Perhe-elämä 18.03.2020 Päivitetty 19.03.2020

Kuinka estää taudin tarttuminen perheenjäseneltä toiselle? 9 keinoa, joita kannattaa kokeilla

Jos joku perheestä sairastuu, viruksen tarttuminen muihin ei kuitenkaan ole aivan vääjäämätöntä.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Virukset tarttuvat kotona herkästi perheenjäseneltä toiselle pisara- ja kosketustartuntoina. Taudin tarttuminen pojalta isälle ja pikkusiskon kautta vielä äidillekin on harmittavan tuttu kierre.

Esimerkiksi flunssan voi saada samassa huoneessa yskivältä ihmiseltä, ja norovirus voi tarttua ovenkahvasta. Uusi koronavirus tarttuu tarttuu ensisijaisesti yskimisen ja aivastamisen kautta.

Vaikka taudin tarttumista perheenjäseneltä on vaikea välttää, se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Listasimme 9 keinoa estää viruksen tarttuminen kotona.

1. Peskää käsiä! Ainakin 20 sekuntia

Huolellinen käsienpesu on yksinkertaisin keino ehkäistä taudin tarttuminen. Pese käsiä usein, jos joku perheenjäsenistä on sairaana. Tärkeintä on kuitenkin pestä kädet ennen ruokailua, kotiin tullessa ja wc-käynnin jälkeen.

Pese kädet vedellä ja saippualla vähintään 20 sekunnin ajan. Älä koskettele kasvojasi, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Käsienpesu on tehokkaampi tapa ehkäistä tautien tarttumista kuin käsidesin käyttö, joten kotona ei tarvitse käyttää käsidesiä.

2. Heitä nenäliinat heti roskiin

Virukset tarttuvat helposti pärskeistä ja räästä, joten käytetty nenäliina on laitettava heti roskiin.

Jos joudut niistämään lapsen nenää ja siivoamaan hänen nenäliinojaan, pese kädet sen jälkeen, kun olet heittänyt nenäliinan roskikseen.

3. Taudin tarttuminen: kaikille oma käsipyyhe

Taudit voivat levitä perheenjäseneltä toiselle pyyhkeiden kautta. Sairastuneelle on hyvä varata oma käsipyyhe ja vaihtaa kaikkia pyyhkeitä usein.

Vuodevaatteisiin pätee sama sääntö. Älä esimerkiksi anna kenenkään lainata kipeän henkilön tyynyä. Korvamerkitkää sairastajan sohvatyyny hänen käyttöönsä olohuoneessa.

Pyyhkeiden vaihtaminen on yksi keino estää taudin tarttuminen.

Kun kotona jyllää viruksia, pyyhkeet kannattaa vaihtaa usein.

4. Hammasharjat omiin mukeihin

Onko teillä tapana säilyttää koko perheen hammasharjat samassa mukissa? Jos perheestä joku sairastuu, siirtäkää hänen hammasharjansa muista erikseen, jotta pöpöt eivät pääse leviämään hammasharjasta toiseen.

Vaihdathan hammasharjan aina sairastettuasi tartuntatautia.

5. Putsaa nämäkin pinnat puhtaiksi

Taudin tarttuminen on mahdollista pintojen välityksellä henkilöltä toiselle. Esimerkiksi norovirus voi säilyä hengissä kodin pinnoilla useita vuorokausia. Koronavirus ei säily pinnoilla tartuttavana pitkään, mutta pintojen putsaaminen on silti fiksua.

Puhdista ainakin kaikkien ovien ja jääkaapin kahvat, valokatkaisimet, kaukosäädin, hanat, kylpyhuoneen ja keittiön erilaiset pinnat, lelut, puhelin, tabletti, tietokoneen näppäimistö ja hiiri.

Käytä kullekin pinnalle sille soveltuvaa pesuainetta.

6. Taudin tarttuminen: omat astiat

Taudit voivat tarttua perheenjäseneltä toiselle likaisista astioista. Älä esimerkiksi anna kipeän lapsen juoda samasta lasista kuin sinä.

Kädet on myös hyvä pestä sen jälkeen, kun on koskenut kipeänä olevan perheenjäsenen tiskeihin.

Viruksen tarttuminen on mahdollista juomalasista.

Pidä kipeän lapsen juomalasi muista erillään.

7. Ottakaa influenssarokotus vuosittain

Influenssarokote on paras suoja influenssaa vastaan. Rokotuksen saavat ilmaiseksi esimerkiksi kaikki alle 7-vuotiaat lapset, alle 6 kuukauden ikäisten lasten vanhemmat sekä raskaana olevat naiset.

Rokotuksen avulla voidaan estää sekä influenssaan että sen jälkitauteihin, kuten korvatulehdukseen ja keuhkoputkentulehdukseen, sairastuminen.

8. Taudin tarttuminen: harkitse hengityssuojainta

Se voi näyttää hassulta, mutta alkaa houkutella mahataudin toisella perhekierroksella. Hengityssuojaimen käyttö voi olla fiksua helposti tarttuvien tautien, kuten koronaviruksenkin, ehkäisemiseksi.

THL suosittelee hengityssuojaimen käyttöä koronavirusinfektioon sairastuneiden potilaiden kanssa samassa taloudessa asuville. Myös koronapotilas voi käyttää hengityssuojainta, jotta hän välttää tartuttamasta muita.

9. Tehkää yhdestä huoneesta sairastupa

Perheenjäseniä on mahdoton täysin eristää toisistaan, sillä yleensä sairastunut tarvitsee muiden apua. Jos etäisyyttä on mahdollista pitää, se kuitenkin kannattaa. Yhdestä makuuhuoneesta voi tehdä sairastuvan, jossa on ainakin riittävästi nenäliinoja, roskis, juotavaa ja tekemistä sairastuneelle.

Sairastuvassa vierailua on myös hyvä rajoittaa. Jos esimerkiksi lapsi sairastuu, voi olla järkevää sopia, kuka perheenjäsenistä ensisijaisesti hoitaa lasta, jotta kaikki eivät altistu taudille.

Jos sairastunut yskii ja pärskii paljon öisin, hänen voi olla hyvä nukkua muista erillään.

Lähteet: Business InsiderTHL, Terveyskirjasto, WebMD

Lue myös: 9 keinoa torjua lapsen flunssa, joista yksi on ylivoimaisesti tehokkain

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X