talous ja nuoret TAT -yhdistyksen kanssa opastaa vanhempia ottamaan taloustaidot osaksi lapsen arkea jo pienestä pitäen.

Rahasta kannattaa alkaa puhua varhain.

”Lapset leikkivät kauppaleikkejä jo ennen kouluikää, moni saa ensimmäisen puhelimen koulutielle astuessaan ja pankit myöntävät pankkikortteja jo 7-vuotiaille”, kertoo Talous ja nuoret TATin opettajien talouskoulutuksen asiantuntija Eija Seppänen.

Rahasta kannattaa Seppäsen mukaan puhua avoimesti osana perheen arkisia rutiineja. Esimerkiksi kaupassakäynti on hyvä keino harjoitella rahataitoja lapsen kanssa ikätasoisesti.

Lapsen kanssa voi tehdä yhdessä ostoslistan, miettiä paljonko rahaa on käytettävissä ja antaa lapsen itse hoitaa punnitsemisen tai käteisellä maksamisen.

LUE MYÖSTiedätkö mihin rahasi riittävät? Testaa helpon laskurin avulla

Eri perheissä eri tavat

Rahankäyttöä rajaavat perheen käytössä olevat tulot, ja elämäntilanteita on yhtä monta kuin perheitäkin. Lisäksi rahankäytössä on usein kyse arvovalinnoista: mihin meidän perheessämme halutaan panostaa ja mistä säästää?

Viimeistään kouluiässä lapsi alkaa kiinnittää huomiota siihen, että kavereiden perheissä tehdään hankintoja eri tavalla kuin kotona. Lapsen ymmärrystä lisää arjen valintojen auki selittäminen.

Voi kertoa lapselle mistä raha tulee, mihin se menee ja minkälaiset asiat juuri meidän perheessä pitää hoitaa.

”Kun lapsi ymmärtää, että perheitä on erilaisia, hänen on helpompi ymmärtää, miksi kotona toimitaan niin kuin toimitaan.”

Lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin. Seppäsen mukaan kannattaakin kuunnella lapsen omaa kiinnostusta rahaa kohtaan ja kertoa hänelle lisää aiheesta, kun kysymyksiä herää. Tähän vaikuttaa myös lapsen ikä.

Alakoululainen voi harjoitella oman rahan käyttöä pienillä summilla lähikioskilla. Tavoitteellisemmasta ja monimutkaisemmasta rahankäytöstä voi sen sijaan alkaa puhua yläkouluiässä.

15-vuotias pystyy jo tekemään itsenäisesti erilaisia sopimuksia, ja täysi-ikäisyyden lähestyessä ajankohtaiseksi tulevat arjen taloudenhoitoon kuuluvat asiat, kuten vuokranmaksu. Lukio- ja ammattikouluikäisten kohdalla tieto syventyy myös isompiin rakenteisiin: miten yhteiskunta toimii, mikä on yritysten ja työntekijöiden rooli ja millaisia systeemejä maailmantalouteen liittyy.

”Uteliaisuus ja kiinnostus isompiakin ilmiöitä kohtaan lähtee aina aluksi omasta kukkarosta.”

Näin puhut lapselle rahasta

Rahasta puhumisen voi aloittaa alle kouluikäisille esimerkiksi laskemalla yhdessä lapsen kanssa kolikoita ja seteleitä. Näin lapsi hahmottaa mitä raha tarkoittaa konkreettisesti.

Rahahuolia? Älä tee rahasta tabua

Jos perheessä on rahavaikeuksia, on aikuisen tehtävä varjella lasta huolelta. Se ei silti tarkoita raha-asioista vaikenemista.

”Perheen rahahuolia on parempi käsitellä jollain tasolla arjessa sen sijaan, että niistä vaikenisi. Muuten lapset tekevät itse omia tulkintojaan asioista.”

Seppänen uskoo, että kodin asenteet rahasta puhumiseen heijastuvat myös luokkahuoneeseen. Jos raha on kotona tabu, saattaa lapsi laittaa korvat kiinni myös koulussa asiasta puhuttaessa.

Ilmiöön on onneksi olemassa ennaltaehkäisevä lääke: avoin ja arkinen rahasta puhuminen.

Santander on mukana tukemassa Talous ja nuoret TAT -yhdistystä nuorten talouskasvatuksessa. Santander on muun muassa ollut tuottamassa oppimateriaaleja Jyväskylän avoimen yliopiston Oman talouden hallinta –kurssille, joka on avoin myös lukiolaisille. Lue lisää Santanderin vastuullisuudesta täältä.

Santanderin vinkit rahasta puhumiseen – 5 helppoa askelta

  1. Laskekaa yhdessä seteleitä ja kolikoita

    Rahasta puhumisen voi aloittaa alle kouluikäisten kanssa esimerkiksi laskemalla yhdessä kolikoita ja seteleitä. Näin lapsi hahmottaa mitä raha tarkoittaa konkreettisesti.

  2. Ota leikit oppimisen avuksi

    Alle kouluikäisen lapsen kanssa voi leikkiä esimerkiksi kauppaleikkejä.

  3. Hyödynnä arkiset tilanteet

    Ota lapsi mukaan kauppareissulle ja anna hänen maksaa kassalla ostokset ja hoitaa puhuminen. Näin lapsi saa käytännön kokemuksen rahan käsittelystä.

  4. Keskustelkaa viikko- tai kuukausirahasta

    Viikko- tai kuukausirahan avulla lapsi voi alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan omaa rahankäyttöään pienillä summilla. Opeta lapselle, että rahaa saadaan ansaitsemalla. Voisiko lapsi esimerkiksi osallistua perheen askareisiin siivoamalla oman huoneensa tai viemällä roskat?

  5. Kannusta säästämään

    Säästöpossu on mukava ja helppo keino opettaa lasta laittamaan rahaa säästöön. 

LUE MYÖSTiedätkö mihin rahasi riittävät? Testaa helpon laskurin avulla

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi