Maija toivoi kolmea lasta – haaveet kaatuivat perinnölliseen sairauteen

Maija, 33, toivoi aina kahta tai kolmea lasta, mieluiten pienellä ikäerolla. Haave koki ensimmäisen kolahduksen jo Maijan ollessa teini-ikäinen, kun lääkäri sanoi, ettei Maija välttämättä tule saamaan biologisia lapsia perinnöllisen sairautensa vuoksi.

Teksti Elina Teerijoki
lapsihaaveet
Ajatus yksilapsisuudesta on vaatinut Maijalta totuttelua. Töihin paluu auttoi eteenpäin.

Lapsihaaveet olivat romuttuneet ensimmäisen kerran jo nuorena, mutta silti Maija päätti yrittää. Raskauden alkamisessa kestikin pitkään, mutta Hertta, 3, sai alkunsa luomusti. Raskauden alku sujui hyvin, mutta rakenneultran jälkeen kaikki muuttui.
– Hertan kasvu oli pysähtynyt, koska napavaltimossa oli tukkeuma, Maija kertoo.
Raskauden edetessä Maijalle kehittyi myös raskausmyrkytys, ja Hertta syntyi keskosena viikolla 28. Hän painoi vain 850 grammaa.
Keskosuus ei jättänyt Herttaan muita jälkiä kuin pienen koon, mutta Maijan kantama perinnöllinen aineenvaihduntaan vaikuttava sairaus aktivoitui raskausaikana. Mahdollinen uusi raskaus olisi riski sekä äidille että vauvalle.
– Sairauteni eteneminen raskausaikana oli yllätys. Nyt on selvää, että emme ota riskejä, sillä emme halua uhrata sitä kaikkea hyvää, mitä meillä on nyt.
Maijalla on itsellään kaksi sisarusta, hänen miehellään yksi. Molempien lapsitoiveet vastasivat omaa lapsuudenperhettä.
– Mielestäni lapsia olisi hyvä olla enemmän kuin yksi, ja siksi on harmi, ettei Hertta saa sisaruksia. Toisaalta onhan Hertalla serkkuja, yksi heistä on vain yksitoista päivää häntä nuorempi, Maija kertoo.

Suunniteltua pienempi lapsiluku vaikuttaa identiteettiin

Jos lapsiluku jää toivottua pienemmäksi, se voi olla elämänkriisi, jota seuraa surutyö, luopumisen prosessi.
– Ihmisen identiteetti muodostuu sen mukaan, millaista tarinaa kertoo itsestään itselleen. Jos on aina nähnyt itsensä suuren perheen äitinä, eikä lapsia synnykään, tarina on kirjoitettava uudelleen.

Se tosiasia, että olisin halunnut, mutten saanut, on hyväksyttävä ja otettava osaksi omaa elämäntarinaa.

Psykologiassa tällaisia elämänkaareen kuuluvia taitekohtia ja vastoinkäymisiä kutsutaan kehitystehtäviksi. On päästävä eteenpäin, vaikka toiveet eivät toteutuisikaan. Prosessi voi olla kivuliaskin.
– Se tosiasia, että olisin halunnut, mutten saanut, on hyväksyttävä ja otettava osaksi omaa elämäntarinaa, psykologi, tutkija Venla Berg Väestöliitosta sanoo.
Hän lohduttaa, että vähitellen pettymyksen jälkeen löytyy muita asioita, jotka tuovat iloa ja merkitystä, ja elämä jatkuu.

Elämä kantaa

Ajatus yksilapsisuudesta 
on vaatinut Maijaltakin totuttelua. Hän muistelee, että pettymyksen käsittely kesti suurin piirtein äitiysloman ajan. Töihin paluu heti äitiysloman jälkeen antoi Maijalle muuta ajateltavaa. Se auttoi eteenpäin. Keskusteluapua tai vertaistukea Maija ei ole hakenut. Nyt hän kokee olevansa sinut asian kanssa.
– Meillä on täydellinen tyttö kotona, ja se riittää. Hänkään ei ole mitenkään itsestäänselvyys.
Järkiperustelujakin on löytynyt: yksilapsisen perheen ei tarvitse etsiä isompaa asuntoa tai vaihtaa autoa suurempaan. Uhmailevalle ainokaiselle riittää aina huomiota.
Adoptiota tai sijaisvanhemmuutta perhe ei ole juuri miettinyt. Jos Hertta ei olisi syntynyt, Maija arvelee, että olisi täyttänyt tyhjän tilan kasvattamalla koiria.
Maija muistuttaa vanhempia, että vauva-ajasta kannattaa nauttia, vaikka mukana olisikin surua siitä, ettei alkuperäinen perhehaave toteutunut.
– Vaikka unelmat hajoavat, aina sieltä jotenkin noustaan ylös. Elämä jatkuu.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä