Kasvatus 12.10.2016 Päivitetty 23.08.2021

Onko lapsillasi iso ikäero? Janna Rantalan 7 vinkkiä vanhemmille

Kuinka huomioida isompia lapsia, kun perheeseen syntyy vauva? Lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo vanhempia, joiden lapsilla on iso ikäero.

Teksti
Matilda Katajamäki
Kuvat
iStock

1. Koululainenkin tarvitsee vanhempien aikaa

Vaikka koululainen ei enää ole niin näkyvästi tarvitseva, hänkin käy läpi tärkeitä vaiheita, joissa hän tarvitsee vanhempiansa. Vauvakiireidenkin keskellä pitäisi siis ottaa aikaa kuunnella isosiskon tai -veljen iloja ja suruja.

Lue myös: Sano nämä 10 asiaa lapsellesi joka päivä

2. Olisiko sopiva hetki kertoa, miten lapset saavat alkunsa?

Kouluikäiset miettivät pieniä lapsia enemmän sitä, kuinka vauva on tehty. Heistä voi olla noloa, että vanhemmat ovat harrastaneet seksiä. Seksiasioita ei tarvitse tässä yhteydessä selostaa, mutta nyt voi toisaalta olla hyvä hetki puhua niistä.

Lue myös: 10 kysymystä lapsen seksuaalisesta kehityksestä

3. Muistelkaa isosisarusten vauva-aikoja

Kateuteen vauvaa kohtaan auttaa se, että muistellaan yhdessä isomman lapsen vauva-aikoja ja katsellaan valokuvia. Häntäkin odotettiin samalla tavalla innostuneina ja jännittyneinä, ja hänelläkin oli oma tähtihetkensä.

Lue myös: Näin käännät sisaruskateuden vahvuudeksi

4. Anna sisarusten hoitaa vauvaa

Älä varaa vauvaa itsellesi, vaan anna sisarussuhteen syntyä. Anna isojen sisarusten touhuta vauvan kanssa ja hoitaa häntä, jos mahdollista.

Lue myös: Sisaruksilla ikäeroa 12 vuotta – äiti paljastaa ison ikäeron hyvät ja huonot puolet

5. Anna tilaa myös negatiivisille tunteille

Jos lapsi suhtautuu uuteen sisarukseensa välinpitämättömästi tai kielteisesti, kuulostele, mistä tämä suhtautuminen syntyy. Oletko huomioinut isoa lasta tarpeeksi, vai tunteeko hän olonsa osattomaksi? Joskus isolle lapselle voi tulla tunne, että hän ei olisi enää oikeutettu rakkauteen, läheisyyteen ja huomioon. Anna myös negatiivisten tunteiden olla läsnä.

Lue myös: Toinen lapsi tulossa – riittääkö rakkaus kahdelle?

6. Puhu erilaisista perhesuhteista

Uusperheissä, joissa sisarukset eivät ehkä asu koko aikaa, kateuden ja tasapuolisuuden kysymykset ovat vielä enemmän esillä. Puhukaa erilaisista perheistä ja perheen sisäisistä ryhmistä ja suhteista. Älä estä sisarussuhteen syntymistä, mutta älä myöskään pakota sitä.

Lue myös:
Näin teet uusperheestä perheen
Mikä on paras ikäero sisaruksille? Vanhemmat listasivat eri ikäerojen hyödyt ja haitat

7. Anna lapsen olla ylpeä

Monet koululaiset ovat ylpeitä siitä, että perheeseen tulee vauva, ja kokevat sen ”meidän vauvaksi”. Niin myös minä: olin kymmenvuotias, kun perheen kuopus syntyi. Olin koulussakin ihan sankari.

Lue myös:
Milloin on oikea aika tehdä toinen lapsi? Asiantuntija neuvoo
Iltatähti tulossa – mitä teen toisin

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 9/2016.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X