Kuinka monta yötä lapsi voi olla mummolassa? Näin lukijat vastasivat!

Kysyimme lukijoilta, kuinka moneksi yöksi he jättäisivät lapsensa mummolaan hoitoon. Vastaukset vaihtelivat suuresti: Toisille isovanhemmat ovat suuri ilo, toisilla ei ole mahdollisuutta yökyläilyyn ollenkaan. Joskus vanhemman ikävä saattaa myös ajaa lapsen toiveiden ohi.

Teksti Kia Toivanen
mummi

Mummolaan, sukulaisille, kavereille… lapsen yökyläilyt tulevat ajankohtaisiksi ennemmin tai myöhemmin.

Sopiva yökyläilyaika kasvaa usein sitä mukaa kuin lapsikin. Monet vanhemmat noudattavat helppoa 1 yö per ikävuosi -periaatetta.

Jokainen lapsi on kuitenkin yksilö. Yhdelle iskee ikävä hyvinkin nopeasti teini-iässäkin, kun taas toinen on jo leikki-iässä mielellään reissussa vaikka useamman viikon.

Kaunis karuselli -blogin Tanja kertoi kirjoituksessaan, kuinka hänen nelivuotias Olivia-tyttärensä vieraili kesällä mummolassa kaksi viikkoa putkeen. Olivia yökyläili mummolassa viikon ajan jo ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, joten pitkät vierailut kaukana asuvan mummon luona olivat hänelle tuttuja.

Kuinka moneksi yöksi Kaksplussan lukijat päästäisivät lapsensa kyläilemään mummolaan? Näin te vastasitte.

Isovanhemmat ja lapsi viihtyvät yhdessä pitkiäkin aikoja

Kaksplussan Facebook-sivuilla monet vanhemmat kommentoivat, että isovanhemmat ovat lapselle suuri rikkaus. Jos heidän vointinsa ja kuntonsa sallii, lapsi saa viettää isovanhempien luona pitkiäkin aikoja, jos itse niin haluaa.

Niin monta päivää kuin itse haluavat. Viisi päivää on tainnut olla pisin, lapsi on 2 v 8 kk.

Meillä myös mummu ollut vahvasti mukana vauvasta asti. Nyt neiti 2 v 3 kk on yleensä kolme päivää mummulassa. Puhuu jo paljon, niin on helppo kysellä haluaako jo kotiin tai onko kotiin ikävä. Viikko on vielä turhan pitkä aika.

Riippuu isovanhempien iästä ja jaksamisesta, menee siinä helposti useempikin viikko. Meillä ollut siskon tytöntyttö mummolassa kesäisin 3–4 viikkoa jo parivuotiaasta asti, samoin oli kyllä äitinsäkin aikoinaan.

Johtuu isovanhempien iästä ja kunnosta. Viikko 3-vuotiaan kanssa mennyt kivasti. Ihanaa yhdessäoloa.

Iso osa vanhemmista pitää lyhyitä kyläilyjä arvossaan

Suurempi osa vanhemmista kuitenkin suosi lyhyempiä, vain yhden tai kahden yön kyläilyjä.

Max 18 h on ollut. Vuorokaudeksi pystyisin 1-vuotiaan jättämään.

Nuorimmat olleet max. 2 yötä. Vanhin sitten jo enemmän. (Nuorimmat nyt 2, 3 ja 5, vanhin 10).

Yhdeksi yöksi. 3 v.

Lapsi mummolassa tarkoittaa vanhemmille pientä lomaa.

Onko lapsenlapsesta isovanhemmalle iloa vai vievätkö kyläilyt kaikki voimat?

Lyhyille kyläreissuille voi olla monia syitä, kuten se, ettei omia vanhempia halua rasittaa lastenhoidolla liikaa. Toisaalta voi olla, ettei lapsilla ole mummolaa, jossa ylipäätään voisi kyläillä.

Pari päivää… Vaikka mun äiti on auttanutkin paljon, niin joku raja on hänenkin jaksamisellaan, vaikkei mikään ikäloppu olekaan.
Omilla lapsilla ei ole sellaista mummulaa, jossa voisivat olla ollenkaan. 

Vanhemmat eivät halua olla erossa lapsistaan

Lapsen yökyläilyt ovat monen asian summa. Lapsen persoonallisuus, kodin ja mummolan välimatka, suhteet isovanhempiin ja mieluisat askareet vaikuttavat kaikki siihen, miten pitkään lapsi haluaa, jaksaa tai ylipäätään voi olla yökylässä.

Joskus voi olla myös niin, ettei vanhempi halua päästää lastaan pitkille vierailulle itsensä takia. Vaikka lapsi pärjäisikin, vanhempi on se, jolle tulee ensimmäisenä ikävä.

En pystyisi olemaan erossa pitkään, eikä ole edes mummolaa joka ottaisi…
En pystyisi olemaan niin kauan erossa. 2 päivää alkaa nyt olemaan kiva aika.

Ovatko ajat muuttuneet?

Ajat ovat ehkä muuttuneet, eikä isovanhempien rooli lastenlastensa elämässä ole välttämättä niin suuri, kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Välimatkat ovat pitkiä, ja loma-aikoina lähdetään ehkä mieluummin ulkomaille kuin mummolaan maalle hiihtämään.

Lapsi mummolassa tarkoittaa vanhemmille pientä lomaa.

Suhde isovanhempiin muotoutuu lapsen kasvaessa.

Jotkut äidit kertoivat, että nauttivat itse lapsena pitkistä ajoista mummolassa, mutta etteivät omat lapset ole mummoloissa juuri itsekseen yöpyneet.

Itse olin lapsena kesälomat mummolassa ja oli ihanaa. Nyt taisi viisi päivää olla isommat ekan kerran mummolassa kesällä ilman vanhempia, se on pisin aika niillä. Pienet 10kk ja 2v ei oo mummolassa olleet. Ja isommat siis 15, 13 ja 10.

Itse oon lapsena ollut jopa kuukauden mummun hoivissa, mut hän asui ja asuu edelleen toisessa maassa, joten sinne on vaikea lähettää viikonlopuksi. Ne ajat olivat elämäni parasta aikaa!

Välillä kannattaisikin pysähtyä miettimään, minkälaisia muistoja itsellä on omasta lapsuudestaan isovanhempien kanssa. Olivatko ne mieluisia?

Jos omilla lapsilla on kyläilyyn mahdollisuuus, kannattaisiko samanlaisia kokemuksia tarjota myös omalle lapselle? Rikastuttaisivatko ne lapsen elämää?

Toisaalta, jos ei itse ole pitänyt mummolasta, se ei tarkoita, etteikö oma lapsi voisi puolestaan nauttia omastaan.

Yökylään lähdetään aina lapsen ehdoilla. Pieni loma voi myös tehdä hyvää niin lapselle kuin aikuiselle, vaikka vanhemman tuntuisi aluksi raastavalta jättää lapsi jonkun muun hoiviin.

Ja pääseehän mummolasta myös takaisin kotiin.

Mitä mieltä sinä olet? Miten pitkiä aikoja teillä kyläillään mummolassa? Kommentoi alle!

Kommentit

1 kommenttia

Hetkinen!

Kyläily aina lapsen toiveesta ja vanhemman kyllä pitäisi antaa lasten mennä…

Unohtui kokonaan se isovanhemman mielipide!
Tahtooko hän viikoksi tai pariksi kolmevuotiaan huoltajaksi?
Tahtooko olla kesämökillä kesälomallaan ihan rauhassa, vaiko juosta lapsen perässä?

Ei isovanhemmille tarvitse aina sopia, eikä heidän tarvitse haluta.
Voi olla ihan fiksuakin, jos ei kokonainen perhe suuntaa lomaviikolle isovanhempien nurkkiin passattavaksi vaan ostaa hotellihuoneensa ja täyshoito sa ihan rahalla sieltä, missä sitä tarjotaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä